Vältä liikuntaa näissä 3 tilanteessa

Liikunta on tietysti suureksi hyödyksi keholle, ja siten se on todella tarpeellinen päivittäinen tapa. On kuitenkin eräitä tilanteita, joissa liikunnan välttäminen on se paras valinta.
Vältä liikuntaa näissä 3 tilanteessa
Carlos Fabián Avila

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Carlos Fabián Avila.

Kirjoittanut Toimitus

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Liikunta ei ole mikään moderni keksintö, sillä fyysinen aktiivisuus on aina ollut tärkeää erilaisissa yhteiskunnissa. Joskus on kuitenkin hyvä olla liikkumatta – vältä liikuntaa tässä artikkelissa mainituissa tilanteissa.

Jo muinaisina aikoina Kreikassa olivat käytössä fyysisen aktiivisuuden ohjelmat. Urheilua pidettiin ensisijaisen tärkeänä tekijänä terveyden kannalta, ja lisäksi tuolloin esteettisyys oli tapa ilmaista valtaa.

Miksi liikunta on niin hyväksi?

Liikunta parantaa suorituskykyä sydämen ja verisuonten osalta, sillä se aktivoi hemodynaamisia, hormonaalisia, neurologisia ja aineenvaihdunnan muutoksia. Siten se parantaa hengitysteiden järjestelmän toimintaa. Liikunta tuo elimistölle tasapainoa.

Liikkeessä pysyminen estää osteoporoosia, selkäkipua ja sitä vahinkoa, jonka huono ryhti aiheuttaa. Urheiluun osallistuminen ei kuitenkaan aina ole terveydelle hyväksi, sillä tämä riippuu siitä, mikä liikuntamuoto on kyseessä ja siitä, missä olosuhteissa sitä harrastetaan.

Milloin urheilua tulisi välttää?

sydän ja stetoskooppi

Liiallinen urheilu tai sen tekeminen väärin voi tuottaa huonot tulokset. Jos sinulla on esimerkiksi korkea verenpaine, tulisi välttää liikaa urheilua siksi, että se voi tehdä sairaudesta pahemman. On kuitenkin myös sellaisia olosuhteita, joissa urheilun täysi välttäminen on se paras vaihtoehto.

Tässä on kolme tilannetta, joissa urheilu ei ole hyvä idea – jatka lukemista ja jätä liikunta tällöin väliin!

1. Vältä liikuntaa, kun et ole nukkunut tarpeeksi

Kun olet viettänyt yön valveilla ollen, saatat joskus ajatella, että paras tapa herättää itsesi olisi urheilu.

Tämä ei kuitenkaan ole totta!

Urheilun harrastaminen sen jälkeen, kun et ole levännyt hyvin, tulee lisäämään rasitetta. Lisäksi tässä skenaariossa vastustuskyky ei ole valmistautunut vaivannäköön, joten sen puolustuskyky heikkenee.

Lisäksi käy niin, että tulet rasittamaan lihaksiasi sen vuoksi että energiaa on vähemmän, mikä lisää loukkaantumisriskiä. Tulet rasittamaan lihaksia siksi, että et voi liikkua samalla tavalla kuin silloin, kun olet levännyt kunnolla edellisenä yönä.

Jos olet nukkunut huonosti, mutta et kuitenkaan halua jättää välistä liikuntaa, voit aina mennä kävelylle, lenkille tai tehdä puolet siitä, minkä yleensä tekisit.

2. Vältä liikuntaa, kun olet juonut alkoholia

vältä liikuntaa kun olet juonut alkoholia

Ihan tarkkaan ottaen alkoholin juonti ei estä sitä, että voisit harrastaa liikuntaa, ellei tässä sitten ole kyseessä sellainen laji, joka vaatii tarkkuutta. Tämä johtuu siitä, että alkoholi vaikuttaa suorituskykyyn ja voimaan, mutta etenkin koordinaatioon. Etanoli antaa alkoholinjuojalle euforisen tilan, ja sen jälkeen taas masennuksen tilan, ja se vähentää ihmisen refleksejä missä tahansa tilanteessa.

Lisäksi on tärkeää, että muistat tämän: alkoholilla on nestettä poistavia vaikutuksia, joten se voi aiheuttaa nesteytyksen puutetta silloin, kun harrastat liikuntaa. Tämä johtuu siitä, että menetät nesteitä, vitamiineja ja mineraaleja.

Lisäksi etanoli estää ravinteita imeytymästä säännöllisesti, mikä edistää sitä, että paino lisääntyy.

3. Vältä liikuntaa, kun sinulla on jokin vamma

On hyvin tavallista, että urheilijoille tulee vammoja urheilun vuoksi. Eräitä tyypillisiä syitä ovat nämä:

  • liikkuminen väärällä tavalla
  • lämmittelyä ei tehdä kunnolla
  • harjoitellaan enemmän kuin tavallisesti
  • käytetään sopimattomia kenkiä
  • ei ole tarpeeksi hyvää suojausta

Vammojen tyypit

kannattaa välttää liikuntaa kun on jokin vamma

Kaikkein yleisimpiin vammoihin urheilijoilla kuuluvat seuraavat:

  • Akuutti vamma. Tämä sisältää murtumat, nyrjähdykset, viillot jne. Niitä voi tulla iskun tai liiallisen voiman seurauksena.
  • Rasitusvammat, kuten murtumat liiallisen käytön vuoksi tai tulehtuneisuus jänteissä. Nämä syntyvät siitä, että toistetaan jotakin urheilurutiinia.

Oireet

Eräät kaikkein tavallisimmista oireista vamman yhteydessä ovat seuraavat:

  • kova kipu tai kipu kosketettaessa
  • jäykkyys ja tulehtuneisuus
  • liikkumattomuus
  • katkeamiset tai murtumat

Jos sinulla on mitään näistä oireista, tulisi välttää harrastamista urheilua täysin.

On tärkeää, että menet myös lääkärille. Sen jälkeen sinun tulisi ilmoittaa valmentajallesi, mikä vamma ja hoito on kyseessä, ja sitten tulisi aloittaa vähitellen toipumista edistävät harjoitteet.

Suosituksia liikunnan harrastamiseen

  • Luota pätevän urheiluun erikoistuneen asiantuntijan neuvoihin, jos aiot harrastaa mitään vaativaa fyysistä aktiviteettia.
  • Kiinnitä huomiota tekniikkaan, äläkä keskity voimaan, sillä on hyödytöntä nostaa kovaa painoa, jos teet tämän väärällä tavalla.
  • Ole johdonmukainen ja vältä itsesi rasittamista, sillä liiallinen määrä liikuntaa lyhyellä ajalla ei tule antamaan sinulle niitä tuloksia, jotka voit saada ajan kuluttua.
  • Lämmittele kunnolla. On todella tärkeää, että venyttelet ennen kuin aloitat minkä tahansa fyysisen aktiviteetin, jotta voisit estää vammat sekä parantaa suoritustasi.
  • Aloita aerobisella rutiinilla, jos haluat pudottaa painoa. On kuitenkin myös tärkeää tehdä painoharjoituksia, sillä tämä voimistaa lihaksiasi.
  • Pidä ruokavalio tasapainoisena siten, että saat paljon vitamiineja ja mineraaleja.
  • Juo runsaasti vettä, sillä tämä on ainoa tapa toipua fyysisestä rasituksesta. On elintärkeää juoda vettä ennen liikuntaa ja sen jälkeen, kuten myös sen aikana.
Urheilua ei ihan aina kannata harrastaa – näissä kolmessa tapauksessa on parempi jättää liikunta väliin, kunnes tilanne muuttuu!

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.