Näin valmistetaan kotitekoinen äänieriste

Jatkuva melu voi muuttua ongelmaksi. Tässä joitakin helppoja, kotitekoisia vaihtoehtoja äänten vaimentamiseksi.
Näin valmistetaan kotitekoinen äänieriste

Kirjoittanut Ana Luzardo

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Kotitekoinen äänieriste on suuri apu, sillä melusaaste on yleinen riesa kaikkialla, erityisesti kaupungeissa. Oli kyseessä sitten äänekäs naapuri, kadulta kantautuva meteli tai koneiden hurina, mietit varmaankin, miten äänen saisi vaimennettua.

Äänieristys tarkoittaa, että ääntä estetään lähtemästä tai pääsemästä tiettyyn paikkaan, mikä vähentää meteliä tietyllä eri materiaaleilla eristetyllä alueella.

Tehdään ensin selväksi, että äänieristys ei tarkoita samaa kuin akustiikan parantaminen. Jälkimmäisessä toimitaan akustiikan näkökulmasta niin, että äänet kuulostaisivat hyviltä tietyssä suljetussa tilassa.

Katsotaan tätä tarkemmin.

Kaupoissa myytävät äänieristeet

Äänieristeet ovat materiaaleja, joilla vähennetään huoneeseen ulkopuolelta kantautuvaa meteliä.

Ääni kulkee värähtelemällä ilmassa. Ääniaallot matkaavat ja törmäävät jonkinlaiseen esteeseen, joka estää ääntä pääsemästä tiettyyn tilaan. Tämä voidaan toteuttaa äänen absorptiolla tai meluntorjunnalla.

Meluntorjunta voidaan saavuttaa jättämällä tilaa huoneiden välille, jolloin äänellä on enemmän tilaa hajota.

Äänen absorptiossa kyse on vaimennuksesta. Ääniaallon energia muuntuu lämmöksi eristeessä, mikä vaimentaa kaiut ja äänen heijastumisen huoneessa.

Kotitekoinen äänieriste voi olla hyvä ratkaisu, jos kadun meteli häiritsee.
Vilkkaiden katujen meteli voi olla sietämätöntä työtä ja opiskelua ajatellen.

Pyramidin muotoinen vaahtomuovi äänieristeenä

Tällaista eristettä käytetään äänitys- ja teatteristudioissa. Se koostuu vaahtomuovilevyistä, joilla on erilainen paksuus ja tiheys.

Eriste tulisi valita äänieristettävän tilan mukaan. Se imee äänen itseensä ja ehkäisee sen heijastumisen.

Agglomeroitu vaahtomuovi

Tällaista eristettä voidaan käyttää vähentämään äänen kantautumista mistä tahansa suunnasta. Kyseessä on akustinen vaahtomuovilevy, joka voidaan laittaa kattoon tai seinille.

Ne toimivat myös lämmöneristäjinä, ja niiden paksuus ja tiheys vaihtelee.

Alumiinieriste

Alumiini on hyvin johtava materiaali, joten se on paitsi ääni- myös lämpöeriste. Se koostuu useista alumiini- ja polyeteenikerroksista, joskin se voi sisältää myös polyesteriä.

Kotitekoinen äänieriste kivivillasta

Kivivillapaneelissa on eristävä sisus ja kaksi jäykkää ulkokerrosta. Materiaali koostuu vulkaniitista. Se toimii näin ollen sekä lämpö- että äänieristeenä ja palonestoaineena sekä ehkäisee mikro-organismien muodostumista.

Lasikuitu

Lasikuitu koostuu kvartsihiekasta, natriumkarbonaatista ja kalkkikivestä. Nämä materiaalit lämmitetään 1500 celsiusasteeseen, jolloin ilmestyy kuituja, jotka kietoutuvat lasikuiduksi.

Äänieristeenä se auttaa vähentämään ilmasta kantautuvaa meteliä, äänen heijastumista, ulkopuolelta tulevaa ääntä ja talon sisällä syntyvää ääntä.

