Suosituksia ikääntyneille karanteenin ajaksi

Yli 65-vuotiaat ihmiset ovat alttiimpia sairastumaan vakavasti koronaviruksen seurauksena. Alle olemme linjanneet suosituksia karanteenin ajaksi iäkkäille ihmisille, joille ohjeistukset ovat tiukempia kuin muulle väestölle.
Suosituksia ikääntyneille karanteenin ajaksi

Viimeisin päivitys: 22 toukokuuta, 2020

Koronaviruspandemia jatkaa etenemistään, ja vanhemmat ihmiset kuuluvat riskiryhmiin joille tauti voi aiheuttaa pahempia, joskus jopa kohtalokkaita oireita. Tästä syystä tähän ikäryhmään kuuluvista ihmisistä tulee ensisijaisesti pitää huolta. Tässä artikkelissa paneudumme yksityiskohtaisemmin siihen, millaisia suosituksia ikääntyneille on annettu karanteenin ajaksi.

Karanteenin tarkoituksena on madaltaa tartuntakäyrää epidemiologien viittausten mukaisesti, toisin sanoen vähentää tahtia jolla virus leviää ajan myötä. Tämä antaa terveydenhuollolle edun reagoida kriisiin asianmukaisesti kuormittumatta liikaa.

Nykyinen koronaviruspandemia lähti liikkeelle Wuhanin kaupungista Kiinasta joulukuussa 2019. Kiinassa tartunnan sai yli 80 000 ihmistä. Epidemia on sittemmin levinnyt ympäri maailmaa tartuttaen jo yli 400 000 ihmistä ja aiheuttaen yli 19 000 kuolemaa (luvut päivämäärältä 25.3.2020).

Koronaviruksen kuolleisuusluvuksi on arvioitu 3–4 %, mikä tarkoittaa sitä, että sadasta tartunnan saaneesta henkilöstä neljä kuolee. Mutta kun tiedot erittelee, niistä on nähtävissä todelliset riskiryhmät: yli 65-vuotiailla on suurempi riski kuolla koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Yli 80-vuotiailla kuolleisuusluku puolestaan on arviolta 15 %.

Mikä karanteenin tarkoitus on?

Eristäytymisen tarkoitus, jota suositellaan siis vanhemman väestön lisäksi kaikille muillekin kansalaisille, on vähentää viruksen leviämistä. Tartunnan saaneiden määrä voi lopulta olla sama kuin se olisi ilman näitä toimenpiteitä, mutta karanteeni antaa aikaa terveydenhuollolle reagoida.

Eristäytymistoimenpiteiden pääasiallisena tarkoituksena on myös suojella kaikkein haavoittuvaisimpia ryhmiä. Tietojen mukaan seuraavat ryhmät kärsivät suuremmalla todennäköisyydellä koronaviruksen vakavista seurauksista:

  • Yli 65-vuotiaat
  • Kroonisista sairauksista kärsivät ihmiset
  • Ihmiset, joilla on heikentynyt immuunijärjestelmä

Karanteeni on pikemminkin sosiaalinen velvollisuus kuin lainvoimainen määräys hallitukselta. Mutta vaikka olisit nuori eikä sinulla olisi mitään yllä mainittuja terveysongelmia, on silti tärkeää pysyä kotona. Miksi? Jotta estäisit virusta saavuttamasta suuremmassa riskissä olevia ystäviäsi, naapureitasi, perheenjäseniäsi ja muita tuttujasi.

Ikääntyneille on annettu suosituksia karanteenin ajaksi
Yli 65-vuotiaat ovat pandemian riskiryhmässä

Suosituksia ikääntyneille karanteenin ajaksi

Ohjeet vanhuksille karanteenin ajaksi ovat samanlaiset kuin muillekin väestöryhmille. Vanhusten tulisi kuitenkin noudattaa niitä tiukemmin. Sosiaalinen eristäytyminen lisää todennäköisyyttä välttää koronavirustartunnan saaminen.

