Traumaperäisen stressihäiriön oireet

Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) on psyykkinen häiriö, jonka jotkut ihmiset kokevat altistuttuaan traumaattiselle tapahtumalle – tähän voivat kuulua luonnonkatastrofit, sodat, onnettomuudet, pahoinpitely, kidnappaus, hyväksikäyttö jne. Tässä artikkelissa kerromme yksityiskohtaisesti, mitkä ovat traumaperäisen stressihäiriön oireet.

Lähes jokaiselle kehittyy jonkinlainen reaktio traumaattiseen tapahtumaan: henkilö on paljon valppaampi tapahtuman jälkeisinä viikkoina ja myös peloissaan ja ahdistunut tapahtuneesta. Kyseessä on akuutti reaktio kovaan stressiin. Useimmat ihmiset tokenevat itsestään käsiteltyään mielessään traumansa, mutta jotkut sen sijaan eivät saa käsiteltyä traumaansa kunnolla ja ovat ahdistuneita vielä senkin jälkeen, kun he ovat jo turvassa.

Mitkä ovat traumaperäisen stressihäiriön oireet?

Jokainen reagoi eri tavoin traumaattiseen tapahtumaan, mutta joitakin yhteisiä oireita löytyy. Seuraavien oireiden on oltava läsnä vähintään kuukauden ajan ja aiheutettava merkittävää pahoinvointia, jotta yksilöllä voidaan diagnosoida traumaperäinen stressihäiriö:

• Takaumat
• Välttely
• Kognitiiviset ja mielialahäiriöt
• Reaktiivinen käytös

Seuraavaksi tarkastelemme näitä oireita tarkemmin.

Traumaperäisen stressihäiriön oireet: takaumat

• Toistuvat ahdistavat muistot.
• Painajaiset.
• Voimakas ja krooninen psyykkinen pahoinvointi.
• Fysiologiset reaktiot kuten hyperventilaatio, ruoansulatushäiriöt, äärimmäisen kova väsymys tai lihasten arkuus.

Välttely

• Traumaattiseen tapahtumaan liittyvien muistojen, ajatusten tai tunteiden välttely.
• Minkä tahansa sellaisen henkilön, paikan, aktiviteetin tai tilanteen välttely, joka herättää muistoja traumaattisesta kokemuksesta.

Kognitiiviset ja mielialahäiriöt

• Vaikeudet muistaa tärkeitä yksityiskohtia traumaattisesta tapahtumasta.
• Vääristyneet syyllisyydentunteet.
• Negatiivinen tunnetila.
• Mielenkiinnon katoaminen niitä aktiviteetteja kohtaan, joista henkilö ennen nautti.
• Irrallisuuden tunne.

Reaktiivinen käytös

• Äärimmäinen ärtyisyys.
• Itsetuhoinen käytös.
• Ylivalppaus.
• Hermostuneisuus.
• Keskittymisvaikeudet.
• Unihäiriöt.

Traumaperäiseen stressihäiriöön voivat kuulua myös seuraavat dissosiatiiviset oireet:

• Depersonalisaatio: Oma keho tuntuu vieraalta.
• Derealisaatio: Henkilöllä on tunne, että hänen kokemansa tapahtuma ei ole todellinen.

Lue myös: Fyysisen kivun ja ahdistuksen yhteys

Miksi jotkut kokevat traumaperäisen stressihäiriön ja toiset eivät?

Kuten alussa todettiin, useimmat ihmiset toipuvat traumaattisesta kokemuksesta itsestään. Näin ollen syyt siihen, miksi joillekin kehittyy traumaperäinen stressihäiriö ja toisille ei, vaihtelevat. Sille on kuitenkin monia altistavia tekijöitä, joista merkittävimmät ovat seuraavat:

• Naissukupuoli. Traumaperäistä stressihäiriötä potee kaksinkertainen määrä naisia miehiin verrattuna.
• Aiemmat psyykkiset häiriöt tai huumausaineiden käyttö.
• Yksi tai useampi traumaattinen kokemus lapsuudessa.
• Matala serotoniinitaso.
• Haavoittuneiden tai kuolleiden ihmisten näkeminen.
• Paniikkikohtaus tapahtuman aikana tai pian sen jälkeen.
• Rakkaan menettäminen, fyysinen kipu, vamma tai työn tai asunnon menettäminen tapahtuman seurauksena.
• Asuminen lähellä paikkaa, jossa traumaattinen tapahtuma sattui.
• Henkisen tuen puute.
• Avuttomuuden tai äärimmäisen pelon tunne.

