Miksi vauva haluaa aina olla sylissä?

joulukuu 13, 2018
Moni äiti miettii, miksi hänen vauvansa haluaa aina olla sylissä. Nyt kerromme miksi vauvasi aivan välttämättä tarvitsee yhteyttä äitiinsä - jatka lukemista, sillä kyse on vauvasi tarpeista.

Vauvani haluaa aina olla sylissäni. Kaikki äidit tietävät, mistä puhumme – jotkut ovat asiasta suorastaan haltioissaan, ja toiset taas vain ymmällään.

Mistä tämä johtuu?

Syntymähetkellä vauva ei pysty tunnistamaan äitiään. Ensimmäisestä hengenvedosta lähtien vauva kuitenkin vaistoaa, mitä hän tarvitsee selvitäkseen. Se ”polku”, joka yhdistää vauvan äitiin, kertoo tien rintaan, josta vauva saa tarvitsemansa ravinnon.

Vauvat ovat yhdeksän kuukautta äidin kohdussa, ja syntymässä lapsi on vielä hyvin kehittymätön ja täysin riippuvainen äidistään selviytyäkseen. Kiintymys äitiin onkin vauvan tapa taata oma hyvinvointinsa syntymästä kypsymiseen asti. Rakkaus äitiin on vauvalle siis elintärkeä voima.

Vauvani haluaa aina olla sylissäni – mitä teen?

Äidin vaistona on hoitaa lastaan ja viettää tämän kanssa niin paljon aikaa kuin mahdollista. Sen sijaan että tukisimme pikkuista tarpeen mukaan, joskus annamme toisten ihmisten mielipiteiden vaikuttaa siihen, kuinka hoidamme vauvaamme.

Moni sanoo uudelle äidille, että vauvaa ei tarvitse nostaa syliin joka kerta kun tämä itkee.

vauva haluaa aina olla sylissä

Joissakin kulttuureissa sanotaan jopa, että mikäli vauva otetaan syliin joka kerta kun hän itkee, hän oppii manipuloimaan äitiään. Ja miten sitten käy vauvan kyvyn itsenäistyä?

Tämä kysymys sisältää ajatuksen siitä, että vauva ymmärtäisi manipulointia tai että itsenäisyyttä tulisi edistää tässä vaiheessa. Vauva on nisäkäs, joka on riippuvainen äidistään selviytyäkseen ja jatkaakseen kasvuaan.

Rakkaus on paras stimuloinnin lähde, jotta voidaan luoda tunneside vauvaan ja edistää tämän tulevaa kehitystä. Vauva halua aina olla äidin sylissä siksi, että kiintymyksen osoittaminen on perustarve, aivan kuten ruoka tai hygienia.

Lue aiheesta lisää: 8 asiaa, joita sinun ei ikinä pitäisi tehdä sylivauvan kanssa

Vauva tarvitsee siteen kehittymistä äitiinsä

Vauva haluaa aina olla sylissä, ja hän tarvitsee läheisyyttä äitiinsä ainakin ensimmäisten yhdeksän elinkuukautensa ajan. Tämä mahdollistaa sen, että vauva sopeutuu kohdun ulkopuoliseen elämään. Näin ainoastaan voidaan taata se, että vauva pystyy muodostamaan siteen äitiin.

Vauva tunnistaa äidinrakkauden siten, että hän on äitiään lähellä ja saa tältä fyysistä kontaktia. Vauvan kyyneleet eivät johdu vain siitä että hän on nälkäinen tai siitä että vaippa on likainen tai hänellä on väsymystä. Vauva haluaa olla äidin sylissä siksi, että äidin iho on se tärkein asia, jonka kautta vauva tuntee äidinrakkauden. Vauva haluaa vaistonvaraisestikin olla äitiään lähellä, ja tämän vuoksi kaikki vauvat haluavat olla koko ajan sylissä.

äiti ja vauva

Vauva aktivoi äidissä puolustamisen ja läheisyyden tarpeen – äideilläkin on luonnostaan vaistonsa, aivan kuten vauvoillakin.

Lue aiheesta lisää: Pitäisikö vauvan lämpöihottumasta huolestua?

