5 vinkkiä rakkuloiden hoitoon
Kirjoittanut ja tarkastanut lääkäri Karla Henríquez
Tiedätkö, kuinka ihon rakkuloista pääsee eroon? Tänään jaamme parhaat vinkit rakkuloiden hoitoon.
Parhaat vinkit rakkuloiden hoitoon
Rakkulat ovat pieniä ja epämukavuutta aiheuttavia haavaumia, jotka johtuvat jatkuvasta hankauksesta iholla. Yleensä niitä kehittyy kantapäihin ja nilkkoihin, mutta rakkuloita voi tulla myös muualle kehoon.
Oikeastaan mikä tahansa sellainen alue, jota peittää iho ja joka on alttiina hankaukselle, voi kärsiä näistä vaivoista. Jopa ihon raapiminen liikaa voi joskus aiheuttaa pahoja rakkuloita.
Rakkulaa voidaan kuvata kivuliaana kudoksen muutoksena, joka kehittyy, kun iho on vahingoittunut hankauksesta. Usein rakkuloita tulee helposti jalkoihin, kun kengät ovat huonot.
Liian kuumien tai kylmien ruokien syönti voi myös saada aikaan pieniä rakkuloita ikenissä tai muualla suussa. Joskus niinkin pieni asia kuin hyönteisenpurema voi aiheuttaa rakkulan, jos aluetta raavitaan liikaa tai mikäli haavaa ei hoideta hyvin.
Lisäksi minkä tahansa tyyppinen palovamma voi jättää jälkeensä joukon rakkuloita. Jatka lukemista sillä seuraavaksi esittelemme parhaat keinot rakkuloiden hoitoon.
1. Anna ihon hengittää
Jos et halua, että rakkula pahenee ajan kuluessa – ja kaikki jo tietävätkin, että tämä on asia, jota kannattaa välttää – seuraava neuvo on hyvin tärkeä: anna alueen hengittää.
Tämä on käytännöllinen vinkki, ja saat siitä helpotusta oloosi heti.
Ihon hengittämisen mahdollistaminen on avainasia, jotta nämä epämiellyttävät haavaumat voisivat vähitellen parantua. Onkin niin, että mitä kauemmin rakkula on alttiina ilmalle, sitä nopeampi parantumisen prosessi tulee olemaan.
Jos sinun tarvitsee, voit käyttää sideharsoa kävellessäsi. Tässä tapauksessa varmista, että kangas on kiinni löysästi. Pidä se hiukan koholla, jotta ilma voi virrata sen alla vapaasti.
2. Käytä paikallista voidetta
Tämäkin on hyvä neuvo, vaikka se saattaakin tuntua ilmiselvältä. Voiteen käyttö on merkittävä asia rakkuloiden hoidossa, ja se voi estää vamman leviämistä tehokkaasti. Voiteet lyhentävät rakkuloiden ikää sekä poistavat monet mahdolliset seuraukset – tässä tulee kuitenkin valita oikea tuote.
Sen jälkeen, kun olet poistanut lian ja muun rakkulalta, kannattaa laittaa iholle bakteereja torjuvaa voidetta. Geelivoide voi olla hyvä valinta siksi, että se toimii iholla myös virkistäen.
3. Kuivaa rakkula hyvin
Ainoa tapa, jolla voit hoitaa kipua aiheuttavaa rakkulaa sekä siihen liittyvää painetta (joskus rakkula on täynnä nestettä), on puhkaista se. Jotta voisit välttää tulehtumista puhkaistuasi rakkulan, seuraavat neuvot rakkuloiden hoitoon ovat hyvin tärkeitä:
- Puhdista rakkula vedellä ja antiseptisella saippualla.
- Riko hellävaraisesti rakkula reunaa pitkin siten, että käytät lääkealkoholilla steriloitua neulaa, ja poista sisältä kaikki neste.
- Älä poista ihon pintakerrosta, sillä tämä kerros antaa suojaa tulehtumiselta.
- Muista, että iho tulee pitää aina kuivana.
4. Aloe vera on hyvä apu rakkuloiden hoidossa
Puhumme taas kerran aloe verasta, eli kasvista, joka on loistava apu lukuisten tulehdusten hoidossa. Rakkulat voivat olla todellinen ongelma esimeriksi urheilijoille tai niille, joilla on usein riesanaan ilmaston haitalliset tekijät tai huonot kengät tai muut varusteet.
Tässä on neuvo aloe veran hyödyntämiseksi rakkuloiden hoidossa:
- Leikkaa aloen lehti auki, ja tee tämä sekä pituuden että leveyden suuntaisesti.
- Laita geeliä rakkulan alueelle, ja voit heti huomata kohennuksen ihon tilassa.
Lue aiheesta lisää: 5 hoitoa aloe verasta, jotka auttavat puhdistamaan suolen
5. Maissijauho
Tämä on aines, joka tunnetaan hyvin erityisesti useimmissa Etelä-Amerikan maissa, sillä näissä useita tuotteita valmistetaan maissista saatavasta jauheesta. Epätavallisempi, mutta hyvä käyttötapa tällä tuotteelle on rakkuloiden hoito, sillä maissijauho auttaa niitä parantumaan.
Jos siis kärsit rakkuloista jossakin kohtaa vartaloasi, kokeile seuraavaa reseptiä kyseisestä jauhosta.
Tarvittavat ainekset
- 1 ruokalusikallinen maissijauhoa
- 1 ruokalusikallinen hunajaa
Kuinka tämä hoito tehdään?
- Sekoita maissijauho ja hunaja toisiinsa, kunnes saat aikaan tahnan.
- Laita seosta rakkulalle. Sen avulla pystyt välttämään tulehduksen kehittymistä.
Jos rakkulat vaivaavat, ota avuksi luonnolliset hoidot! Jos epämukavuus kuitenkin jatkuu näiden neuvojenkin kokeilun jälkeen, on parasta käydä lääkärissä, jotta saisit arvion ihon kärsimästä vahingosta. Lisäksi saat näin sellaisen tuotteen, joka auttaa paranemisessa tehokkaammin.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Moliné, J. y S. M. (1999). Primeros auxilios : quemaduras. NTP 524: Primeros Auxilios: Quemaduras.
- Santos Heredero, F. X., Rodríguez Arias, C. A., Barberán López, J., Martín Antona, E., Pérez del Caz, M. D., Torres García, A., … Viadé Juliá, J. (2014). Heridas y Cicatrización. Revista de La Sociedad Española de Heridas.
- Ruiz, E. F. (2013). Antisépticos y desinfectantes. Enfermedades Infecciosas y Microbiologia. https://doi.org/10.1007/s00299-010-0857-1.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.