15 hyvää kotihoitoa jalkasieneen

Näiden hoitojen onnistumisen salaisuus on se, että niitä käytetään säännöllisesti ja jalkojen hygieniasta pidetään hyvää huolta.
15 hyvää kotihoitoa jalkasieneen

Kirjoittanut Andrea Caillet Bois

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Jalkasilsa on tavallinen ongelma. Se on epämukava tulehdus, joka aiheuttaa polttavaa tuntemusta ja kutinaa. Sen aiheuttajia ovat erilaiset sienet, joihin kuuluvat muun muassa hiivatulehdukset. Kyseiset tulehdukset ottavat valtaansa ihon kuollutta keratiinia – tätä proteiinia löytyy ihosta, kynsistä ja hiuksista. Tällä kertaa esittelemme 15 toimivaa kotihoitoa jalkasieneen.

Sieni voi olla erilainen kehon eri alueilla, ja se voi ilmetä monessa muodossa. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin todeta, että tämä on hyvin epämiellyttävä ilmiö, ja jos mukana on viruksia tai bakteereja, se voi myös aiheuttaa tulehtumisen.

Tällä kertaa haluamme siis kertoa ,kuinka voit valmistaa kotona erilaisia hoitoja jalkasienen karkottamiseksi. Tässä tulevat 15 kotihoitoa jalkasieneen, jotka kannattaa ottaa kokeiluun tämän niin tavallisen vaivan ilmestyessä!

Mikä ihosienen aiheuttaa?

Heikko vastustuskyky saattaa aiheuttaa ihosientä.

Yleisimpiin syihin kuuluvat seuraavat:

  • Heikko vastustuskyky. Sienen ilmestyminen iholle kertoo siitä, että ihmisen vastustuskyky on alhainen, sillä tällöin keho ei pysty torjumaan sientä.
  • Tartunta. Tavallinen esimerkki on kuntosalin suihku tai uima-altaat. Sieni on tällöin kostealla lattialla, ja sieltä se pääsee varpaiden väliin, jonne se asettuu.
  • Hygienian puutteellisuus ja liika kosteus. Nämä ovat asioita, jotka lisäävät todennäköisyyttä erilaisten sienten leviämisestä. Kun olet pessyt ihosi, on tärkeää kuivata se hyvin sekä varpaiden väleistä että kaikista ihon taitekohdista.
  • Lisäksi jotkut ihmiset hikoilevat runsaasti. Tämä luo ihanteellisen ympäristön näille mikro-organismeille, jolloin ne voivat lisääntyä.
  • Talin erittyminen silloin, kun tämä toiminta muuttuu runsaammaksi ilman mitään erityistä syytä.
  • Huono ruokavalio ja vähäinen vitamiinien saanti. Jos et syö kunnolla, tuloksena on vastustuskyvyn romahtaminen. Tämä tekee myrkyllisten aineiden poistumisen prosessista kehollesi vaikean.
  • Stressi. On yleisessä tiedossa, että stressi alentaa ihmisen vastustuskykyä, ja kuten jo mainitsimmekin, tämä tekee sienen lisääntymisen helpommaksi.

Mistä tiedät, että sinulla on ihosieni?

Seuraavat oireet voidaan havaita suoraan katsomalla ihoa:

  • näppylät, jotka voivat olla erivärisiä ja -kokoisia
  • punertavat ympyrät
  • kutina tai polttava tuntemus
  • paha haju
  • ihon kunnon heikentyminen

15 kotihoita jalkasieneen

1. Ruokavalio

15 kotihoitoa jalkasieneen - syö enemmän hedelmiä.

Vältä punaista lihaa, valkoista jauhoa, sokeria ja lehmänmaitoa, sillä kaikki nämä hidastavat suoliston toimintaa.

Sen sijaan ota ruokalistalle hedelmät, ja etenkin sitrushedelmät. Niiden mehu auttaa nimittäin lisäämään vastustuskykyä sekä edistämään kehon puhdistumista.

2. Luonnonjogurtti

Tämä maitotuote torjuu sientä siksi, että siinä on lactobacillus-bakteeria, joka on hyödyllisin sientä torjuva bakteeri.

Jogurtin syömisen lisäksi sitä voidaan käyttää myös suoraan sienen alueella, ja sitä kannattaa hieroa ihoon, jotta sieni voitaisiin saada katoamaan nopeammin.

3. Sitruunamehu

Paikallisesti käytettynä tämän hedelmän sisältämä sitrushappo toimii ihosientä hoitaen.

Sitruunaa tulisi käyttää vain iltaisin, sillä muuten kontakti auringon kanssa voi aiheuttaa ihon värjäytymistä.

4. Karpalomehu

Karpalolla on sientä torjuvia ominaisuuksia.

