Paulo Coelho: ”Mitä sopusointuisempi olet itsesi kanssa, sitä enemmän nautit ja uskot”

On päiviä, jolloin teemme monia asioita pysähtymättä miettimään, haluammeko todella tehdä niitä. Lähdemme mukaan suunnitelmaan, koska muutkin menevät, noudatamme rutiinia, joka ei enää toimi meille, tai vaadimme itseltämme saman vauhdin ylläpitämistä, vaikka olisimmekin uupuneita. Näiden pienten päivittäisten päätösten keskellä omien tarpeidemme kuunteleminen voi jäädä taka-alalle.

Paulo Coelho kirjoitti: ”Mitä sopusointuisempi olet itsesi kanssa, sitä enemmän nautit ja uskot. Usko ei irrota sinua todellisuudesta, vaan yhdistää sinut siihen.” Hänen pohdintansa kannustaa näkemään sopusoinnun itsensä kanssa pysyvän onnellisuuden sijaan kykynä tunnistaa tarpeemme, tärkeimmät tavoitteemme ja arvomme ja pyrkiä toimimaan niiden mukaisesti.

Harmoniassa oleminen tarkoittaa myös sitä, että kuuntelemme omia tarpeitamme

Joskus tämä tasapaino alkaa melko yksinkertaisista päätöksistä: tunnustamalla, että tarvitsemme lepoa sen sijaan, että pakottaisimme itsemme jatkamaan tehokasta työskentelyä, kieltäytymällä menosta, johon emme oikeasti halua osallistua, tai varaamalla hetken toiminnalle, josta nautimme.

Tämä ei tarkoita sitä, että tekisimme vain sitä, mitä haluamme, tai sivuuttaisimme velvollisuuksiamme. Aina on olemassa velvoitteita ja tilanteita, joita mieluummin välttäisimme. Ero on siinä, ettemme totu toimimaan jatkuvasti tarpeidemme vastaisesti siinä määrin, että lakkaamme tunnistamasta niitä.

Myös vertailu voi viedä meidät kauemmas tuosta tasapainosta. Huomaamme, että joku ikäisemme on saavuttanut tietyn tavoitteen tai näyttää olevan eri elämänvaiheessa, ja alamme miettiä, pitäisikö meidänkin olla siinä vaiheessa. Tärkeimpien tavoitteiden ei kuitenkaan tarvitse olla samat. Itsensä kanssa sopusoinnussa oleminen tarkoittaa myös sitä, että erotamme toisistaan sen, mitä todella haluamme, ja sen, mitä tavoittelemme, koska uskomme, että meidän pitäisi tehdä niin.

Itsensä parempi tunteminen ei poista vaikeuksia

Myöskään omien tarpeidemme mukainen toiminta ei takaa, että kaikki sujuu hyvin. Voimme tehdä harkitun päätöksen ja erehtyä, joutua ristiriitaan, vaikka olisimmekin toimineet arvojemme mukaisesti, tai kohdata olosuhteita, joita emme yksinkertaisesti voi hallita.

Siksi henkilökohtaista harmoniaa ei pitäisi ymmärtää keinona välttää ongelmia. Se voi pikemminkin antaa suuntaa niiden kohtaamiseen. Kun tunnemme paremmin tärkeimmät tavoitteemme ja rajamme, meillä on selkeämmät kriteerit päättääksemme, miten reagoimme tapahtumiin.

Jopa johdonmukainen päätös voi aiheuttaa epämukavuutta. Kieltäytyminen, suunnanmuutos tai sen myöntäminen, että jokin asia ei enää toimi, voi tuottaa pettymyksen muille tai herättää omia epäilyjämme. Tällaisen epämukavuuden kokeminen ei välttämättä tarkoita, että olisimme tehneet väärän valinnan.

Usko ja realistinen näkemys voivat kulkea rinnakkain

Coelhon lauseen toinen osa tuo esiin toisen vivahteen: ”Usko ei irrota sinua todellisuudesta, vaan yhdistää sinut siihen”. Uskolla voi olla uskonnollinen tai hengellinen merkitys, mutta sitä voidaan tulkita myös laajemmin luottamuksena, toivona tai haluna jatkaa eteenpäin, vaikka absoluuttisia varmuuksia ei olisikaan.

Tästä näkökulmasta katsottuna usko ei vaadi kieltämään sitä, että jokin voi mennä pieleen, eikä se vaadi meitä vakuuttamaan itseämme siitä, että kaikella on välttämättä onnellinen loppu. Voimme tunnustaa vaikean tilanteen sellaisenaan ja samalla luottaa kykyymme selviytyä siitä, tehdä päätöksiä tai löytää muita mahdollisuuksia. Realismi ja toivo eivät välttämättä ole vastakohtia.

Hyvä alku voisi olla tunnistaa jokin arkipäiväinen tilanne, jota ylläpidämme tottumuksesta, vertailun vuoksi tai ulkoisen paineen takia, ja kysyä itseltämme, onko sillä vielä merkitystä meille. Sopusointu itsensä kanssa ei tarkoita sitä, että koko elämä sopisi täydellisesti yhteen, vaan sitä, että tunnemme itsemme riittävän hyvin voidaksemme vähitellen kaventaa kuilua sen välillä, mitä tarvitsemme, mitä arvostamme ja miten päätämme elää.