Vanhusten tulisi pysyä kotona. Suomessa erityisesti yli 70-vuotiaita on kehotettu pysymään karanteenia vastaavissa olosuhteissa. Tämä tarkoittaa sitä, että vältetään ihmisten joukkoon ja etenkin suljettuihin julkisiin tiloihin menemistä. Myös ruokakaupassa käyntiä olisi hyvä välttää mahdollisimman paljon ystävä tai perheenjäsen voi tehdä ostokset iäkkäämmän ihmisen puolesta.

Käsiä tulisi pestä usein saippualla ja juoksevalla vedellä vähintään 20 sekunnin ajan. Kotioloissa käsidesi ei ole välttämätön. Vieraiden vastaanottamista ei missään nimessä suositella. Jos joku kuitenkin tulee käymään, hänen tulisi pestä kätensä saapuessaan ja lähtiessään. Kädet tulisi pestä myös vierailun aikana, jos kosketellaan esineitä.

Vierailut tulisi kuitenkin pitää ihan minimissä. Muista, että lapset (ja muutkin ihmiset) voivat kantaa ja levittää virusta oireettominakin. Tästä syystä isovanhempien ja lastenlasten on vältettävä kontaktia tällä hetkellä.

Myös reseptilääkkeiden riittävyydestä on hyvä huolehtia ennalta. Niissä maissa, joissa on täyskaranteeni, vanhukset saattavat joutua olemaan pitkään ilman tarvitsemaansa lääkitystä. Ihanteellista olisi, että perheenjäsen tai naapuri kävisi apteekissa vanhuksen puolesta.

Vanhuksia suositellaan pysymään kotona pandemian ajan
Vanhusten ei tulisi ottaa vastaan vieraita karanteenin aikana, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä.

Mitä muut voivat tehdä ikäihmisten puolesta karanteenin aikana?

Muun väestön tulisi auttaa vanhempia ihmisiä noudattamaan karanteenia. Yksi keino tehdä tämä on hoitaa ruokaostokset ja käydä ostamassa lääkkeet heidän puolestaan. Näin iäkkäämpien ihmisten ei ole pakko poistua kotoa.

Jos sinulla on yli 65-vuotiaita perheenjäseniä tai sukulaisia, kehota heitä pysymään fyysisesti ja psyykkisesti aktiivisina karanteenin aikana. Kotona voi tehdä liikuntaharjoituksia ja erilaisia aivopähkinöitä, jotka auttavat pysymään kunnossa.

Jos huomaat vanhuksella koronavirukseen sopivia oireita – jos hän mainitsee niistä tai huomaat ne itse – ota yhteyttä terveyskeskukseen. Muista, että koronaviruksen aiheuttaman taudin kolme ensimmäistä oiretta ovat kuume, yskä ja väsymys.

Tämä pandemia vaatii sitoutumista jokaiselta kansalaiselta. Vanhemmat ihmiset ja muut riskiryhmät kärsivät tästä eniten, ja tästä syystä he tarvitsevat kaiken huolenpitomme.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Novel, Coronavirus Pneumonia Emergency Response Epidemiology. “The epidemiological characteristics of an outbreak of 2019 novel coronavirus diseases (COVID-19) in China.” Zhonghua liu xing bing xue za zhi= Zhonghua liuxingbingxue zazhi 41.2 (2020): 145.
  • Santo Domingo, D. N. “Protocolo para el diagnostico y tratamiento del coronavirus (COVID-19).” (2020).
  • Ríos-González, Carlos Miguel. “Implicancias del COVID-19, una nueva enfermedad producida por Coronavirus.” Medicina Clínica y Social 3.3 (2019): 71-72.
  • Lloyd-Sherlock, Peter, et al. “Bearing the brunt of covid-19: older people in low and middle income countries.” (2020).
  • Wang, Hanping, and Li Zhang. “Risk of COVID-19 for patients with cancer.” The Lancet Oncology (2020).
  • Wang, Tianbing, et al. “Comorbidities and multi-organ injuries in the treatment of COVID-19.” The Lancet (2020).

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.