Karpalomehulla on sientä torjuvia ominaisuuksia, jotka auttavat sisältäpäin hävittämään sienen.

5. Tee

Paikallisesti käytettynä tee poistaa ihosientä siksi, että sillä on antibioottisia ja bakteereja hävittäviä ominaisuuksia, jotka ovat tanniinien ansiota. Tee poistaa kutinan ja polttavan tuntemuksen.

Jotta saisit siitä parhaat tulokset, laita teetä iholle kaksi tai kolme kertaa päivässä.

6. Oliivinlehti

Oliivinlehti voi olla hyvä apu kahdestakin syystä. Sen lisäksi, että se vahvistaa vastustuskykyä, sillä on myös ominaisuuksia, jotka auttavat sienen karkottamisessa.

Jotta saisit siitä irti kaiken hyödyn, voit käyttää lehteä seuraavilla tavoilla:

  • Juo oliivinlehdestä valmistettua hauduketta.
  • Käytä teetä paikallisesti ihollasi.

7. Merisuola

Merisuolasta on apua jalkasieneen.

Jotta voisit hyödyntää merisuolan monet kyvyt, se kannattaa sekoittaa veteen.

Tarvittavat ainekset

  • 1 lasillinen vettä
  • 2 rkl merisuolaa

Miten tämä hoito tehdään?

  • Laita suola veteen, sekoita hyvin, ja laita nestettä iholle useamman kerran päivässä.

8. Valkosipuli ihosienen poistajana

Valkosipuli on loista aine poistamaan jalkasientä.

Tämä on aivan varmasti se paras luonnollinen tuote ihosientä vastaan, sillä sen ominaisuudet ovat tässä tarkoituksessa aivan loistavat. Voit joko syödä valkosipulia tai käyttää sitä paikallisesti sienen hävittämiseksi.

  • Nautittuna: Se auttaa poistamaan myrkyllisiä aineksia kehosta. Valkosipulia kannattaa syödä tyhjään vatsaan ja tämän jälkeen pureskella persiljaa, jotta voisit päästä eroon voimakkaasta hajusta.
  • Paikallisesti käytettynä: Murskaa yksi palanen valkosipulia ja laita sitten sideharsolle. Laita harso alueelle jolla sieni on, ja anna vaikuttaa muutaman minuutin ajan. Älä huuhtele pois.

9. Oreganoöljy

  • Nautittuna: Kaksi tai kolme pisaraa lasilliseen vettä sekoitettuna.
  • Paikallisesti käytettynä: Sekoita yhtä suuret osat oreganoöljyä ja oliiviöljyä, ja laita seosta suoraan iholle.

10. Kookosöljy

Kookoksen rasvahapot auttavat tuhoamaan ihosientä.

Tämä öljy sisältää rasvahappoja, joka toimivat erittäin tehokkaina sienen tuhoajina.

  • Jotta voisit hyödyntää kookosöljyn ominaisuudet sienen torjunnassa, laita sitä hoidettavalle alueelle kaksi tai kolme kertaa päivässä.

11. Etikka

Etikka säätelee ihon pH-tasoa.

Etikkahappo, jota tämä neste sisältää, säätelee ihon pH-tasoa. Siten se estää sientä leviämästä.

Muista, että etikkaa tulisi laimentaa tätä varten vedessä!

Tarvittavat ainekset

  • 2 rkl vettä
  • 1 rkl etikkaa

Kuinka tämä hoito tehdään?

Sekoita ainekset yhteen ja laita nestettä sienen alueelle sideharson avulla.

12. Teepuuöljy

Tätä kotihoitoa jalkasieneen kannattaa kokeilla! Tämä öljy on erinomainen sientä torjuva tuote, joka myös estää sientä pääsemästä muillekin kehon alueille.

Sitä käytetään paikallisesti hoidettavalla alueella.

13. Kurkuma

kotihoitoa jalkasieneen: kurkuma

Kurkuma on todella hyvä luonnollinen sienentorjuja. Sitä voidaan käyttää seuraavilla tavoilla:

  • Paikallisesti: Laita kurkumaa sienen alueelle, jätä vaikuttamaan muutaman tunnin ajaksi, ja lopuksi huuhtele pois.
  • Suun kautta: Valmista hauduke, jossa on kurkuman lisäksi maitoa ja hunajaa.

14. Kolloidinen hopea

Kolloidinen hopea on kyvykäs luonnollinen antibiootti, joka voi auttaa saamaan sienen kuivumaan.

  • Käytä sitä paikallisesti, äläkä huuhtele pois.

15. Aloe vera

Aloe veraa voi käyttää ihosienen torjuntaan.

