5 kotihoitokeinoa leukakivun lievittämiseen

Näiden leukakivun lievittämiseen käytettävien hoitokeinojen lisäksi on tärkeää hallita stressiä ja vältellä haitallisia tapoja, kuten purukumin jauhamista.
5 kotihoitokeinoa leukakivun lievittämiseen

Kirjoittanut Daniela Colmenares

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Leukakivun esiintyminen on yleisempää kuin ehkä kuvittelet. Tavallisesti se alkaa aivan yllättäen ja aiheuttaa paljon epämukavuutta. Jos sitä ei kuitenkaan hoideta, tulee kivusta vihlovampaa ja voimakkaampaa. Leukakipuun yhdistetään monia eri oireita kivun aiheuttajasta riippuen. Siitä syystä sinun tulisi ehdottomasti hoitaa tämä tila, sillä kipu voi lopulta levitä kasvoille. Ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan, sillä esittelemme tässä artikkelissa joitakin kotihoitokeinoja, jotka sopivat leukakivun lievittämiseen.

Leukakivun aiheuttajat

leukakipua

Yleensä leukakipu johtuu jostakin vinoumasta. Yksi syy siihen voi olla se, että hampaat eivät sovi yhteen oikealla tavalla. Toinen syy on bruksismi (joka tunnetaan yleisesti hampaiden narskutteluna). Se voi myös johtua niskavammasta tai leukaan kohdistuneesta iskusta.

Leukakivun lievittämiseen on monia kotihoitokeinoja, joita voit käyttää. Ensin sinun tulee kuitenkin tunnistaa mistä tämä epämukava olo johtuu. Kun olet selvittänyt sen, voit alkaa taistella kipua vastaan. Sinun täytyy myös muuttaa muutamia asioita, kuten syömääsi ruokaa tai tiettyjä tapoja.

Yksilöllisestä tapauksesta huolimatta on tärkeää käydä lääkärissä. Sillä tavalla leukakivusta saadaan lisää tietoa ja se pystytään myös hoitamaan paljon paremmin.

Hampaiden narskuttelu

Hampaiden narskuttelu on yksi leukakivun pääaiheuttajista. Tämä tunnetaan myös bruksismina ja se on joko tahallista tai tahatonta hampaiden kiristämistä yhteen. Jotkut ihmiset tekevät sitä nukkuessaan, kun taas toiset tekevät sitä ollessaan stressaantuneita.

Kun narskuttelet hampaitasi, on hampaillesi asettama paine viisi kertaa suurempi kuin jauhaessa. Ongelma aiheuttaa hammaskiilteen kulumista ja kipua leuassa. Ja jos sitä tehdään toistuvasti, voi se myös aiheuttaa leuan sijoiltaan menemistä tai päänsärkyä.

Osteomyeliitti

Osteomyeliitti on infektio, joka vaikuttaa luihin ja kudoksiin. Joillekin ihmisille osteomyeliitti kehittyy leukaniveleen. Se aiheuttaa yleensä kasvojen turpoamista, korkeaa kuumetta ja leukakipua.

Tämä sairaus on parannettavissa ja sitä hoidetaan yleensä antibiootein. Mutta kun ongelma on edennyt pidemmälle, saatat tarvita leikkauksen infektion vuoksi kuolleen luun eri alueiden poistamiseksi.

Märkivä hammas

Märkivä hammas johtuu tartunnan saaneesta hermosta, joka saa hammasmätää kerääntymään hampaan alueelle. Tämän aiheuttavat yleensä hoitamattomat reiät tai mikä vain muu hammasongelma.

Märkiviä hampaita on kahdenlaisia. Toista esiintyy hampaan juuressa, kun taas toista ikenissä.

Kun bakteerit saavuttavat hampaan juuren, ne vaikuttavat myös luun lähellä oleviin kudoksiin. Se aiheuttaa inhottavaa leukakipua. Se voi myös tulehduttaa imusolmukkeet ja aiheuttaa kuumetta sekä epämiellyttävää hajua ja makua suuhun.

Siitä syystä sinun tulisi käydä hammaslääkärissä niin pian kuin vain mahdollista.

Kotihoitokeinoja leukakivun lievittämiseen

nainen kaipaa hoitoa leukakivun lievittämiseen

Leukakipu voi johtua eri syistä ja sen voimakkuus voi vaihdella. Jos et huolehdi siitä ajallaan, saatat menettää leuan liikkumiskyvyn sekä puhumis- ja syömiskyvyn.

Nämä kotihoitokeinot auttavat lievittämään leukakipua.

1. Jääpussit

Jääpussit lievittävät kipua ja vähentävät hermojen tulehdusta, joten ne ovat todella tehokkaita leukakivun lievittämisessä. Muista, että sinun ei pitäisi koskaan käyttää jäätä suoraan iholle, sillä se voi satuttaa sinua.

  • Laita jää muovipussiin.
  • Kääri pussi liinaan.
  • Laita jääpussi vahingoittuneelle alueelle 10 minuutin ajaksi.
  • Ota pois 10 minuutiksi ja toista uudelleen.

2. Lämmin, kostea liina

Kosteus on lämpimän veden luomaa lämpöä ja se rentouttaa yliaktiivisia lihaksia. Se myös parantaa vahingoittuneen alueen verenkiertoa, mikä auttaa vähentämään kipua ja tehostamaan parantumisprosessia.

