Masennus ystävällä – kuinka sen voi havaita

2000-luvun epidemiaksikin kutsuttu masennus on sairaus, jonka varoitusmerkit on hyvä kyetä tunnistamaan omilla läheisillä ja ystävillä.
Masennus ystävällä – kuinka sen voi havaita

Viimeisin päivitys: 30 kesäkuuta, 2020

Maailman terveysjärjestön mukaan masennus on yleinen sairaus maailmanlaajuisesti. Sitä sairastaa yli 300 miljoonaa ihmistä, ja vuoteen 2020 mennessä se tulee olemaan johtava sairauden syy kehittyneissä maissa.

Koska se on niin yleinen sairaus maailmassa, ei ole mikään ihme, että se koskettaa monia niin läheltä. Se on toisiksi yleisin kuolinsyy nuorilla aikuisilla, joten on tärkeää tuntea sen piirteet ei vain pitääkseen huolta itsestään, vaan myös kyetäkseen havaitsemaan sen ystävillä ja läheisillä.

Kyllä, mielialahäiriöihin on tehokkaita hoitomuotoja, mutta totuus on se, että useimmat ihmiset eivät hae tai saa apua. Johtuipa se sitten häpeäleimasta, ennakkoluuloista, oireiden tunnistamatta jäämisestä tai asiaan erikoistuneiden ammattilaisten puutteesta, masennusta harvoin diagnosoidaan, jos ollenkaan.

Usein masennusta sairastavat ihmiset eivät edes tiedosta ongelmaansa eivätkä näin ollen usko tarvitsevansa apua pahasta olostaan huolimatta. Väestön olisi siis hyvä osata tunnistaa masennus ja sen varoitusmerkit.

Näin masennusta sairastava saa apua ja ymmärrystä paljon nopeammin ja tehokkaammin. Käden ojentaminen, avun tarjoaminen, kärsivällisyyden säilyttäminen sekä se, että tiettyä käytöstä ei pidetä pahansuopuutena tai laiskuutena, ovat joitakin asioita, joita voit tehdä tunnistaessasi tämän ongelman lähipiirisi henkilöllä.

Masennus – vaihteleva ongelma

Ennen kuin kuvailemme kuinka masennuksen voi tunnistaa ystävällä, kumppanilla tai perheenjäsenellä, on pidettävä mielessä, että masennusta ei ole yhtä ainoaa laatua, vaan sitä on monenlaista. Tämän päivän artikkelissa puhumme vaikeasta masennushäiriöstä tai vaikeista masennusjaksoista.

Pidä siis mielessä, että on olemassa muitakin mielialahäiriöitä, kuten kuukautisia edeltävä dysforinen häiriö tai pitkäaikainen masentuneisuus (dystymia). Niistä keskustelemme toisessa artikkelissa.

Kuinka havaita masennus ystävällä

Alla on lista oireista tai piirteistä, joita voi esiintyä masennusta sairastavalla ihmisellä. Jotkut oireista voivat ilmetä toisilla ihmisillä voimakkaampina tai vähemmän voimakkaina, oli se sitten keskeisesti tai toissijaisesti.

Yliyleistetyt, hämärät ja hajanaiset muistot

On hyvin tavallista, että masentuneen omaelämäkerrallinen muisti muuttuu. Kun yritämme palauttaa mieleemme jotakin tapahtumaa, teemme niin joko tarkasti (aika ja paikka) tai yliyleistetyllä tavalla (hämärästi ja hajanaisesti).

Tämä on yleistä autismikirjon häiriöissä ja traumaperäisessä stressihäiriössä, ja hyvin tyypillistä masennushäiriöissä. Näitä sairastavat ihmiset yleistävät enemmän ja heillä on taipumusta vääristää muistojensa sisältöä.

