Voiko pandemian aikana luovuttaa verta?

21 toukokuu, 2020
COVID-19 -pandemia on edelleen läsnä kaikkialla maailmassa, ja se tulee todennäköisesti olemaan läsnä vielä pitkään. Miten verenluovutukseen tulisi suhtautua pandemian aikana?

Verenluovutukset ovat aina välttämättömiä, kaikissa tilanteissa ja kaikkina vuodenaikoina. Joka päivä monet sairaalahoidossa olevat ihmiset tarvitsevat kiireellisen verensiirron ja he ovat riippuvaisia muiden kansalaisten vapaaehtoisesta ja altruistisesta teosta. Siksi ihmisten tulee luovuttaa verta myös pandemian aikana.

Eristyksen vuoksi monet ihmiset, jotka normaalisti ovat luovuttaneet verta, eivät ole niin tehneet viime viikkojen aikana. Luovutuksia kuitenkin tarvitaan aina, ja tässä artikkelissa kerrommekin kuka, kuinka ja missä voi luovuttaa verta pandemian aikana.

Miksi verenluovutus on niin tärkeää?

Verenluovutus on tärkeä osa yhtä historiamme suurimmista edistysaskeleista: ihmishenkien pelastaminen ja terveyden parantaminen. Sitä voidaan pitää lahjana niille, joiden henki on vaarassa.

Kansalaisten säännöllisesti suorittamat verenluovutukset mahdollistavat veren varman saatavuuden milloin tahansa ja missä tahansa sitä tarvitaan. Verenluovutus on altruistinen teko: luovuttaja ei saa siitä mitään taloudellista hyötyä itselleen, vaan tekee lahjoituksen vapaaehtoisesti, vastuullisesti ja nimettömästi.

Pandemian ja minkä tahansa terveyskriisin iskiessä toimivan terveydenhuollon merkitys korostuu entisestään. Yleensä se tarkoittaa sitä, että veren tarve on tavallista korkeampi ja että varastot tyhjenevät nopeammin. Siksi myös pandemian aikana on tarpeen luovuttaa verta, ja mahdollisesti jopa lisätä luovuttamista.

Veriputkilot labrassa.

Sinua saattaa kiinnostaa tämäkin artikkeli: Mistä koronavirus on peräisin ja miksi emme ole onnistuneet vielä poistamaan sitä?

Kuinka luovuttaa verta pandemian aikana?

Tartuntojen ehkäisemiseksi on tärkeää olla tietoinen siitä, mitä toimenpiteitä tulee toteuttaa ennen luovuttamista. Seuraavat asiat tulee muistaa:

  • Ota ensimmäiseksi yhteyttä veripalveluun tai tuntemaasi verenluovutuspisteeseen ja varaa aika verenluovutukseen. Löydät luovutuspisteet osoitteesta www.veripalvelu.fi.
  • Noudata yleisiä toimenpiteitä hygienian suhteen:
    • Käsienpesu.
    • Älä kosketa käsilläsi kasvojasi.
    • Yski ja aivasta kainaloon.
    • Pidä turvallinen etäisyys muihin ihmisiin.
    • Jos sinulla on ollut hengityssuojain ja/tai suojahanskat matkalla veripalveluun, se tulee ottaa pois paikalle saavuttaessa.
    • Pandemian aikana verenluovutukseen saa mennä vain jos luovuttajalla ei ole koronaviruksen oireita tai edes allergista nuhaa. Jos koronavirukseen liittyviä oireita ilmenee luovutuksen jälkeen, ilmoita niistä veripalveluun.

Jokainen verenluovutuspiste noudattaa kuitenkin kaikkia terveysministeriön vahvistamia turvallisuusmääräyksiä ja ilmoittaa epäilyttävistä oireista ja tuloksista. Koronaviruspandemian aikana määräykset ovat muuttuneet, ja täydelliset tämänhetkiset ohjeet luovutukseen löydät täältä.

Missä verta voi luovuttaa?

Verta luovutetaan veripalvelutoimistossa tai erilaisissa verenluovutustilaisuuksissa. Joskus luovutustilaisuuksia järjestetään myös mm. kouluissa, työpaikoilla ja varuskunnissa, vaikka ei tosin nyt koronaviruspandemian aikana. Löydät kaikki Suomen veripalvelupisteet ja verenluovutustapahtumat täältä.

Mies luovuttamassa verta.

Lue tämäkin: Toipuneiden koronaviruspotilaiden veri COVID-19-taudin hoidossa

Kuka voi luovuttaa verta?

Tähän hetkeen mennessä ei ole todettu, että koronavirus tarttuisi veriteitse. Luovuttajien verta ei testata koronaviruksen varalta, mutta sen lisäksi että luovuttaja täyttää tavanomaiset kriteerit, nämä asiat tulee ottaa koronaviruspandemian aikana huomioon:

  • Ulkomailta Suomeen palanneille asetetaan 14 päivän karanteeniaika, ja tuona aikana ei voi luovuttaa verta.
  • Jos henkilö on antanut positiivisen tuloksen koronavirustestissä, hänen tulee oireiden häviämisen jälkeen odottaa vähintään 14 päivää ennen luovuttamista.
  • Sairaalahoitoa vaatineen koronavirustapauksen kohdalla tuo aika on vähintään 3 kuukautta.
  • Jos henkilö on ollut lähikontaktissa positiivisen koronavirustestin antaneeseen ihmiseen, hän ei 14 päivään voi luovuttaa verta.
  • Pandemian aikana henkilöllä ei saa olla allergisen nuhan oireita. Jos allergia on oireeton lääkityksen ansiosta, verta voi luovuttaa.
  • Jos henkilöllä on ollut flunssa tai flunssaoireita, kuten yskää, kuumetta, kurkkukipua tai nuhaa, verta voi luovuttaa vasta kun hän on tervehtynyt täysin ja hänellä on takanaan vähintään yksi oireeton päivä.

Pandemian aikana on myös tarpeen luovuttaa verta

Lopuksi haluamme muistuttaa, että verta voi luovuttaa pandemiankin aikana, ja sitä todella tarvitaan. Verensiirtoa tarvitsevia potilaita on aina, oli vuodenaika ja maailmantilanne mikä tahansa.

Muistakaamme vain tämänhetkiset erityisvaatimukset ja turvatoimenpiteet, ja auttakaamme omien mahdollisuuksiemme mukaan! Luovuttamalla verta pelastamme elämiä. Kiitos kaikille verenluovuttajille!