Kokeile aloe verasta valmistettua kotiohoitoa jalkasieneen. Tällä kasvilla on lukuisia terveyttä edistäviä kykyjä, ja näihin kuuluu myös sienen torjunta.

  • Leikkaa lehti auki ja laita sisältä saatavaa geeliä sienen alueelle, ja toista tätä hoitoa useamman kerran päivässä.

Oletko joskus kärsinyt jalkasienestä? Nämä 15 luonnollista kotihoitoa jalkasieneen ovat hyvä valinta, mutta niitä täytyy käyttää säännöllisesti, ja lisäksi on tärkeää pitää jalkojen hygienia hyvänä.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Hay R. Therapy of Skin, Hair and Nail Fungal Infections. J Fungi (Basel). 2018;4(3):99. Published 2018 Aug 20. doi:10.3390/jof4030099
  • Chandra, R. K. (1997). Nutrition and the immune system: An introduction. American Journal of Clinical Nutrition. American Society for Nutrition. https://doi.org/10.1093/ajcn/66.2.460S
  • Kosgey, J. C., Jia, L., Fang, Y., Yang, J., Gao, L., Wang, J., … Zhang, F. (2019, July 1). Probiotics as antifungal agents: Experimental confirmation and future prospects. Journal of Microbiological Methods. Elsevier B.V. https://doi.org/10.1016/j.mimet.2019.05.001
  • Dosoky NS, Setzer WN. Biological Activities and Safety of Citrus spp. Essential Oils. Int J Mol Sci. 2018;19(7):1966. Published 2018 Jul 5. doi:10.3390/ijms19071966
  • Blumberg JB, Basu A, Krueger CG, et al. Impact of Cranberries on Gut Microbiota and Cardiometabolic Health: Proceedings of the Cranberry Health Research Conference 2015. Adv Nutr. 2016;7(4):759S–70S. Published 2016 Jul 15. doi:10.3945/an.116.012583
  • Chung, K. T., Wong, T. Y., Wei, C. I., Huang, Y. W., & Lin, Y. (1998). Tannins and human health: A review. Critical Reviews in Food Science and Nutrition38(6), 421–464. https://doi.org/10.1080/10408699891274273
  • Nasrollahi Z, Abolhasannezhad M. Evaluation of the antifungal activity of olive leaf aqueous extracts against Candida albicans PTCC-5027. Curr Med Mycol. 2015;1(4):37–39. doi:10.18869/acadpub.cmm.1.4.37
  • Aala, F., Yusuf, U. K., Nulit, R., & Rezaie, S. (2014). Inhibitory effect of allicin and garlic extracts on growth of cultured hyphae. Iranian Journal of Basic Medical Sciences17(3), 150–154. https://doi.org/10.22038/ijbms.2014.2399
  • Kocić-Tanackov, Sunčica & Dimić, Gordana & Tanackov, Ilija & Pejin, Dušanka & Mojović, Ljiljana & Pejin, Jelena. (2012). Antifungal activity of Oregano (Origanum vulgare L.) extract on the growth of Fusarium and Penicillium species isolated from food. Hemijska industrija. 66. 10.2298/HEMIND110614073K.
  • Ogbolu, D. O., Oni, A. A., Daini, O. A., & Oloko, A. P. (2007). In vitro antimicrobial properties of coconut oil on Candida species in Ibadan, Nigeria. Journal of Medicinal Food10(2), 384–387. https://doi.org/10.1089/jmf.2006.1209
  • Johnston CS, Gaas CA. Vinegar: medicinal uses and antiglycemic effect. MedGenMed. 2006;8(2):61. Published 2006 May 30.
  • Hammer, K. A., Carson, C. F., & Riley, T. V. (2003). Antifungal activity of the components of Melaleuca alternifolia (tea tree) oil. Journal of Applied Microbiology95(4), 853–860. https://doi.org/10.1046/j.1365-2672.2003.02059.x
  • Moghadamtousi SZ, Kadir HA, Hassandarvish P, Tajik H, Abubakar S, Zandi K. A review on antibacterial, antiviral, and antifungal activity of curcumin. Biomed Res Int. 2014;2014:186864. doi:10.1155/2014/186864
  • Monteiro, D. R., Gorup, L. F., Silva, S., Negri, M., de Camargo, E. R., Oliveira, R., … Henriques, M. (2011). Silver colloidal nanoparticles: antifungal effect against adhered cells and biofilms of Candida albicans and Candida glabrata. Biofouling27(7), 711–719. https://doi.org/10.1080/08927014.2011.599101
  • Rosca-Casian, O., Parvu, M., Vlase, L., & Tamas, M. (2007). Antifungal activity of Aloe vera leaves. Fitoterapia78(3), 219–222. https://doi.org/10.1016/j.fitote.2006.11.008

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.