Varmista, että tarkistat lämpötilan kädellä ennen kuin laitat sen kasvoille.

  • Kasta liina lämpimään veteen.
  • Purista ylimääräinen vesi pois.
  • Laita se sitten vahingoittuneelle alueelle 10 minuutin ajaksi.
  • Toista tämä prosessi kahden tunnin välein, kunnes leukakipu katoaa.

3. Paranna ruokavaliota

Kun kärsit leukakivusta, tulee sinun luopua tietyistä ruoista. Sinun tulisi yrittää vältellä kaikkea rapeaa tai kovaa niin paljon kuin vain mahdollista, kuten esimerkiksi pähkinöitä, raakoja vihanneksia, kovaa leipää tai keksejä. Valitse sen sijaan keittoja, keitettyjä kasviksia, tuorejuustoja ja nestemäisiä ruokia.

Sinun tulisi myös vältellä purukumin jauhamista ja kofeiinin juomista. Ne kiristävät leukalihaksia ja -niveliä, mikä vahvistaa ja pitkittää kipua.

Kokeile sen sijaan sisällyttää ruokia, joissa on paljon kalsiumia, magnesiumia sekä A- ja C-vitamiinia.

4. Hiero aluetta

Hieronta auttaa optimoimaan alueen verenkiertoa ja parantaa verenpainetta. Se on myös hyvä vaihtoehto leukakivun lievittämiseen kivun aiheuttajasta huolimatta. Muista tehdä sen niin hellästi, että et satuta itseäsi.

  • Levitä oliivi- tai kookosöljyä leukalinjalle.
  • Käytä etu- ja keskisormea ja hiero aluetta pyörivin liikkein viiden minuutin ajan.
  • Avaa suu 4-5 kertaa.
  • Toista prosessi 2-3 kertaa päivässä.

5. Hallitse stressiä

Stressi voi aiheuttaa leuan kannalta todella haitallisia tapoja. Näihin kuuluvat kynsien pureskelu tai hampaiden narskuttelu. Tässä tapauksessa suosittelemme lisäämään joitakin rentouttavia tapoja päivittäiseen rutiiniin, kuten joogaa ja meditointia. On myös tärkeää saada tarpeeksi lepoa ja panostaa hyvään ryhtiin.

Voit myös lisätä 20-30 minuuttia kestäviä aerobisia harjoituksia kahdesti viikossa. Liikunta vähentää stressiä ja auttaa kehoa tuottamaan endorfiineja. Ne ovat luonnollisia kipulääkkeitä, jotka auttavat lievittämään leukakipua.

Yhteenveto

Suu auki haukotteleminen, purukumin jauhaminen, todella kovien ruokien syöminen ja huonossa asennossa istuminen vahvistavat kaikki kipua. Joten jos yrität lievittää leukakipua, tulisi sinun vältellä kaikkia näitä asioita.

Mikäli mahdollista, yritä hoitaa leukakipua luonnollisella tavalla. Sinun pitäisi kuitenkin käydä asiantuntijan luona niin pian kuin mahdollista. Jos kipu on todella voimakasta, voi ongelma pahentua. Muista, että on tärkeää tarkkailla tätä ongelmaa ja huolehtia siitä oikealla tavalla.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Sinisalu, V., & Akermann, S. (2016). Temporomandibular disorders. Eesti Arst. https://doi.org/10.1016/B978-0-12-385157-4.00238-4
  • Sutin, A. R., Terracciano, A., Ferrucci, L., & Costa, P. T. (2010). Teeth grinding: Is Emotional Stability related to bruxism? Journal of Research in Personality. https://doi.org/10.1016/j.jrp.2010.03.006
  • Varvogli, L., & Darviri, C. (2011). Stress management techniques: Evidence-based procedures that reduce stress and promote health. Health Science Journal. https://doi.org/10.1109/ISMICT.2011.5759814
  • Vicuña I, Daniela, Id A, María Eugenia, & Oyonarte W, Rodrigo. (2010). Asociaciones entre Signos Clínicos de Bruxismo, Ansiedad y Actividad Electromiográfica Maseterina Utilizando el Aparato Bite Strip® en Adolescentes de Último Año de Enseñanza Media (Secundaria). International journal of odontostomatology, 4(3), 245-253
  • Rojas Solano, María Jesús, & Badilla García, Jenny. (2018). Osteomielitis Aguda: Características Clínicas, Radiológicas y de Laboratorio. Medicina Legal de Costa Rica, 35(2), 54-61.
  • Arigbede AO, Babatope BO, Bamidele MK. (2012). Periodontitis and systemic diseases: A literature review. J Indian Soc Periodontol. 16(4): 487-91. doi: 10.4103/0972-124X.106878.
  • Gutiérrez Espinoza, H.J., Lavado Bustamante, I.P., & Méndez Pérez, S.J.. (2010). Revisión sistemática sobre el efecto analgésico de la crioterapia en el manejo del dolor de origen músculo esquelético. Revista de la Sociedad Española del Dolor, 17(5), 242-252.
  • Guerra Santiesteban, José Ramón, Gutiérrez Cruz, Manuel, Zavala Plaza, Melvin, Singre Álvarez, Juan, Goosdenovich Campoverde, David, & Romero Frómeta, Edgardo. (2017). Relación entre ansiedad y ejercicio físico. Revista Cubana de Investigaciones Biomédicas, 36(2), 169-177.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.