Useampi näistä tekijöistä yhdessä voimistaa trauman jälkeistä stressiä henkilöllä. Ei siis ole sama asia kokea yksi yllä mainituista tekijöistä, kuin kokea niistä enin osa.

Traumaperäisen stressihäiriön hoito

Kuten useimpiin psyykkisiin häiriöihin, traumaperäiseen stressihäiriöönkin on hoito. Potilaan elämää voidaan itse asiassa parantaa eri menetelmillä.

Kognitiivis-behavioraalinen terapia

Kognitiivis-behavioraalinen terapia on yksi vastikään tehokkaimmaksi todetuista menetelmistä hoitaa traumaperäistä stressihäiriötä. Tähän hoitoon kannattaa aina hakeutua koulutetulle ammattilaiselle.

Tässä lyhyt yleiskuvaus tällaisen hoidon pääpiirteistä:

• Ajatusten uudelleenmuotoilu: Henkilö oppii tunnistamaan irrationaaliset uskomuksensa tapahtuneesta ja korvaamaan ne paikkansapitävämmillä ajatuksilla.
• Rentoutusharjoitusten opettelu: Näitä menetelmiä tarvitaan ahdistuksen hillintään. Niiden avulla voidaan harjoitella muun muassa syvähengitystä, Jacobsonin progressiivista lihasrentoutusta, meditaatiota, tai chitä ja visualisointia.
• Altistusterapia: Kun potilas saa ahdistuksen jossain määrin hallintaansa, voi olla aika altistaa itsensä joillekin traumaan liittyville ärsykkeille.
• Kognitiivinen prosessointiterapia: Tässä hoidossa informaation prosessoinnin teoriaan sisällytetään osia kognitiivisesta terapiasta.

Tukiryhmät

Tukiryhmät voivat olla erittäin hyödyllisiä traumaperäistä stressihäiriötä poteville ihmisille, erityisesti jos he eivät saa ympäristöstään riittävästi tukea ja ymmärrystä. Tuska on helpompi pukea sanoiksi kun samankaltaisia kokemuksia läpikäyneet ihmiset kokoontuvat yhteen, sillä näin heidän on helpompi laittaa tapahtunut perspektiiviin ja oppia muilta.

Silmänliiketerapia (EMDR)

Tämän menetelmän kehitti neurologi Francine Shapiro 80-luvulla. Siitä on ollut paljon apua miljoonille ihmisille, joilla on traumaperäinen stressihäiriö.

Menetelmä koostuu periaatteessa silmäliikkeiden ja ääniärsykkeiden tuottamisesta. Loistavaa tässä hoidossa on se, että se auttaa vähentämään trauman vaikutuksia auttamalla paremmin prosessoimaan tapahtunutta. Lisäksi se auttaa korvaamaan negatiiviset ajatukset ja tunteet sopivammilla.

Lääkkeet traumaperäiseen stressihäiriöön

Tarvittaessa traumaperäisen stressihäiriön oireita ja masennusta voidaan lievittää SSRI-lääkkeillä eli serotoniinin takaisinottoa estävillä masennuslääkkeillä. Tässä tulee kuitenkin muistaa, että niihin tarvitaan aina lääkärin määräys ja että lääkehoidon lopettaminen tulee tehdä oikein.

Lue lisää: Kymmenen varoitusmerkkiä mielisairaudesta

Lopuksi

Vaikka traumaperäisen stressihäiriön oireet ovat usein vaikeasti hallittavia, useimmat terapiaan hakeutuvat ihmiset onnistuvat pääsemään traumasta yli. Näin he kykenevät lopulta muistelemaan tapahtunutta tuntematta ylitsevuotavaa pelkoa ja ahdistusta.

Muisto traumaattisesta tapahtumasta ei häviä koskaan, eikä terapia saa unohtamaan sitä. Se ainoastaan mahdollistaa irti päästämisen menneestä ja traumaattisen muiston sisällyttämisen opettavaksi kokemukseksi.