Kaikkea pahaa tapahtuu juuri hänelle

Masennus voi ilmetä ystävällä jatkuvana suruna

Masentuneilla on tapana syyttää itseään kaikesta heille tapahtuvasta pahasta. Lisäksi he ajattelevat, että negatiiviset asiat tulevat pysymään ainiaan.

Negatiivisilla tapahtumilla on sisäisiä, vakaita ja globaaleja syitä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki mikä tapahtuu on masentuneen henkilön mielestä hänen omaa syytään. Lisäksi hänellä on tapana luulla, että kaikki paha on tullut jäädäkseen.

Masentuneet ajattelevat myös, että kaikki hyvä tapahtuu ainoastaan muille ihmisille, ja jos se tapahtuu heille itselleen, se on vain väliaikaista eikä tule kestämään. Jos huomaat tällaisia kausaaliattribuutioita jollakulla henkilöllä, kannattaa ottaa huomioon masennuksen mahdollisuus. Pidä kuitenkin mielessä, että niitä voi esiintyä myös autismikirjon häiriöissä.

Masennus ystävällä: dysforia ja epämiellyttävät oireet

Masennus ystävällä voi ilmetä myös dysforian oireina, jotka voivat olla oireista kaikkein näkyvimpiä. Dysforia on euforian vastakohta, ja se viittaa näin ollen olotilaan, jossa esiintyy häiritseviä ja epämiellyttäviä tunteita.

Dysforian oireita ei ilmene ainoastaan masennuksessa, vaan myös skitsofreniassa, dysmorfisessa ruumiinkuvan häiriössä ja yleistyneessä ahdistushäriössä. Dysforiaa voi ilmetä itse häiriön seurauksena. Se näkyy surun ja itkun kaltaisina tunteita.

Tällaiset ihmiset ovat surullisia, anteeksipyytävän näköisiä ja allapäin. Lisäksi monet masennusta sairastavat ihmiset kärsivät anhedoniasta, joka on kyvyttömyyttä nauttia niistä asioista, jotka ennen toivat henkilölle iloa.

Masennus ystävällä voi näkyä siis niin, että hän ei tunnu nauttivan esimerkiksi kävelyistä, lounaalle lähtemisestä tai baariin menemisestä.

Dysforian oireet liittyvät myös uupumukseen, sillä masentuneet saattavat olla jatkuvasti väsyneitä. He tuntevat välinpitämättömyyttä monia aktiviteetteja kohtaan: seksuaalisia, sosiaalisia, seikkailuja jne.

Somaattiset oireet – keho antaa vihjeitä

Masennus ystävällä voi ilmetä fyysisinä oireina

Psyykkisten oireiden lisäksi masentuneilla voi olla niihin liittyviä fyysisiä oireita. Ne on tärkeä lääkärin tutkia, sillä niillä voi olla elimellinenkin syy.

Vaikka mitään tunnistettavaa elimellistä syytä ei ole, masennusta sairastavilla esiintyy fyysisiä oireita psyykkisten ongelmiensa seurauksena. Ole siis valppaana, jos ystäväsi alkaa kärsiä esimerkiksi seuraavista oireista:

  • Päänsäryt
  • Univaikeudet
  • Ummetus
  • Ruoansulatushäiriöt
  • Laihtuminen
  • Sydämentykytykset

Nämä oireet voivat olla avain masennuksen tunnistamisessa. On kuitenkin varmistuttava siitä, että oireilla ei ole selvää elimellistä syytä.

Liioiteltu käytös: kommunikaatio

Masennusta sairastavat ihmiset lankeavat joskus liioitteluun. Masennus on nähtävissä siinä, että ystävä valittaa ääneen liikaa monista eri asioista: rahasta, työstä, ystävistä, perheestä jne. Hän valittaa jatkuvasti aiheesta riippumatta.

Tässä tapauksessa voi epäillä masennusta, jos valitusta tai tyytymättömyyttä ei voi yhdistää vain huomionhakuisuuteen tai draamanhaluun.

