Miehen lantionpohja

Eturauhasen ja virtsateiden terveys riippuu miehen lantionpohjan kunnosta. Yleensä se heikkenee iän myötä, joten siitä kannattaa pitää huolta harjoitusten avulla.
Miehen lantionpohja

Kirjoittanut Edith Sánchez

Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2022

Miehen lantionpohja ei ole yleinen puheenaihe, koska monet ihmiset eivät usko sen olevan mitenkään erityinen kehonosa nimenomaan miehillä. Itse asiassa monet miehet eivät edes tiedä, että se on olemassa.

Miestenkin tulee huolehtia lantionpohjansa terveydestä, sillä vahva lantionpohja auttaa ehkäisemään esimerkiksi inkontinenssia ja erektiohäiriöitä. Jotkut tällaiset ongelmat voivat alkaa ilmetä jo noin 30-vuotiaana, ja ne pahenevat 50. ikävuoden vaiheilla.

Kun miehen lantionpohja toimii kunnolla, monet eturauhaseen liittyvät ongelmat voidaan ehkäistä. Vahva lantionpohja auttaa miestä nauttimaan myös seksistä enemmän.

Mikä on miehen lantionpohja?

Miehen lantionpohja luustossa.

Miehen lantionpohja sijaitsee lantion alaosassa. Se toimii myös eräänlaisena “sulkuporttina” jättäen sisäelimet sen yläpuolelle kehoa. Toisin sanoen, tämä on vatsan ja lantion alue, jonka varassa miehen keho lepää silloin kun hän istuu.

Tämä alue alkaa häpyluusta, joka on siittimen tyven yläpuolella, ja jatkuu häntäluuhun saakka, joka on selkärangan alin osa.  Miehen lantionpohjassa on hermoja, lihaksia, verisuonia, nivelsiteitä ja peitinkalvoja eli fascioita. Tämän alueen lihakset auttavat lantion:

  • Hallitsemisessa
  • Tukemisessa
  • Supistamisessa

Miehen lantionpohjan tehtävät

Lantionpohjassa on joukko lihaksia, jotka suorittavat monia eri ​​toimintoja. Tärkein toiminto on virtsaamisen ja ulostamisen hallinta. Tämä tarkoittaa sitä, että näiden lihasten ansiosta mies voi tyhjentää virtsarakon ja suolen oikealla tavalla.

Lisäksi miehen lantionpohja tukee virtsarakkoa ja peräsuolta. Nämä ovatkin lantiossa olevia sisäelimiä. Tämän alueen lihaksilla on myös tärkeä rooli sekä erektiossa että siemensyöksyssä, eli ne ovat välttämättömiä jotta mies voi olla yhdynnässä ja hedelmöittää.

Lantionpohja voi kuitenkin heikentyä joko iän myötä tai jos sitä ei vain harjoiteta tarpeeksi, tai se voi olla seurausta neurologisista sairauksista, tulehduksista, kasvainten poistoleikkauksista tai sädehoidosta.

Heikko lantionpohja voi aiheuttaa miehellä ongelmia virtsateissä tai eturauhasessa. Se voi myös vaikuttaa merkittävästi seksuaaliseen toimintaan, ja se voi jopa johtaa:

Sijainti

Olisi tärkeää, että miehet pystyisivät tunnistamaan oman lantionpohjansa; ei vain kuvissa, vaan myös omassa kehossaan. Nämä neljä keinoa auttavat sen tunnistamisessa:

  • Lopeta virtsaaminen keskenkaiken. Tämä on helppoa: kun virtsaat, lopeta virtsasuihku vaikka sitä vielä olisi jäljellä, ja näin tulet tuntemaan lantionpohjasi lihakset. Emme kuitenkaan suosittele tekemään tätä useammin kuin kerran viikossa.
  • Pidättele ilmavaivoja. Tämä on samankaltainen kuin ensimmäinen vinkki, tällä kertaa pidättelet vain kaasun ulospääsyä. Tämän tekemiseksi sinä supistat peräaukon lihaksia, jolloin peräaukko vetäytyy sisäänpäin ja nousee lantionpohjaan.
  • Katso peiliin. Yritä supistaa lantionpohjan lihaksia ja katso samalla keskikehoasi peilistä. Jos teet supistuksen oikein, huomaat että siitin vetäytyy ja kivespussi nousee.
  • Lantionpohjan supistaminen virtsaamisen jälkeen. Kun olet tyhjentänyt rakon, yritä supistaa lantionpohjaa. Jos teet sen oikein, viimeisetkin virtsan rippeet poistuvat. Tämä auttaa hallitsemaan myös mahdollista virtsankarkailua.

Miehen lantionpohja: muuta mielenkiintoista tietoa

On tärkeää kiinnittää huomiota tähän osaan vartaloa. Ole siitä tietoinen ja harjoita lantionpohjan lihaksia, jotta ne eivät heikkene. Näin voit ehkäistä yllä mainitsemiamme terveyteen liittyviä ongelmia.

Kegel-harjoitukset ovat loistavia vahvistamaan miehen lantionpohjaa. Ne ovat hyvin yksinkertaisia harjoituksia, ja etenkin yli 30-vuotiaat miehet voivat hyötyä niistä suuresti. Kannattaa myös noudattaa terveellistä ja tasapainoista ruokavaliota, olla varovainen painoja nostaessa ja yrittää välttää ummetusta.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • del Carmen, M. C. D. J., Torres, M., & Bolaños, O. (2015). Disfunciones sexuales y disfunciones del suelo pélvico.¿ Problemas de salud relacionados?. Revista Sexología y Sociedad, 21(2), 224-233.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.