Mistä minäkäsitys muodostuu?
Kun tiedät, mitä minäkäsitys tarkoittaa, voit muodostaa paremman itsetunnon ja tehdä itsevarmempia päätöksiä elämässä. Kun puhumme minäkäsityksestä, viittaamme mielikuvaan joka meillä on itsestämme. Tässä artikkelissa kerromme enemmän siitä, mistä minäkäsitys muodostuu.
Tämä kuva itsestä ei muodostu itsekseen, vaan se on tulosta muun muassa kaikista tärkeimmistä vuorovaikutussuhteista, joita elämässämme muodostamme.
Lisäksi minäkäsitys käsittää sisälleen havainnon omista kyvyistämme, joka selkiytyy koko ajan enemmän ajan kuluessa.
Minäkäsitys on hyvin tärkeä termi niin sosiaalipsykologiassa kuin humanistisessa psykologiassakin. Alan asiantuntijat selvittävät, että minäkäsitys on määräävä konsepti ihmisen persoonallisuuden kehityksessä.
Positiivinen minäkäsitys auttaa ihmistä toimimaan hyvin niin sosiaalisella, ammatillisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Oletko kiinnostunut lukemaan lisää aiheesta? Seuraavissa kappaleissa tarjoamme enemmän tietoa minäkäsityksestä.
Mitä minäkäsitys tarkoittaa?
Minäkäsitys muodostuu erilaisista tunteista, mielikuvista ja ajatuksista, joita meillä on itsestämme. Voidaan myös erottaa arvioivat osatekijät (tunteet) ja kognitiiviset osatekijät (ajatukset) toisistaan.
Ajatukset viittaavaat uskomuksiin, joita meillä on itsestämme. Näihin lukeutuu muun muassa kehonkuva, arvot, sosiaalinen identiteetti, taidot sekä muut piirteet, joita itsellämme ajattelemme olevan.
Arvioivaan osatekijään viittaamme usein itsetunnolla, joka on yhdistelmä positiivisia ja negatiivisia tunteita, joita koemme itsestämme.
Minäkäsitystä selittävät koulukunnat
Monet koulukunnat ovat pyrkineet selittämään minäkäsityksen konseptia. Esimerkiksi Henri Tajfelin mukaan minäkäsitys muodostuu henkilökohtaisesta ja sosiaalisesta identiteetistä, hänen sosiaalinen identiteetti -teoriansa mukaan.
Kun hän mainitsee sosiaalisen identiteetin, hän puhuu ryhmistä, joiden jäseniä olemme, kuten uskonto, perhe tai yliopisto.
Henkilökohtaiseen identiteettiin sen sijaan kuuluu omat persoonallisuuden piirteet eli ne, jotka tekevät meistä ainutlaatuisia muihin ihmisiin verrattuna.
Minäkäsitystä selittävistä koulukunnista on tehty myös historiallinen katselmus.
- Symbolinen interaktionismi. Pitää sosiaalista dimensiota ensisijaisena eli jokaisen henkilökohtainen kuva itsestä perustuu omiin ihmissuhteisiin muiden kanssa.
- Sosiaalinen oppiminen. Korostaa havainnoivaa käyttäytymistä painottaen itsevahvistamista.
- Behaviorismi. Painottaa ympäristön ja havainnoitavan käyttäytymisen tärkeyttä.
- Kognitivismi. Minäkäsitys on osa rakennetta, joka ajaa yksilöä saavuttamaan tavoitteitaan.
- Psykoanalyysi. Tutkii minäkäsitystä egon, superegon ja idiin kietoutuen.
- Fenomenologia. Tutkii havainnoinnin prosesseja ja sitä, mitä jokainen yksilö sisäistää.
Näiden koulukuntien lisäksi on olemassa myös muita minäkäsitystä eri tavoin tarkastelevia lähestymistapoja. Voidaankin sanoa, että minäkäsitys muodostuu useista eri tekijöistä.
Mistä minäkäsitys muodostuu?
Riippuen koulukunnasta tai tutkijasta minäkäsityksen osatekijät voivat vaihdella. Humanistisen psykologin Carl Rogersin mukaan minäkäsitys muodostuu kolmesta tekijästä.
1. Minäkuvasta
Se vastaa kysymykseen Kuka minä olen? Vastaukset voivat riippua sosiaalisista rooleista tai persoonallisuuden piirteistä.
Minäkuvaan voi vaikuttaa ystävät, ikätoverit tai vanhemmat, kuten myös muut vertaisryhmät. Myös medialla voi olla oma roolinsa.
On myös tärkeää muistaa, että henkilön kuva itsestä voi erota paljonkin siitä, mitä se on todellisuudessa. Joillakin on korkea minäkuva ja tällaiset ihmiset voivat pitää itseään muita parempina.
Tällaisissa tapauksissa henkilö voi olla taipuvainen negatiiviseen minäkäsitykseen, mikä voi aiheuttaa heikkouksia tai liioiteltuja puutteita.
2. Itsetunto
Tämä indikaattori viittaa siihen, kuinka paljon annamme arvoa itsellemme sekä millainen on arviointiasteikko. Tulos voi olla positiivinen tai negatiivinen. On monia tekijöitä, jotka vaikuttavat itsetuntoomme.
- Muiden reaktiot itsestä
- Muihin vertaaminen
- Sosiaaliset roolit
- Identifikaatio
3. Ideaaliminä
Ideaaliminä viittaa siihen, millaisia haluaisimme olla. Joskus voi olla niin, että se millaisena itsemme näemme ja millaisia haluaisimme olla, eivät todellisuudessa kohtaa toisiaan.
Vaikka minäkäsitystä voidaan ylläpitää ajan kuluessa – tai se voi olla vakaa – ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se voisi muuttua. Minäkäsitystä on mahdollista muuttaa.
Kuten voimme huomata minäkäsitys ja itsetunto liittyvät toisiinsa. Työstämällä omaa minäkäsitystä, voimme saavuttaa korkeamman itsetunnon. Jos itsetunto on alhainen, kannattaa asiasta konsultoida psykologia.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Céspedes, P. (2014). “Yo, autoestima, Autoconcepto.” Iryo To Shakai. https://doi.org/10.4091/iken1991.7.3_99
- Esnaola, I., Goñi, A., & Madariaga, J. M. (2008). El autoconcepto: Perspectivas de investigación. Revista de Psicodidactica.
- Fuentes, M. C., García, J. F., Gracia, E., & Lila, M. (2011). Autoconcepto y ajuste psicosocial en la adolescencia. Psicothema.
- Musitu, G., & Orma, A. U. F. (2014). Autoconcepto. Tea Madrid.
-
Scandroglio, B., Martínez, J. S. L., & Sebastián, M. C. S. J. (2008). La Teoría de la Identidad Social: una síntesis crítica de sus fundamentos, evidencias y controversias. Psicothema, 20(1), 80-89.
-
Goñi Palacios, E. (2009). El autoconcepto personal: estructura interna, medida y variabilidad. Servicio Editorial de la Universidad del País Vasco/Euskal Herriko Unibertsitatearen Argitalpen Zerbitzua.
-
González, L. A., & Risotto, M. A. (2017). El autoconcepto en alumnos de educación infantil (3-6 años) según el género. Etic@ net, 17(2), 401-435.