Masentuneen lähipiiri suhtautuu henkilöön yleensä vastahakoisesti, koska he – tietämättöminä henkilön masennuksesta – pitävät tätä ainoastaan hankalana, heikkona tai laiskana. He ajattelevat, että henkilö haluaa pelkästään nalkuttaa ja valittaa. Mutta tämä ei pidä laisinkaan paikkaansa ja voi olla hyvin haitallista ja leimaavaa. Tätä käytöstä masentuneella aiheuttavat:

  • Suoja- ja riskitekijät
  • Irrationaaliset ajatukset
  • Negatiivinen attribuutiotyyli
  • Psyykkinen väsymys
  • Valtavat surun ja yksinäisyyden tunteet

Masentuneen käytöksessä on nähtävissä myös jatkuvia syyllisyydentunteita väärinteoista muita kohtaan, itkua ja päättämättömyyttä.

Masennus ystävällä: mikä käytöksessä on puutteellista

Masentunut ystävä ei välttämättä jaksa hoitaa arjen askareita

Ystävänä tai sukulaisena sinun on kiinnitettävä huomiota siihen, onko jollain läheiselläsi vaikeuksia suoriutua mistään arjen askareista. Tämä on avain masennuksen tunnistamiseen.

Tämän havaitseminen on yleensä vaikeampaa kuin aiemmassa kohdassa mainitun käytöksen, sillä siihen ei liity mitään tiettyä kuviota. Jos kuitenkin tiedät millainen henkilö oli persoonallisuudeltaan aiemmin, saatat huomata jos jokin on vinksallaan.

Masennusta sairastavat ihmiset yleensä osallistuvat sosiaaliseen kanssakäymiseen minimaalisen vähän ja he eivät kykene suoriutumaan arjen rutiineista. Heidän on erittäin vaikea saada tehtyä töitä, askareita tai muita päivän puuhia. Näin ollen myös epäsiisteys ja puhtauden puute on tavallista.

Lisäksi masennukseen liittyy psykomotorista hidastumista. Masentuneiden ihmisten puhe on tavallisesti hidasta, niukkaa ja monotonista. Masentuneelle tyypilliseen käytökseen liittyy myös ilon puutetta.

Kaikki nämä oireet voivat varoittaa mahdollisesta masennuksesta ystävällä. Se ei tarkoita sitä, että kaikki jossakin vaiheessa välinpitämättömät ihmiset olisivat masentuneita. Se ei myöskään tarkoita sitä, että kaikki yllä mainitut oireet ilmenisivät kaikilla masentuneilla.

Jos epäilet, että läheiselläsi ei ole kaikki hyvin, tarkkaile hänen käytöstään ja arvioi, voisiko se olla masennusta vai ei.

Vain ammattilainen voi tietenkin tehdä diagnoosin, mutta sinun havaintosi voivat motivoida henkilöä hakeutumaan terapiaan ja aloittamaan hoidon ennen kuin ongelma pahenee.

 


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Goldberg D. The detection and treatment of depression in the physically ill. World Psychiatry. 2010;9(1):16–20.
  • Gilbody SM, Whitty PM, Grimshaw JM, Thomas RE. Improving the detection and management of depression in primary care. Qual Saf Health Care. 2003;12(2):149–155. doi:10.1136/qhc.12.2.149
  • Kessler D, Bennewith O, Lewis G, Sharp D. Detection of depression and anxiety in primary care: follow up study. BMJ. 2002;325(7371):1016–1017. doi:10.1136/bmj.325.7371.1016
  • Ng CW, How CH, Ng YP. Major depression in primary care: making the diagnosis. Singapore Med J. 2016;57(11):591–597. doi:10.11622/smedj.2016174
  • Recognizing and Treating the Physical Symptoms of Depression in Primary Care. Prim Care Companion J Clin Psychiatry. 2004;6(4):168–177.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.