Pakko-oireisen häiriön hoito: lääkkeet ja terapia

09 lokakuu, 2020
Masennuslääkkeet ovat terveysalan ammattilaisten yleisimmin valitsema hoitomuoto pakko-oireiseen häiriöön. Niitä tulisi kuitenkin käyttää kognitiivis-behavioraalisen terapian lisänä.

Pakko-oireinen häiriö (OCD) on yleinen ja hoidettavissa oleva psyykkinen sairaus, johon on nykyään saatavilla joukko tehokkaita lääkkeitä, erityisesti masennuslääkkeitä. Jos pakko-oireista häiriötä ei hoideta asianmukaisesti, se voi aiheuttaa potilaalle ahdinkoa ja vaikeuttaa tämän arkea. Tässä artikkelissa kerromme, mitä pakko-oireisen häiriön hoito pitää sisällään.

Hoitoon hakeutumista ei ole syytä häpeillä; pakko-oireinen häiriö on sairaus siinä missä esimerkiksi Parkinsonin tauti tai diabeteskin. Onkin tärkeää perehtyä tähän sairauteen, jotta voisit paremmin ymmärtää sitä ja unohtaa ennakkoluulosi.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että yksi tehokas hoitomuoto pakko-oireiseen häiriöön on kognitiivis-behavioraalinen terapia yhdessä lääkityksen kanssa. Tässä artikkelissa tutustumme erilaisiin pakko-oireisen häiriön hoitoon tarkoitettuihin lääkkeisiin sekä siihen, mitä kaikkea terapia pitää sisällään.

Pakko-oireisen häiriön hoito: kognitiivis-behavioraalinen terapia

Ensisijainen hoitomuoto kaikentyyppisiin pakko-oireisiin häiriöihin on kognitiivis-behavioraalinen terapia. Tällaista terapiaa ovat suositelleet merkittävät instituutiot, kuten National institute of Mental Health ja Harvardin lääketieteellinen tiedekunta.

Yhdenlainen, usein käytetty kognitiivis-behavioraalinen terapia on altistus ja vasteen välttäminen. Tähän menetelmään kuuluu asteittainen altistus pelätyille esineille tai pakkoajatuksille, kuten lialle, ja sen avulla potilaille pyritään opettamaan terveitä tapoja kohdata ärsykkeen aiheuttama ahdistus.

Altistus ja vasteen välttäminen vaatii ponnistelua ja harjoitusta, mutta sillä saa tehokkaita tuloksia ja se parantaa potilaan elämänlaatua, kun tämä oppii hallitsemaan pakkoajatuksiaan ja pakkotoimintojaan. Tällaiseen terapiaan voi osallistua sekä yksilö- että perhe- tai ryhmäterapiassa.

Pakko-oireisen häiriön hoito pitää yleensä sisällään kognitiivis-behavioraalista terapiaa
Kognitiivis-behavioraalisen terapian on todettu antavan hyviä tuloksia pakko-oireisen häiriön hoidossa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös: Traumaperäisen stressihäiriön oireet

Mitä lääkkeitä pakko-oireisen häiriön hoidossa käytetään?

Masennuslääkkeet, erityisesti selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät, ovat yleisin terveysalan ammattilaisten määräämä hoitomuoto. Nämä lääkkeet voivat vähentää potilaan kärsimystä ja tehostaa terapiaa.

Masennuslääkkeiden tulee olla psykiatrin määräämiä, ja niitä käytetään yleensä väliaikaisesti kunnes potilas kykenee kontrolloimaan häiriötä mainitun terapian avulla. Jokaisella potilaalla on kuitenkin erilainen vaste lääkitykseen ja terapiaan.

Jotkut potilaat saavat hyviä tuloksia jo ensimmäisellä lääkkeellä, kun taas toisten on kokeiltava eri lääkkeitä ennen kuin oireet lievittyvät. Näin ollen lääkärit toisinaan käyttävät takaisinoton estäjiä yhdessä muiden lääkkeiden kanssa tulosten parantamiseksi. Pakko-oireisen häiriön hoidossa käytetyt lääkkeet ovat:

  • Klomipramiini – yli 10-vuotiaille.
  • Fluoksetiini – yli 7-vuotiaille.
  • Fluvoksamiini – Yli 8-vuotiaille.
  • Paroksetiini – Vain aikuisille.
  • Sertraliini – Aikuisille ja yli 6-vuotiaille lapsille.

On hyvä huomauttaa, että tällaiset masennuslääkkeet alkavat vaikuttaa vasta 10 viikon kuluttua niiden käytön aloittamisesta. Tästä syystä voi joskus olla vaikea sanoa, tehoavatko ne vai eivät. Lääkäri on kuitenkin aina se henkilö, joka tekee päätökset lääkkeen käytöstä.

Pakko-oireista häiriötä voidaan hoitaa terapian lisäksi masennuslääkkeillä
Masennuslääkkeet ovat yleisin pakko-oireisen häiriön hoitomuoto.

Saatat pitää tästäkin artikkelista: Masennuslääkkeet ja 5 tärkeää faktaa

Yhdistelmähoito pakko-oireiseen häiriöön

Vaikka pakko-oireisen häiriön hoidossa voidaan käyttää useita lääkkeitä, tutkimuksissa on johdonmukaisesti osoitettu, että uusiutumislukemat ovat alhaisempia kognitiivis-behavioraalisen terapian kuin lääkityksen kohdalla. Tätä ei voi kuitenkaan yleistää kaikkiin, sillä jokainen potilas on erilainen. Tämä on kuitenkin mielenkiintoinen fakta, josta voi olla apua häiriön hoidossa.

Tehokkain keino vähentää pakko-oireisen häiriön oireita on yhdistää terapia ja lääkitys. Itse asiassa asiantuntijat sanovat, että lääkehoidon tulisi aina olla täydentävä hoito kognitiivis-behavioraaliselle terapialle. Lääkitystä tulisi käyttää vain siinä tapauksessa, että terveysalan ammattilainen on niin määrännyt.

  • Sanz Vellosillo, P., & Fernández-Cuevas Vicario, A. (2015). Trastorno obsesivo compulsivo. Medicine (Spain). https://doi.org/10.1016/j.med.2015.07.010
  • Kodysz, S., & Esquirol, E. D. (2006). Trastorno Obsesivo-Compulsivo (T.O.C.). Breve Revisión Bibliográfica. Hojas Clinicas de Salud Mental.
  • Vallejo Pareja, M. A. (2001). Tratamientos psicológicos eficaces para el trastorno obsesivo compulsivo. Psicothema.
  • García, Nathaly Berrío, and Daniel Luciano Restrepo. “Instrumentos de evaluación del trastorno obsesivo compulsivo: revisión.” Poiésis 1.32 (2017): 101-115.