Mitkä ovat korkean virtsahappopitoisuuden seuraukset?

Korkea virtsahappopitoisuus ei välttämättä aiheuta oireita, mutta se nostaa kyllä sydän- ja verisuonitautien sekä munuaissairauden riskiä. Ruokavalio on perustavanlaatuinen pilari hoidossa. Opi aiheesta lisää tästä artikkelista.

Korkeaa virtsahappopitoisuutta kutsutaan lääketieteen termein hyperurikemiaksi. Se syntyy silloin, kun elimistö tuottaa virtsahappoa metaboloituaan molekyylejä nimeltä puriinit. Puriineja saadaan ruoan kautta, kuten pavuista, anjoviksista ja maksasta. Tässä artikkelissa kerromme, mitkä ovat korkean virtsahappopitoisuuden seuraukset.

Korkea virtsahappopitoisuus on tila, joka koskettaa suurta osaa väestöstä. Se mielletään usein suoraan kihtiin, oireyhtymään, jolle on ominaista nivelten tulehdus. Hyperurikemia voi kuitenkin aiheuttaa monia muitakin terveysongelmia.

Sen ilmaantuvuus on kasvussa, koska ihmiset eivät nykypäivänä syö niin terveellisesti kuin pitäisi. Vaikka onkin osoitettu, että siihen vaikuttavat suuresti perintötekijät, ravinnon tiedetään olevan yksi ongelman pääasiallisista aiheuttajista.

Tässä artikkelissa kerromme kaiken oleellisen korkeasta virtsahappopitoisuudesta. On tärkeää tuntea korkean virtsahappopitoisuuden mahdolliset seuraukset ja pitää parempaa huolta elämäntavoista.

Mitkä ovat korkean virtsahappopitoisuuden syyt?

Kuten jo todettiin, korkea virtsahappopitoisuus liittyy ravintoon. Epätasapainoinen ruokavalio, jossa on hyvin runsaasti punaista lihaa, mereneläviä ja kalaa, saa virtsahappopitoisuuden kohoamaan. Myös alkoholi on yhdistetty tähän terveysongelmaan.

Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita vaikuttavia tekijöitä. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan miehillä on naisia suurempi riski kärsiä tästä vaivasta. Kiintoisaa kyllä, myös pitkään jatkuva intensiivinen liikunta voi saada virtsahappopitoisuuden kohoamaan.

Korkea virtsahappopitoisuus on yhdistetty myöskin tiettyihin terveysongelmiin, kuten diabetekseen ja munuaissairauteen. Sitä voi aiheuttaa myös jonkin tyyppiseen syöpään saatu kemoterapiahoito.

Mitkä ovat korkean virtsahappopitoisuuden seuraukset?

Useimmat ihmiset ovat kuulleet korkeasta virtsahappopitoisuudesta kihdin kohdalla. Moni mieltääkin tämän terveysongelman kipuun isovarpaassa. Tämä tietämys on kuitenkin melko suppeaa siihen nähden, mitä kaikkia mahdollisia seurauksia korkealla virtsahappopitoisuudella voi olla.

On tärkeää tietää, että virtsahappo on yhdistetty kohonneeseen sydän- ja verisuonitaudin riskiin. Korkea virtsahappopitoisuus aiheuttaa typpioksidin laskua. Typpioksidi on välttämätön tekijä verisuonten laajenemiselle ja oikeanlaiselle verenvirtaukselle.

Kun typpihappo siis laskee, valtimot jäykistyvät ja syntyy helpommin verisuoniperäisiä ongelmia. Esimerkiksi korkean verenpaineen ja valtimonkovettumataudin riski kasvaa.

Todellisuudessa useimmilla tästä vaivasta kärsivillä potilailla ei ole mitään oireita. Tämä hankaloittaa tilannetta entisestään, koska potilas havaitsee ongelman vasta kun vaurioita on jo syntynyt verisuoniin tai elimiin, kuten munuaisiin.

Korkean virtsahappopitoisuuden seuraukset: munuaissairaus

Munuaiset suodattavat ja erittävät virtsahappoa virtsaan. Kun virtsahappopitoisuus on hyvin korkea, munuaisiin voi muodostua kiviä. Nämä kivet voivat lopulta vaurioittaa kyseistä elintä.

Kihti ja korkea virtsahappopitoisuus

Kihti on oireyhtymä, joka syntyy virstahappokiteiden kertyessä niveliin ja vaurioittaessa niitä. Nivelkipu on sen yleisin oire. Useimmiten se vaikuttaa isovarpaaseen.

Kivun lisäksi nivel voi turvota ja punoittaa. Kihdin edetessä nivelen liikkuvuus vähenee. Moni tuntee jatkuvaa epämukavuutta.

Miten se diagnosoidaan?

Yleensä hyperurikemia ei aiheuta oireita. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan lähes 7 % miehistä potee sitä. Virtsahappopitoisuus voidaan tarkastaa helposti verikokeella.

Lääkärissä tulisikin käydä usein rutiinitesteissä. Vaikka oireita ei siis vielä olisikaan, komplikaatioiden välttämiseksi voi ryhtyä ehkäiseviin toimenpiteisiin, esimerkiksi tekemällä parannuksia ruokavalioon.

Jos potilas on tuntenut minkäänlaisia oireita nivelissään, niistä otetaan yleensä nivelvoidetta analyysiä varten. Myös röntgenkuvia, ultraääntä ja muita menetelmiä käytetään diagnoosin vahvistamiseksi.