Paralympiaurheilija Marieke Vervoort ja valintana eutanasia

Eutanasia ei ole helppo valinta. Marieke Vervoort on taistelija. Hän on 37-vuotias belgialainen urheilija, joka valmisteli asiakirjoja eutanasiaa varten vuonna 2008. Vaikka hän on tehnyt selväksi, että vielä ei ole sen aika, hän tietää sitten myöhemmin haluavansa kuolla omilla ehdoillaan.

Me kaikki tiedämme, ettemme voi täysin hallita elämässämme tapahtuvia asioita. Sairaudet, onnettomuudet ja odottamattomat tapahtumat ovat haasteita, jotka muokkaavat ja koettelevat meitä.

Emme voi valita mikä meitä elämässä odottaa, mutta joskus voimme valita, kuinka päätämme elämämme. On tärkeää muistaa, että eutanasia on sairaan ihmisen oma valinta. 

Marieke Vervoort on jälleen kerran avannut keskustelun eutanasiasta ja myös oikaissut väärän huhun, jonka mukaan hän aikoi jättää hyvästit maailmalle paralympialaisten jälkeen.

Selvästikään huhut eivät pitäneet paikkaansa. Vielä ei ole hänen aikansa, mutta hänen viisaat, järkevät ja rohkeat sanansa ovat tehneet vaikutuksen koko maailmaan.

Tänään haluamme kertoa hänen tarinansa.

Marieke Vervoortin viimeinen kisa

Marieke Vervoort elää elämäänsä sellaisella kiihkolla, että vaikuttaa siltä, kuin hän haluaisi imeä itseensä kaiken: jokaisen uuden päivän, jokaisen kuvan, jokaisen äänen ja jokaisen henkäyksen raitista ilmaa.

• Hän harrastaa yleisurheilua ja maapurjehdusta, ja oli jopa triathlonisti ennen kuin sairaus vei häneltä liikuntakyvyn. Huomionarvoista on myös se, että Rion paralympialaisissa vuonna 2016 saatu hopeamitali ei ole ainoa palkinto, jonka hän on voittanut.
• Hän kilpaili vuonna 2012 Lontoon paralympialaisissa ja voitti kaksi mitalia: hopeisen ja kultaisen.
• Hän on myös voittanut lukuisia palkintoja oman maansa kisoissa. Vervoortin itsensä mukaan kaikkein ilahduttavin palkinto oli se, jonka hän sai Flamenco Sports Writers Association -yhdistykseltä tunnustuksena voimastaan, luonteenlujuudestaan ja erinomaisesta esimerkistään.
  

  Lue myös: Suru, tuo sisäinen prosessi johon kukaan ei ole varautunut

Marieken mukaan vuoden 2016 olympialaiset jäivät hänen viimeisikseen.

Lihaksia rappeuttava tauti

Marieke sairastaa lihasrappeumatautia, jonka takia hän on istunut pyörätuolissa jo hyvin varhaisesta iästä lähtien. Suurin ongelma ei hänen mielestään ole itse liikuntakyvyttömyys, vaan fyysinen kärsimys, jota hän joutuu kestämään päivittäin.

Marieke on taistellut sairautta vastaan joka päivä 20 vuoden ajan. Hän on huomannut, että vuosien vieriessä hänen kehonsa toimii jatkuvasti yhä huonommin.

Joskus hän pyörtyilee, saa epilepsiakohtauksia, kokee voimakasta kipua, ja hän tietää sokeutuvansa lyhyen ajan sisällä. Hänellä on jäljellä enää 20 % näkökyvystään. Muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua hän tulee olemaan täysin sokea.

Tämän kroonisen sairauden takia hän on tuomittu elämään pysyvästi liikuntarajoitteisena.

Käy lukemassa: Jokaisella vahvalla ihmisellä on tarinansa

Eutanasia

Vervoort tiesi jo nuorella iällä mitä tulisi tapahtumaan. Hän myönsi jopa harkinneensa itsemurhaa diagnoosin jälkeen. Jotain kuitenkin tapahtui.

Lääkärit sanoivat hänelle, että hyvä keino saada laadukas elämä olisi aktiivisena pysyminen. Urheilu tarkoittaa taistelua ja selviytymistä. Hän omaksui tämän ajatuksen ja löysi vahvan syyn elää.

Marieke alkoi harrastaa pyörätuolikoripalloa ja aloitti myöhemmin myös laitesukelluksen ja uinnin. Todellisen intohimonsa hän löysi osallistuessaan triathloniin, jossa hän sai tunnustusta tultuaan ensimmäiselle sijalle.

Vuonna 2006 hän oli paraurheilussa triathlonin maailmanmestari, ja voitti kyseisen tittelin kahtena vuonna peräkkäin.

Vuonna 2008 hän ei enää kyennyt osallistumaan triathloniin edenneen sairautensa vuoksi. Vervoortin elämä pysähtyi. Kotimaassaan Belgiassa häntä pyydettiin kertomaan tarinansa, joten hän puhui elämästään televisiossa.

Marieke julkaisi tämän jälkeen kirjan nimeltä Sports for Life. Samalla hän suoritti toista tärkeää tehtävää: asiakirjojen valmistelua eutanasiaa varten.

Hänen elimistönsä ei enää toiminut niin, että hän olisi kyennyt harrastamaan rakastamaansa lajia, ja hän tiesi, että muutaman vuoden kuluessa hänen kehonsa ja näkökykynsä antaisivat kokonaan periksi.

Hänen aikansa ei ole vielä, mutta jonain päivänä se tulee

Jätettyään triathlonin Vervoort alkoi harrastaa maapurjehdusta. Maapurjehdus on laji, johon kuuluu kilpailu eräänlaisessa purjeella varustetussa vaunussa, jota tuuli liikuttaa. Marieke tuli toiseksi maapurjehduskisoissa vuonna 2011.

Lue myös: Bioninen selkäranka auttaa halvaantuneita kävelemään

Tämän jälkeen ilmestyi uusi erikoislaji: pyörätuoliurheilu. Kun Marieke oli hyväksytty kategoriaan T-2, hän hallitsi kaikkia Euroopan ennätyksiä.

• Menestys Lontoon olympiakisoissa vuonna 2012 kannusti häntä jatkamaan. Hänellä oli enemmän syitä elää, huolimatta kivusta, josta hän kärsi päivittäin.
• Hänen kipunsa on niin voimakasta, että hän kykenee nukkumaan vain lyhyitä 10 minuutin pätkiä.
• Joka päivä epileptiset kohtaukset muuttuvat pahemmiksi. Hän tietää, että kuoleman hetki koittaa hyvin hitaasti, mutta sitä ennen hän aikoo nauttia elämästään mahdollisimman paljon.

Kun hän sokeutuu täysin, kun jäljellä ei ole enää mitään muuta kuin kipu ja halvaus, ja kun hänen kehonsa ei ole enää lainkaan hänen itsensä hallittavissa, hän aikoo sanoa hyvästit. Eutanasia ei ole luovuttamista, vaan kaikkein rohkeimpien viimeinen leposija.

Marieke on jo suunnitellut hautajaisensa: hänen tuhkansa tullaan ripottelemaan Espanjan Kanariansaariin kuuluvan Lanzaroten edustalla olevaan mereen.

Hän haluaa, että kaikki tulevat muistelemaan häntä hymyillen. Tällaisena hän sitten näkee kaikki levätessään rauhassa, ilman kärsimystä.