Krooninen nokkosihottuma: eri tyypit ja niiden piirteet
Krooninen nokkosihottuma eli urtikaria on ihosairaus, jolle on ominaista usealla eri tavalla ilmenevät ihomuutokset. Tyypillisesti esiintyy ihon punoitusta ja voimakasta kutinaa. Useiden tutkimusten mukaan arviolta 20 % maailman väestöstä on potenut nokkosihottumaa ainakin kerran elämänsä aikana.
Nokkosihottuman mahdolliset aiheuttajat on tärkeää tietää, jotta sitä voidaan hillitä tehokkaasti. Tämä on tärkeää pääosin sen suuren esiintyvyyden, epämukavan kliinisen kuvan, sen eri muotojen ja epidemiologian vuoksi. Tämän päivän artikkelissa keskitymme nokkosihottuman krooniseen muotoon.
Nokkosihottuman esiintyvyys
Ennen kuin voidaan puhua minkään sairauden erityispiirteistä, on ensin tunnettava se dynamiikka, jolla sairaus ilmenee ajan kuluessa. Tämä on itse asiassa yksi ensimmäisistä vaiheista, joita hoidon suunnittelu ja vaivan hillitseminen edellyttävät.
Revista Médica de Buenos Aires -lehdessä julkaistu artikkeli tarjoaa mielenkiintoista tietoa nokkosihottumasta:
- Arviolta 15-25 % maailman väestöstä on potenut nokkosihottumaa ainakin kerran elämässään.
- Kroonisen nokkosihottuman esiintyvyys on noin prosentin luokkaa, eli yhdellä sadasta ihmisestä on se missä tahansa väestöryhmittymässä.
- Se ilmaantuu yksittäisenä tapauksena 45 prosenttia ajasta, ja angioedeeman kanssa (ihon turvotus) lopuissa.
Huomioi tässä vaiheessa, että nokkosihottuma jaetaan kahteen muotoon. Se on akuuttia, kun se kestää enintään kuusi viikkoa, ja se on kroonista tämän jälkeen. Niin oudolta kuin tämä saattaakin vaikuttaa, 80 prosentissa tapauksia sen aiheuttajasta ja alkuperästä ei ole paljonkaan tietoa.
Lue lisää ihottumista: Ihottuman lievittäminen 5 paikallisella hoidolla
Krooninen nokkosihottuma: eri tyypit
Pinnallisen luonteensa vuoksi nokkosihottuma saattaa vaikuttaa harmittomalta vaivalta, mutta se voi kuitenkin merkittävästi laskea henkilön elämänlaatua. Kliiniset tutkimukset vertaavat nokkosihottuman vaikutusta joihinkin sydäntauteihin.
Asociación de Afectados por la Urticaria Crónica (AAUC) -järjestön mukaan sen moninainen alkuperä liittyy useimmiten seuraaviin prosesseihin:
- Autoimmuunireaktiot
- Intoleranssi ja yliherkkyys joillekin lääkkeille
- Infektioprosessit
- Ruoka-allergiat
Kroonista nokkosihottumaa ei jaeta virallisesti eri kategorioihin tai tyyppeihin, ja kansainväliset lääketieteen instituutiot ovat vahvistaneet tämän. Me voimme luokitella sen kuitenkin aiheuttajiensa mukaan, joista kolme yleisintä ovat seuraavat.
Autoimmuunireaktiot
Dermatologiset tutkimukset painottavat, että tämä on kaikkein yleisin syy, koska tätä tapahtuu arviolta 45 prosentissa tapauksista. Elimistö itse aktivoi ihosolut, ne vapauttavat histamiinia (immuunipuolustukseen osallistuvaa yhdistettä), ja ilmenee nokkosihottumaa.
Muut lääketieteelliset katsausartikkelit korostavat sitä, että tätä mekanismia ei tästä huolimatta yleisesti tunneta. Syynä on se, että sitä laukaisevaa tekijää, joka aktivoi immuunijärjestelmän välittävät vasta-aineet, ei vielä täysin ymmärretä. Noin 15 prosenttiin tapauksista liittyy kilpirauhasen sairauksia (esimerkiksi autoimmuunityreoidiitti).
Krooninen nokkosihottuma infektioiden seurauksena
Jotkut infektioprosessit sekä virukset, bakteerit ja sienet pystyvät edistämään kroonisen nokkosihottuman puhkeamista. Niitä ovat muun muassa:
- A- ja B-hepatiittivirus
- Streptokokkien leviäminen
- Mykobakteeri-tuberkuloosi (se bakteeri, joka aiheuttaa valtaosan tuberkuloositapauksista maailmassa)
- Herpes simplex -virus
Erityisesti on mainittava Helicobacter pylori -infektio – bakteeri, joka asustaa ihmisen mahalaukun epiteelissä ja joka näyttäisi liittyvän nokkosihottumaan. Allergologia et Immunopathologia -lehden tutkimuksessa informoidaan, että 71 prosentilla tutkimukseen osallistuneista kroonista nokkosihottumaa sairastavista potilaista oli tämä mikro-organismi ruoansulatuselimistössään.
