Vältä näitä asioita, jos kärsit korkeasta verenpaineesta

Nykyisin korkeasta verenpaineesta kärsii suuri määrä ihmisiä ja usein se johtuu ylipainosta, huonoista ruokailutottumuksista, liikunnan vähäisyydestä ja muista elämäntapoihin liittyvistä syistä. Korkea verenpaine voi pahimmillaan johtaa sydämen ja verisuoniston sairauksiin, sillä korkea verenpaine rasittaa verenkiertoelimistöä.
Vältä näitä asioita, jos kärsit korkeasta verenpaineesta

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Jos kärsit korkeasta verenpaineesta, suosittelemme keskittymään elämäntapojen kohentamiseen, etenkin ruokavalion ja liikunnan määrän muutoksiin. Korkeaa verenpainetta on helppo hoitaa pienillä muutoksilla ja ehkäistä siitä syntyvät sairaudet ja oireet ennen kuin ne äityvät vakaviksi.

Verenpaine on koholla silloin, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai näitä korkeampi. Kohonnut verenpaine vahingoittaa valtimoita ja pahimmillaan aiheuttaa aivohalvauksia ja sydäninfarkteja. Ruokavaliolla on suuri vaikutus verenpaineeseen, ja vaikka siihen voivat vaikuttaa monet muutkin tekijät, on ruokavalio usein se suurin syy verenpaineen muutoksiin. Huono ruokavalio ilmenee usein korkeana verenpaineena ja muina verenkierron ongelmina. Tässä artikkelissa tutustumme lähemmin siihen, mistä korkea verenpaine aiheutuu ja millä keinoilla sen syntymistä voi ehkäistä.

Vältä näitä ruokia, jos kärsit korkeasta verenpaineesta

Aivan kuten edellä mainitsimmekin, on ruoalla suuri merkitys verenkiertoelimistön toimintaan ja terveyteen. Seuraavaksi kerromme sinulle niistä ruoka-aineista, joita tulisi välttää korkeasta verenpaineen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi.

Makkarat, leikkeleet ja muut suolaiset ja rasvaiset lihatuotteet

Prosessoidut lihatuotteet sisältävät usein suuren määrän suolaa ja rasvaa, mikä tekee hallaa verenkiertoelimistölle. Suola nostaa verenpainetta ja eläinrasva kalkkeuttaa verisuonia. Valikoi siis kevyemmät lihavaihtoehdot ruokapöytään ja suosi etenkin kanaa ja kalkkunaa (ilman nahkaa), vasikkaa ja jäniksenlihaa.

Juustot

Suurin osa meistä rakastaa kunnon juustovoikkaria tai juustolla kuorrutettuja gratiineja. Ikävä kyllä juusto sisältää kovia rasvoja ja paljon suolaa, mikä voi johtaa verenpaineen nousuun pitkällä aikavälillä. Suola nostaa nesteen määrää kehossa ja vaikuttaa negatiivisesti verenpaineeseen. Hyvä tapa korvata perinteinen juusto on valikoida suolaton vaihtoehto – suolattomia juustoja löytyy kaupan kylmähyllyistä yhä enemmän. Kannattaa myös harkita, josko juuston voisi korvata kokonaan jollain muulla ja jättää pois kokonaan.

vältä juustoa jos kärsit korkeasta verenpaineesta


Naposteluruoat

Monet naposteluruoat sisältävät paljon natriumia ja rasvaa. Vältä siis sipsejä, suolattuja pähkinöitä, ranskalaisia, suolatikkuja ja muita suolaisia naposteluruokia. Nämä ovat helposti korvattavissa suolaamattomilla pähkinöillä ja vaikka kotitekoisilla vihanneslastuilla, jolloin voit itse kontrolloida suolan ja rasvan määrää ja tehdä niistä huomattavasti terveellisempiä.

Voi ja margariini

Voita ja margariinia käytetään yleisesti ruoanlaitossa ja esimerkiksi leivän päälle levitettynä. Voi ja margariini sisältävät usein paljon suolaa ja elimistölle haitallista rasvaa, joten suosittelemme siirtymään suolattomiin ja kevyempiin levitteisiin tai käyttämään oliivi– tai kookosöljyä ruuanlaitossa. Kasviöljyt ovat eläinrasvaa huomattavasti terveellisempiä vaihtoehtoja koko kehon terveyden kannalta.

Vältä suolattuja ja kuivattuja lihatuotteita

vältä prosessoituja lihoja jos kärsit korkeasta verenpaineesta

Vältä beef jerky -tyylisiä kuivattuja lihoja, joihin on lisätty paljon suolaa. Beef jerkyn kaltaisiin tuotteisiin on lisätty paljon suolaa pidemmän säilyvyyden takaamiseksi.

Salaatinkastikkeet ja muut lisukkeet

Ketsuppi, majoneesi, valmiskastikkeet ja muut perinteiset ruokapöydän lisukkeet sisältävät paljon natriumia, joka vaikuttaa negatiivisesti verisuoniston terveyteen. Käytä näiden sijaan kotitekoista kastiketta, joka syntyy helposti yhdistelemällä valkoviinietikkaa, oliiviöljyä, hunajaa ja sitruunamehua. Helpoin salaatinkastike syntyy tujauksesta limeä ja tilkasta oliiviöljyä.

Musta tee

 

vältä mustaa teetä jos kärsit korkeasta verenpaineesta

Mustat teelaadut sisältävät paljon kofeiinia, jota ei suositella korkeasta verenpaineesta kärsiville. Kofeiini stimuloi adrenaliinin ja stressihormoni kortisolin tuotantoa, mikä nostaa verenpainetta huomattavasti.

Anis

Teet jotka sisältävät anista voivat kohottaa verenpainetta dramaattisesti ja voivat pahimmillaan johtaa jopa sydänkohtaukseen.

Muista välttää myös näitä tapoja…

  • Älä juo liikaa alkoholia. Suuri määrä alkoholia nostaa verenpainetta. Voit kuitenkin nauttia turvallisesti lasillisen punaviiniä illallisen yhteydessä, sillä viinillä on todettu olevan verenpaineelle suotuisa vaikutus.
  • Muista liikkua säännöllisesti. Liikkumattomuus ei ole keholle hyväksi ja vähäinen tai olematon liikunta voi pahimmillaan johtaa moniin erilaisiin sairauksiin ja myös korkean verenpaineen kehittymiseen. Ylipaino ja huonot kolesteroliarvot vaikuttavat myös suuresti verenpainetaudin kehittymiseen. On tärkeää syödä terveellisesti, liikkua säännöllisesti, juoda paljon vettä, vähentää stressin määrää ja käydä lääkärissä säännöllisin väliajoin.
  • Vältä kofeiinia. Kofeiinin vaikutuksia verenpaineeseen tutkitaan edelleen ja vaikka on selvää että kofeiini nostaa verenpainetta hetkellisesti nauttimisen jälkeen, on vielä epäselvää, onko kofeiinilla pitkäaikaisia vaikutuksia kehoon. Jos kärsit korkeasta verenpaineesta, on suositeltavaa vähentää kofeiinin nauttimista ja siirtyä juomaan joko kofeiinitonta kahvia ja teetä tai ainakin vähentää kofeiinin määrää. Voit itse tarkkailla kehosi reaktioita kofeiiniin ja jos tunnet olosi kofeiinin nauttimisen jälkeen epämukavaksi (tärinä, sydämentykytykset jne.) on suositeltavaa vähentää kofeiinipitoisten juomien nauttimista.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.