Ikävä kyllä joissakin kulttuureissa moni ihminen kuitenkin edelleen väittää, että vauvan tulisi nukkua yksin omassa huoneessaan ja syödä tiukan aikataulun mukaan, tai että vauva ei tarvitse lohduttamista kun hän itkee.

Näin väittävät eivät tule ajatelleeksi sitä, että yhdeksän kuukauden ajan sikiötä pitää hengissä äidin kohtu, jolloin hän nukkuu äidin sydämen lähellä. Sikiö saa tällöin jatkuvasti ravintoa napanuoran kautta, ja äiti on hänen rinnallaan raskauden läpi ihan koko ajan.

Fyysisen kontaktin puute vauvalla

1940-luvulla itävaltalainen psykoanalyytikko Rene Spitz teki tutkimuksen, jonka mukaan suuri määrä kuolemia orpokodeissa johtui siitä, että vauvat eivät saaneet riittävästi rakkautta. Tutkimus vertasi vauvoja jotka olivat eristettyinä kehtoihinsa sellaisiin vauvoihin, joita omat äidit hoitivat vankiloissa.

Vauvat, joita äidit kasvattivat, kasvoivat nopeammin ja olivat terveempiä. Ja vauvat, jotka olivat eristettyinä äideistään, kärsivät fyysisistä ja henkisistä puutteista. Ikävä kyllä 37 % niistä vauvoista, jotka olivat orpokodeissa ja eivät saaneet halauksia ja hoitoa äideiltään, eivät selvinneet.

Tämä Spitzin tutkimus sai osakseen kovaa kritiikkiä ja epäilyksiä vuosikymmenten ajan, kunnes vuonna 2007 Science-lehti julkaisi Romaniasta kirjoituksen, jossa esitettiin teorian olevan todenmukainen.

vauva sylissä

Kirjoituksessa otettiin huomioon kaikki kliiniset arvioinnit koskien aikaisempaa itävaltalaista tutkimusta. Tulokset olivat samat. Rakkaus on perusta vauvan hyvinvoinnille ja kehitykselle.

Ne vauvat, jotka kasvavat romanialaisissa orpokodeissa ja jotka eivät saa olla äitiensä lähellä, kokevat enemmän ongelmia kasvun ja selviytymisen suhteen kuin vauvat, jotka saavat kasvaa kodeissaan.

Rakkaus on luonnollinen asia

”Samalla tavalla kuin vauvani haluaa olla sylissäni, minä haluan aina olla hänen kanssaan”, on äidin luonnollinen tapa ajatella. On siis aivan selvä, että äiti pitää vauvan lähellään siksi, että tämä on luonnollista.

On tietysti totta, että meidän ei tule kasvattaa lapsistamme riippuvaisia. Heidän ei siis tulisi olla kyvyttömättömiä päättämään itse, mitä tehdä elämällään. Äitien on joskus vaikeaa odottaa sitä, että lapsi käy jokaisen kypsymisvaiheen lävitse, ja nykyäänhän me elämme nopeutetussa maailmassa – halusimmepa sitä tai emme, nopeutamme lastemme kasvamista yhteiskunnan painostuksen takia.

Vauvan piteleminen sylissä hänen ensimmäisten elinkuukausiensa aikana ei tarkoita sitä, että lapsesta ei tule itsenäinen. Lapsen itsenäisyys alkaa kehittymään varsinaisesti vasta kahden vuoden iässä. Se kehittyy erilaisissa itsenäistymisen vaiheissa sekä lapsuudessa että teini-iässä, ja hellyydenosoitukset eivät ole este itsenäisyydelle.

Vauvasi piteleminen sylissäsi on paras tapa ilmaista äidinrakkautta häntä kohtaan.

  • Bernardi, R., Díaz Rossello, J. L., & Schkolnik, F. A. N. N. Y. (1982). Ritmos y sincronías en la relación temprana madre-hijo. Revista uruguaya de psicoanálisis61, 93-100.
  • Carrillo, S., Maldonado, C., Saldarriaga, L. M., Vega, L., & Díaz, S. (2004). Patrones de apego en familias de tres generaciones: abuela, madre adolescente, hijo. Revista Latinoamericana de Psicología36(3).
  • García Quiroga, M., & Ibáñez Fanes, M. (2007). Apego e hiperactividad: un estudio exploratorio del vínculo madre-hijo. Terapia psicológica25(2), 123-134.