21 potilaasta kuitenkin vain kolmen tilassa tapahtui merkittävää parannusta, kun bakteeri hävitettiin ruoansulatuskanavasta. Näin ollen selkeä korrelaatio näiden kahden tekijän välillä jää hämärän peittoon.
Lääkeperäinen
Tieteen maailmassa tehdyt useat analyysit tutkivat korrelaatiota lääkkeiden käytön ja kroonisen nokkosihottuman välillä. Tämä sairaus voi pahentua käytettäessä esimerkiksi aspiriinia ja muita ei-steroidisia tulehduskipulääkkeitä.
Krooninen nokkosihottuma: eri muodot ja niiden hoito
ScienceDirect -lehdessä vuonna 2015 julkaistu katsaus pitää sisällään joitakin tehokkaimpia hoitoja krooniseen nokkosihottumaan. Nämä ovat niistä tärkeimmät:
- Ensimmäisen polven antihistamiinit, kuten difenhydramiini
- Akrivastiini
- Setiritsiini ja loratadiini (toisen polven vaihtoehtoina, jotka väsyttävät vähemmän)
- Useat kortikosteroidit (joiden joukosta voidaan valita lyhyen tai pitkän puoliintumisajan lääke, eli se kuinka pitkään se pysyy elimistössä)
Useimmat näistä lääkkeistä pyrkivät muuttamaan immuunijärjestelmän vastetta ja vähentämään tulehdusprosessia. Taudin alla piilevästä syystä riippuen (jota on vaikea tunnistaa) saatetaan tarvita samanaikaisesti useampaa kuin yhtä lääkettä.
Lue lisää: Lasten nokkosihottuma: näin sitä hoidetaan
Mitä kroonisesta nokkosihottumasta tulee pitää mielessä
Kuten voit nähdä, krooninen nokkosihottuma on sairaus, johon liittyy vielä nykyäänkin monia avoimia kysymyksiä. Tiedeyhteisö ei vieläkään tunne sen tarkkoja syitä ja tehokkaimpia hoitoja.
Joka tapauksessa tulee ymmärtää, että mikä tahansa yli kuusi viikkoa kestävä ihottuma on kroonisen nokkosihottuman kliininen ilmenemistapa. Tästä syystä lääkäriin tulee ottaa yhteyttä pikimmiten hoidon aloittamiseksi, sillä hoito on välttämätöntä näissä tapauksissa. Lääkäri voi neuvoa joitakin yleisiä toimenpiteitä ärsyttävien oireiden lievittämiseksi ja mahdollisesti määrätä jopa lääkityksen.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Galassi, N., Riera, N., Rey, G., Bracco, M. M. E., & Malbran, A. (2003). Urticaria crónica: Evolución clínica, prueba del suero autologo, recuento y activación de basofilos. Medicina (Buenos Aires), 63(1), 15-20.
- Kaplan, A. P. (1979). Urticaria and angioedema. In Cellular, Molecular, and Clinical Aspects of Allergic Disorders (pp. 291-320). Springer, Boston, MA.
- Aguilar-Hinojosa, N. K., Segura-Méndez, N. H., & Lugo-Reyes, S. O. (2012). Correlación de la gravedad de urticaria crónica y calidad de vida. Revista Alergia México, 59(4), 180-186.
- Tipos de urticaria, AAUC. Recogido a 17 de julio en https://www.urticariacronica.org/la-urticaria-cronica/tipos-de-urticaria/.
- Sánchez-Saldaña, L. (2012). Urticaria crónica. Dermatol Peru [Internet], 23(2), 79.
- Hinojosa, N. A., Méndez, N. S., & Hernández, L. D. R. (2011). Urticaria crónica autoinmune. Alergia, Asma e Inmunología Pediátricas, 20(2), 82-87.
- Moreira, A., Rodrigues, J., Delgado, L., Fonseca, J., & Vaz, M. (2003). Is Helicobacter pylori infection associated with chronic idiopathic urticaria?. Allergologia et Immunopathologia, 31(4), 209-214.
- Curto-Barredo, L., Silvestre, J. F., & Giménez-Arnau, A. M. (2014). Actualización en el tratamiento de la urticaria crónica. Actas Dermo-Sifiliográficas, 105(5), 469-482.