Äänieristävä maali

Tällaista maalia voidaan käyttää millä tahansa pinnalla, joka käy tavallisellekin maalille. Se toimii vain 52 desibeliin asti, tosin sinun tulisi kysyä myyjältä, miten paljon ostamasi maali eristää.

Miten valmistaa kotitekoinen äänieriste

Jos sinulla ei ole tarpeeksi rahaa asentaa mineraalivillaeristettä, voit muutamilla vinkeillä vaimentaa metelin käyttämällä kotitekoista äänieristettä.

Noudata vain seuraavaa periaatetta: äänieristys on sitä parempi, mitä paksumpaa materiaali on. Äänieristys tehdään itse asiassa vain laittamalla tietynlaisia ääntä vaimentavia esteitä tai rakenteita.

Matot, verhot ja verhoilut kotitekoisina äänieristeinä

Tämä on helppo menetelmä talon äänieristämiseen. Voit laittaa erittäin paksun maton, joka estää ääntä kulkeutumasta läpi ja kimpoamasta lattioista.

Tässä ovat avuksi paksuista kankaista, kuten sametista, hyvin paksusta pellavasta ja vakosametista, valmistetut verhot ja verhoilut. Tämä on myös edullinen keino, jos asut kerrostalossa ja alakerran naapuri metelöi paljon.

Kirjahyllyt

Toinen edullinen keino vähentää meteliä on laittaa hyllyjä seinille. Jos niissä on kirjoja, ne vaimentavat äänen. Voit laittaa seinää vasten myös kaappeja ja huonekaluja. Muita esteitä ovat esimerkiksi peilit ja taulut.

Ikkunan eristäminen

Ikkunat ovat erinomaisia äänenjohtimia. Ne synnyttävät ääntä itse asiassa jo omalla värinällään. Tämä on yleensä tavallinen ongelma kaupungeissa.

Asiantuntijat suosittelevat vaihtamaan ikkunat paremmin äänieristäviin laseihin tai asentamaan kaksi lasia. Värinän välttämiseksi karmiin voidaan laittaa elastiset tuet.

Ikkuna voidaan äänieristää kotona useilla tavoilla. Ensimmäinen tapa on esteenä toimiva paksu verho.

Kiinnitä huomiota myös säröihin ja liitoksiin: tilkitse ne polyuretaanivaahtomuovilla tai silikonilla, jos tila on pieni. Tämä ensimmäinen vaihe tulisi tehdä ikkunan ulkopuolelta ja sitten sisäpuolelta. Jos lasissa on liitoksia, ne tulisi tilkitä kumisella tiivistenauhalla.

Kotitekoinen äänieriste saadaan aikaan esimerkiksi verhoilla.
Ikkunat välittävät ulkoääniä, mutta synnyttävät ääntä myös omalla värinällään, joka tulee vaimentaa.

Kotitekoinen äänieriste: alaslaskettu katto

Alaslaskettu katto tarkoittaa katon asentamista 10 sentin päähän alkuperäisestä katosta ääntä absorboivan ilmataskun luomiseksi. Asennus ei yleensä ole kovin kallis; etsi vain erilaisia tarjouksia.

Kotitekoinen äänieriste voi tuoda mielenrauhan

Muista, että se mikä eristää sinut ääniltä on materiaalien paksuus, eli munakennojen käyttäminen äänieristyksessä on myytti, sillä se on hyvin ohut materiaali, joka ei täytä tätä tehtävää.

Jos haluat tehdä minkäänlaista remonttia kotiisi, käänny tutun rakentajan puoleen tai turvaudu pieniin kikkoihin, jotka säästävät sinulta jonkin verran rahaa. Toisinaan täytyy vain kokeilla ja katsoa, toimiiko jokin. Se on vaivan arvoista, jotta voit nukkua, tehdä töitä tai opiskella rauhassa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • GUÍA TÉCNICA PARA AISLAMIENTO ACÚSTICO Y DISEÑO Y CONFIGURACIÓN DE SISTEMAS DE REFUERZO SONORO PARA ESTABLECIMIENTOS. Convenio de Asociación No. 124 De 2015, Celebrado entre la Corporación Autónoma Regional del Valle del Cauca –CVC- Y La Universidad De San Buenaventura Medellín.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.