Puhdistava ja kiinteyttävä kasvonaamio kananmunasta

Vaikkemme suosittelekaan käyttämään kananmunan valkuaisista tehtyä kasvonaamiota usein, siitä on apua kauneudenhoidossa, sillä se auttaa poistamaan mustapäitä.
Puhdistava ja kiinteyttävä kasvonaamio kananmunasta

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Huolimatta huonosta maineesta joka kananmunilla oli useiden vuosikymmenten ajan aina viime aikoihin saakka, ne ovat yksi eniten syödyistä ruoista maailmassa.

Kananmunien herkullinen maku ja hyvä ravintoarvo ovat vakiinnuttaneet ne osaksi ihmisten ruokavaliota ympäri maailmaa, mutta vain harva on tajunnut, että niitä voi käyttää monella tavoin myös kosmetiikassa, mikä voi olla avuksi sinunkin kauneudenhoitorutiinissasi.

Kananmunat sisältävät runsaasti proteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita, mistä syystä ne sopivat loistavasti ihonhoitoon, ilman että sinun tarvitsee käyttää siihen liikaa rahaa.

Jotkut yhtiöt ovat itse asiassa alkaneet käyttää niiden tärkeimpiä aktiivisia ainesosia kauneudenhoitotuotteissaan hoitamaan useita iho-ongelmia, mutta niiden käyttäminen luonnollisessa muodossa antaa loistavia hyötyjä, jotka nuorentavat kasvoja.

Alla oleva kasvonaamio-ohje on erityinen, sillä sitä voidaan käyttää usealla eri tavalla. Sitä voidaan käyttää ihon puhdistamiseen, ja se sopii erinomaisesti poistamaan kuolleita ihosoluja ja kiinteyttämään ihoa.

Mitä hyötyä kananmunasta valmistetulla kasvonaamiolla on?

nainen kasvohoidossa

Tämän kasvonaamion käyttäminen stimuloi vaurioituneiden kudosten paranemista, mikä ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä.

Yhdellä sen tärkeimmistä ainesosista, luteiinilla, on kyky säilyttää kasvojen ihon luonnollinen kosteus, tuoden samalla kimmoisuutta. Kananmunan valkuaisten sisältämät ravintoaineet sopivat täydellisesti antamaan tervettä hehkua iholle ja taistelemaan ihon veltostumista vastaan.

Ne sisältävät runsaasti A-, B- ja D-vitamiineja, jotka osallistuvat sellaisten solujen toimintaan, jotka pysäyttävät vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita. Naamio sopii loistavasti myös supistamaan laajentuneita ihohuokosia, poistamaan ihovirheitä ja kohottamaan kasvoja.

Tämän hoidon toistuvaa käyttöä suositellaan ihmisille, jotka haluavat poistaa mustapäitä, häivyttää arpia ja antaa kasvoille uutta ilmettä.

Hoidon parhaat vaikutukset eivät näy heti, mutta ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien ihosi tuntuu jo puhtaammalta ja pehmeämmältä.

Kuinka tämä kasvonaamio valmistetaan?

Kananmunan rikkominen

Tämä naamio on erittäin edullinen ja se sopii loistavasti käytettäväksi kaupoissa myytävien, kalliiden tuotteiden tilalla.

Sinulla on varmaankin jo omasta takaa naamioon tulevat ainesosat, ja ne tulevat aina olemaankin kaapissasi valmiina niin moneen hoitoon kuin tarvitset.

Ainekset

  • 1 kananmuna
  • 1 rkl kookosöljyä
  • Talouspaperia
  • 2 kulhoa
  • 1 haarukka
  • 1 suti (esimerkiksi pesty, puhdas meikkisuti)

Ohje

  • Revi talouspaperi suikaleiksi.
  • Tee kananmunaan pieni halkeama ja erota valkuaiset keltuaisesta. Laita ne omiin kulhoihinsa.
  • Vatkaa kananmunan valkuainen haarukalla.
  • Kasta suti vatkattuun kananmunanvalkuaiseen ja levitä puhtaille, kuiville kasvoille.
  • Ennen kuin kananmuna kuivuu, kiinnitä talouspaperin suikaleet kasvoillesi, kunnes kasvot ovat peittyneet kokonaan.
  • Levitä kasvoille (paperin päälle) toinen kerros kananmunanvalkuaista ja anna kuivua.
  • 20 tai 30 minuutin jälkeen huomaat, että talouspaperi on kovettunut.
Kasvonaamio kananmunasta ja talouspaperista
  • Ota nyt kiinni kasvonaamion reunoista leuan alta ja vedä nopeasti ylöspäin.
  • Tämä vetäisy tuntuu hieman epämukavalta, mutta se on paras tapa poistaa mustapäitä.
  • Kun hoidon tämä vaihe on suoritettu, sekoita yhteen kananmunan keltuainen ja yksi ruokalusikallinen kookosöljyä ja vatkaa nopeasti.
  • Huuhtele valkuaisten rippeet pois lämpimällä vedellä ja levitä keltuainen sudilla.
  • Anna vaikuttaa 10 minuuttia, minkä jälkeen huuhtele pois lämpimällä vedellä ja miedolla saippualla.
  • Voit toistaa tämän toimenpiteen jopa kaksi kertaa viikossa pitääksesi kasvosi pehmeinä ja hehkuvina. Älä käytä naamiota kuitenkaan liian usein, sillä silloin se saattaa olla haitaksi ihosi luonnollisille öljyille.

Varoitukset

  • Vältä tämän kasvonaamion käyttöä, jos olet allerginen kananmunalle tai naamion muille ainesosille. Jos olet epävarma, testaa naamiota ensin pienellä määrällä ennen kuin käytät koko tuotteen.
  • Muista, että kananmunan haju on jokseenkin epämiellyttävä sen alkaessa kuivua, joten sinun ei tulisi käyttää naamiota, jos et siedä sen hajua.

Kuten näet, kananmuna on yksinkertainen ainesosa, josta saa erinomaisia kasvonaamioita. Sinun tulee vain huomioida käytettävissäsi olevan ajan määrä, sillä valmistusprosessi vie yleensä jonkin verran aikaa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Nimalaratne, C., & Wu, J. (2015). Hen Egg as an Antioxidant Food Commodity: A Review. Nutrients7(10), 8274–8293. https://doi.org/10.3390/nu7105394
  • Juturu, V., Bowman, J. P., & Deshpande, J. (2016). Overall skin tone and skin-lightening-improving effects with oral supplementation of lutein and zeaxanthin isomers: a double-blind, placebo-controlled clinical trial. Clinical, cosmetic and investigational dermatology, 9, 325–332. https://doi.org/10.2147/CCID.S115519
  • Luteína. MedlinePlus. https://medlineplus.gov/spanish/druginfo/natural/754.html
  • Jensen, G. S., Shah, B., Holtz, R., Patel, A., & Lo, D. C. (2016). Reduction of facial wrinkles by hydrolyzed water-soluble egg membrane associated with reduction of free radical stress and support of matrix production by dermal fibroblasts. Clinical, cosmetic and investigational dermatology, 9, 357–366. https://doi.org/10.2147/CCID.S111999
  • Kappally, Shijna & Shirwaikar, Arun & Shirwaikar, Annie. (2015). Hygeia:: journal for drugs and medicines COCONUT OIL – A REVIEW OF POTENTIAL APPLICATIONS. Hygeia:: journal for drugs and medicines. 7. 34-41. 10.15254/H.J.D.Med.7.2015.149.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.