4 kaurasmoothieta nälän taltuttamiseksi

Moni meistä syö ihan mitä tahansa silloin, kun kova nälkä iskee. Tämä on tietysti terveydelle haitaksi, sillä ruoan tulisi olla laadukasta.
4 kaurasmoothieta nälän taltuttamiseksi
Elisa Morales Lupayante

Kirjoittanut ja tarkastanut liikuntapedagogi ja ravitsemusterapeutti Elisa Morales Lupayante.

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Jatka lukemista ja saat ohjeet kaurasmoothien valmistamiseksi neljällä eri tavalla – näiden juomien avulla saat nälkäsi kuriin ja teet terveellisestä syömisestä helpompaa.

Kauramaito on erinomainen valinta vegaaneille, sillä siinä ei ole mitään eläimistä peräisin olevaa. Sitä suositellaan vahvasti ravitsemusasiantuntijoiden taholta, sillä se sisältää paljon välttämättömiä vitamiineja ja mineraaleja.

Kaupassa erilaisten purkkien edessä saatat miettiä, onko kauramaito kuitenkaan yhtä hyvä valinta kuin tavallinen. Älä huoli, sillä kyse ei ole mistään kummallisesta erityistuotteesta. Moni hämmentyy erilaisten maitojen edessä – kauppojen valikoimaan kuuluvat nykyisin esimerkiksi soija- ja mantelimaidotkin – mutta kauramaitoa voidaan käyttää ihan normaaliin tapaan lehmänmaidon sijasta.

Kaurassa on runsaasti kuitua, kalsiumia, hyviä hiilihydraatteja, B-vitamiinia, proteiineja ja aminohappoja. Koska se sisältää kuitua, ei ole mikään ihme, että tämä maito auttaa tekemään olon kylläiseksi tuntien ajaksi. Katsotaan sitten, kuinka valmistat neljä erilaista kaurasmoothieta, jotta saisit nälkäsi kuriin ja samalla hallitsisit painoasi tehokkaammin.

Näiden smoothieiden selkeimpänä etuna on kenties muuntelemisen mahdollisuus – jos ruoka on tylsää ja aina samaa, se ei ole nautinnollista, ja seuraavilla resepteillä pidät huolta siitä että näin ei käy. Koska näiden smoothieiden maut ovat selvästi erilaisia, pystyt aina nauttimaan sellaisen juoman, joka vastaa sen hetkistä mielihaluasi.

4 kaurasmoothieta nälän karkottamiseksi

1. Kauramaito ja päärynä

nauti kaurasmoothieta hedelmillä

Jotta voisit valmistaa kauramaitoa itse, tarvitset vain vettä ja kaurahiutaleita. Sekoita ainekset hyvin ja anna seoksen tasaantua muutaman minuutin ajan. Siivilöi pois kaura ja käytä tuloksena saatu “maito” smoothieissa ja vaikkapa jälkiruoissa.

Ainekset

  • 2 päärynää
  • 3 rkl sokeria
  • ½ lasillista kauramaitoa
  • Jääpaloja (valinnainen aines)

Valmistus

  1. Pese ja kuori päärynät, sitten leikkaa ne keskikokoisiksi paloiksi.
  2. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa, kunnes nesteessä ei ole paakkuja.
  3. Sitten voit kaataa juoman lasiin ja lisätä halutessasi mukaan vielä jääpaloja.

2. Kauramaito ja hedelmäsekoitus

Hedelmät ovat täydellisiä tuotteita nälän tyydyttämiseksi ja terveenä pysymiseksi, ja jos yhdistät mukaan kauran, vielä parempi! Voit valmistaa tätä herkullista smoothieta keskiyön “jääkaappireissut” välttääksesi ja estääksesi dieetin pilalle menemistä.

Ainekset

  • 1 päärynä
  • 2,5 dl pilkottua ananasta
  • 2 dl kauramaitoa
  • 1 kiivi
  • 2 rkl hunajaa

Valmistus

  1. Aloita kuorimalla ja paloittelemalla hedelmät.
  2. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna niiden sekoittua hyvin.
  3. Lisää myös hunaja ja jatka sekoittamista, kunnes nesteessä ei ole paakkuja.
  4. Kaada lasiin ja lisää vielä koristeeksi muutama viipale kiiviä tai ananasta.

3. Kauramaito ja karpalo

Karpaloa suositellaan ehdottomasti esimerkiksi virtsateiden tulehdusten hoitoon. Nämä marjat ovat myös antioksidanttivaikutteisia, antiseptisia, supistavia ja ripulia torjuvia. Karpalot estävät lisäksi sydämen ja verisuonten sairauksia sekä vaikuttavat tehokkaasti haitallisia bakteereja vastaan vatsassa ja ruoansulatuksessa.

Ainekset

  • 1,5 dl kauramaitoa
  • 1 dl karpaloita
  • 1 rkl steviaa
  • ½ rkl kanelia
  • Jääpaloja

Valmistus

  • Ennen kuin aloitat tämän juoma valmistuksen, varmista että olet pessyt kaikki karpalot hyvin.
  • Laita ne tehosekoittimeen ja kaada mukaan kauramaito. Anna sekoittua hyvin.
  • Sitten lisää muut ainekset mukaan ja anna juoman sekoittua, kunnes siinä ei ole paakkuja.
  • Lopuksi lisää vielä jääpalat, jotta saat juomallesi virkistävän kylmyyden.

Lue aiheesta lisää: Karpalomehun hyödyt

4. Kauramaito ja banaani

banaanismoothie

Useimmat tietävätkin jo, että banaaneissa on runsaasti kaliumia. Niissä on myös muita tärkeitä ravinteita, kuten A-, B-, C- ja E-vitamiinia sekä mineraaleja, kuten magnesiumia ja sinkkiä. Banaaneissa on hyvä annos kuitua ja hiilihydraatteja. Ne eivät sisällä paljon kaloreita tai rasvaa, joten banaanit ovat erinomainen valinta smoothieiden valmistukseen.

Ainekset

  • 1,5 dl kauramaitoa
  • 0,5 dl kreikkalaista jogurttia
  • 1 viipaloitu banaani
  • 1 rkl hunajaa
  • ½ rkl kanelia

Valmistus

  • Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita kunnes juoma on tasaista.
  • Sitten voitkin jo kaataa lasiin herkullisen smoothiesi – nauti!

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Martínez-Villaluenga, C., & Peñas, E. (2017). Health benefits of oat: current evidence and molecular mechanisms. Current Opinion in Food Science. https://doi.org/10.1016/j.cofs.2017.01.004

  • Katz, D. L. (2001). A Scientific Review of the Health Benefits of Oats. Public Health. https://doi.org/10.1007/978-3-642-19231-9

  • Önning, G., Wallmark, A., Persson, M., Åkesson, B., Elmståhl, S., & Öste, R. (1999). Consumption of oat milk for 5 weeks lowers serum cholesterol and LDL cholesterol in free-living men with moderate hypercholesterolemia. Annals of Nutrition and Metabolism. https://doi.org/10.1159/000012798


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.