Mitkä ovat eroottisesti nautinnollisimmat kehonkohdat?

toukokuu 21, 2017
Tieteilijät Englannissa ja Etelä-Afrikassa ovat selvittäneet, että kaikkein erogeenisimmat osat ihmisen kehoa eivät aina ole ne, jotka perinteisten käsitysten mukaan ovat eroottisia kohtia.

Modernit elokuvat, kuten esimerkiksi Kiki, sekä monet viimeaikojen tv-sarjat ovat osoittaneet, että seksuaalinen nautinto ei ole vain yhdellä tapaa saavutettava asia. Ihmisten välinen seksi on muutakin kuin penis ja emätin. Tässä artikkelissa esittelemme eroottisesti nautinnollisimmat kehonkohdat – jatka siis lukemista!

Itse asiassa se elin, josta saa kaikkein eniten nautintoa, ovat aivot. Tämä voi selittää yllättävien mieltymysten tai fetissien olemassaoloa – tähän liittyen huomautettakoon, että nämä eivät millään tavalla ole huono asia, kunhan kaikki osapuolet ovat asiassa samalla viivalla.

Missä tahansa suhteessa voidaan havaita yleisiä teemoja, ja tietyt tekijät voidaan tunnistaa useampia ihmisiä koskeviksi.

Tämä on todistettu eräässä tutkimuksessa, joka tehtiin vuonna 2014 ja jossa tarkasteltiin 800 ihmistä Englannista ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Tutkimuksessa oli monikulttuurinen lähestymistapa, jotta voitiin selvittää, olisivatko kulttuuriset tekijät merkittäviä.

Tutkimuksen tulokset ovat tuoneet esille eräitä ennalta-arvaamattomia asioita:

  • Ensinnäkin ihmisen etninen alkuperä, asuinpaikka ja seksuaalinen suuntautuminen eivät olleet millään tavalla merkittäviä.
  • Toinen asia, joka tuloksissa sai huomiota oli se, että jalkoja ei luokiteltu yhdeksi kaikkein eroottisimmista kehonosista.
  • Jaloista saattaa tulla joidenkin ihmisten fetissien ja halujen kohde, mutta ajatus siitä, että jaloissa olisi hermovälittäjiä, jotka mahdollistavat stimuloinnin tuntemisen samalla tasolla kuin koskee sukuelimiä, on täysi myytti.
  • Erot koskevat ehkä juuri fetissien ja myyttien aluetta. On ihmisiä, jotka pitävät tietyistä asioista, kun taas toiset torjuvat ne. Tästä huolimatta ihmisen kehon reagointi on kuitenkin samanlainen.

Seuraavaksi kerromme, mitkä ovat kaikkein eroottisesti nautinnollisimmat kehonosat naisilla ja miehillä.

Kaikkein eroottisesti nautinnollisimmat ruumiinosat naisilla ja miehillä

Eroottisesti nautinnollisimmat kehonosat - tärkein näistä on aivot.

 

Seksi on perinteisesti ollut miesten asia. Vielä 1990-luvulle asti oli tavallista kuulla argumentointia koskien sitä, oliko edes olemassa sellaista asiaa kuin naisen orgasmi.

On tärkeää huomata, että naisen ejakulaatiota ei koskaan kuitenkaan ole kyseenalaistettu, vaan kykyä saada orgasmi. Moni tieteilijä teki kovasti töitä tehdäkseen tästä tunnistetun ja dokumentoidun faktan.

Myöhemmin sitten väitettiin, että naisilla olisi enemmän voimakkaasti eroottisia ruumiinosia. Miehiä koskien tämä yhdistettiin pääosin penikseen, kiveksiin ja anukseen. Naisilla oletettiin olevan suurempi valinnanvara tässä mielessä, ja itse asiassa tämä onkin kyllä totta.

Lue aiheesta lisää: Kegel-harjoitukset lantionpohjan lihaksille ja seksuaalisen mielihyvän lisäämiseksi

Voi olla yllättävää, kuinka kiihottuneeksi nainen tulee, kun hän tuntee rakastajansa kädet reisiensä takana. Sama koskee päänahkaa ja vatsaa.

Naisilla onkin arvioitu olevan merkittävä etu tässä miehiin verrattuna, sillä heillä on 10 eroottista kohtaa enemmän kuin miehillä.

Naisilla on 10 eroottista kohtaa enemmän kuin miehillä.

 

Näihin kuuluvat muun muassa seuraavat kehonosat:

  • ulkosynnyttimet
  • kaula
  • rinnat ja nännit
  • sisäreidet
  • korvat

Miehillä taas eroottisesti nautinnollisimmat kohdat ovat nämä:

  • penis
  • huulet
  • sisäreidet
  • kaula
  • nännit
  • väliliha
  • korvat

Minkä tahansa näiden alueiden stimulointi tuottaa vaikutuksen, mutta ei ole kovin loogista yrittää stimuloida kaikkia kohtia samanaikaisesti – on selvä, että jokainen pitää tässä mielessä hitaasta.

Siksi onkin hyvä vaihtoehto antaa suudelma osana nautinnollista peliä sen sijaan, että koskettaisi toista ilman mitään ennakkovaroitusta – tämä on paljon tehokkaampaa. Viettely on elintärkeä asia tässä menestymisen kannalta.

Neurotieteen mukaan ihmisen G-piste ovat aivot

Ihmisen mieli pystyy seksualisoimaan minkä tahansa kehonosan.

 

Muut tutkimukset neurotieteen saralla ovat esittäneet, että ihmisen mieli pystyy seksualisoimaan minkä tahansa kehonosan.

Ihminen voi siis kokea suurta nautintoa jo siten, että hän tuntee kumppaninsa suudelman sormenpäissään. Yksi syy tähän on se automaattinen ajatuskuvio, jonka kyseinen teko synnyttää.

Ilman että asiasta oltaisiin täysin tietoisia, näin syntyy monia assosiaatioita, jotka kulminoituvat eroottiseksi stimuloitumiseksi.

Lue aiheesta lisää: 5 orgasmityyppiä ja kuinka saavuttaa ne

Näin on sitten mahdollista, että ihminen sulaa täysin tuntiessaan kumppaninsa kosketuksen jossakin kehonsa kohdassa vain siksi, että kyseisillä kahdella ihmisellä on ollut aikaisemmin keskustelu asiaa koskien.

Tulevan tapahtuman kuvitteleminen tai halun ajatteleminen voi olla hyvin tyydyttävä asia.

Tämä huomioon ottaen voidaan sitten tiivistää, että mielikuvitus on yksi kaikkein eroottisimmista alueistamme.

Kyseessä on sinun kykysi luoda mielikuvia, jotka stimuloivat ja luovat kiihottuneisuutta. Jos siis haluat lisätä seksuaalista energiaasi, me ehdotammekin, että käyttäisit aikaa oman mielesi hoitamiseen ja mielikuvituksesi laajentamiseen.

  • Oliver, M. B., & Hyde, J. S. (1993). Gender differences in sexuality: A meta-analysis. Psychological Bulletin. https://doi.org/10.1037/0033-2909.114.1.29
  • Petok, W. D. (2007). Human Sexuality. In Reproductive Endocrinology and Infertility. https://doi.org/10.1016/B978-0-323-04054-9.50014-9