Lukivaikeuden eli dysleksian diagnosointi

03 lokakuu, 2020
Lukivaikeuden eli dysleksian diagnosointi ei ole helppo tehtävä. Oireiden lisäksi ei ole olemassa erityisiä kuvantamismenetelmiä, jotka ohjaavat ja todistavat patologiaa. Joten miten dysleksia sitten havaitaan?

Dysleksian diagnosointi on prosessi, jonka ei yleensä tapahdu pikaisesti. Päinvastoin, asiaan perehtyneet terveydenhuollon ammattilaiset varaavat tämän häiriön määrittelemiseen paljon aikaa, koska diagnoosi avaa heille joukon mahdollisia hoitomenetelmiä ja tulevia lähestymistapoja.

Dysleksiasta kärsivän ihmisen elämänlaatu voi olla hyvä, mutta tämä tekijä riippuu pitkälti lukivaikeuden varhaisesta havaitsemisesta sekä myöhemmästä tuesta. Monitieteiset hoidot ovat avain potilaan sisällyttämiseen normaaliin ja sosiaaliseen elämään.

Mikä on lukivaikeus eli dysleksia?

Dysleksian diagnosointi alkaa häiriön määrittelemistä. Pohjimmiltaan kyseessä on oppimishäiriö, erityisesti lukemisessa ja kirjoittamisessa, joka alkaa lapsuudessa, ja joka liittyy tiettyjen parametrien saavuttamisen puutteeseen, joita odotetaan jokaisessa lapsen eri ikävaiheessa.

Hämmästyttävää tässä on se, että tästä häiriöstä kärsivillä ihmisillä ei yleensä esiinny siihen liittyvää ongelmaa, joka selittäisi lukivaikeutta sen ulkopuolelta. Toisin sanoen potilaalla ei havaita fyysisiä tai henkisiä muutoksia, jotka pystyisivät määrittelemään kyseiset oppimisvaikeudet.

Dysleksinen lapsi ei opi aakkosia ja hänellä on vaikeuksia tunnistaa sanoja kirjain kirjaimelta. Sanojen äänet muuttuvat myös hänelle oudoksi, ja se tuottaa vakavia esteitä lukeman ymmärtämiselle siinä määrin, että lapsi alkaa muuttamaan tavuja lukiessaan, vaihtaa niitä toisiin tai vääristää niitä. Kun lapsi itse sitten havaitsee tulkintavaikeutensa, lukeminen hidastuu ja muuttuu epäröiväksi.

Jotkut aiheeseen paneutuneet tutkijat keskittävät kyseisen häiriön määrittelyn kykyyn purkaa viesti. Toisin sanoen, lukihäiriöinen lapsi ei ole kehittänyt kykyä omaksua koodia, jolla muut puhuvat, joten jokin hänessä pysäyttää sanan muuttumisen merkitykseksi, jonka lapsi ymmärtää.

 

Dysleksian diagnosointi alkaa häiriön määrittelemistä
Dysleksiasta kärsivillä lapsilla esiintyy oppimisvaikeuksia. Erityisesti lukeminen ja kirjoittaminen on heille vaikeaa.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Onko lapsellasi oppimisvaikeuksia?

Oireet

Dysleksian diagnoosiin pääseminen on monimutkaista, koska se riippuu täysin terveydenhuollon ammattilaisten tulkinnasta. Koska vahvistavaa näyttöä tästä häiriöstä ei kokonaisuudessaan ole löydetty, kriteerejä kerätään häiriön läsnäolon toteamiseksi.

Lukemiseen liittyvät vaikeudet

Tämä on ehkä ensimmäinen ja näkyvin merkki. Lapsi lukee huonosti, koska hän käyttää useita epäonnistuneita työkaluja ymmärtääkseen sanojen oletetun merkityksen.

Hän toisin sanoen vaihtaa kirjaimia toiseen, muokkaa tavuja, kiertää sanoja ja äännähdyksiä, toistaa ja lukee hyvin hitaasti. On mahdollista, että lapsi ei lukemisen päätteeksi tiedä, mitä teksti yrittää sanoa, koska aakkosten äänet eivät vastaa hänen mielessään jo kehitettyä kognitiivista merkitystä.

Kirjoittamiseen liittyvät vaikeudet

Lukemiseen liittyvät vaikeudet vaikuttavat epäilemättä myös kirjoittamiseen. Dysleksiassa toistetaan edellisessä kohdassa esiteltyjä virheitä silloin, kun on aika kirjoittaa ajatuksia ylös paperille. Kirjaimia jätetään pois, tavuja vaihdetaan, välimerkkejä ei ole tai ne sijoitetaan paikkoihin, jotka tekevät tekstistä vaikeasti luettavan tai jopa mahdottoman ymmärtää.

Dysleksiasta kärsivän lapsen syntaksi eli lauseoppi on huono, koska hänellä ei ole oikeita välineitä ilmaista itseään. Toisinaan myös tyyli, jolla lapsi kirjoittaa, muuttuu huonommaksi, mikä puolestaan on merkki lapsen vaikeudesta ymmärtää lukemaansa ja kirjoittamaansa. Näin ei kuitenkaan käy kaikissa tapauksissa.

Kohdennettu lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvä häiriö

Ei ole harvinaista, että lukivaikeuksista kärsivät lapset herättävät opettajien uteliaisuuden siitä, että he suoriutuvat hyvin lähes kaikissa muissa aineissa paitsi kielissä ja äidinkielessä. Kyseessä ei siis ole missään nimessä älyllisestä kehitysvammaisuudesta, sillä suuressa osassa lapsen eri kehitysalueiden kypsyminen on odotettujen parametrien sisällä.

Esteet leksikaalisten tehtävien saavuttamiselle

Koulussa, joka sattuu olemaan lukihäiriön tärkein havaitsemispaikka, tästä häiriöstä kärsivät oppilaat eivät kykene suoriutumaan kielitaitoja vaativista tehtävistä oikein. Jos heitä pyydetään esimerkiksi erottamaan isot kirjaimet pienistä kirjaimista tai etsimään esimerkiksi tiettyjä sanoja sanasokkelosta, he eivät todennäköisesti kykene suoriutumaan tästä tehtävästä kunnolla.

Tämä järjestämiseen ja sekvensointiin liittyvä ongelma ulottuu joskus myös muille matemaattisemmille ja geometrisemmille alueille, vaikka näin ei käy kaikissa tapauksissa. Kun tämä vaikeus laajenee muille osa-alueille, lapsi ei opi kerto- ja jakolaskuja saatikka järjestämään esimerkiksi viikonpäiviä oikeaan järjestykseen.

Muuttunut käytös

Dysleksiaa voidaan epäillä ja se voidaan diagnosoida silloin, kun korkean tason stressi vaikuttaa koulussa tapahtuvien vaikeuksien kautta lasten elämään. Pelkkä tosiasia lapsen kehityksen viivästymisestä verrattuna muihin samanikäisiin yleensä riittää aloittamaan sisäelimiin ja tunnetiloihin liittyvät oireet.

Käyttäytymiseen liittyviä häiriöitä voidaan jopa vähätellä koulussa. Heti voidaan olettaa, että lasten käytöshäiriöt ovat seurausta heidän kiinnostuksensa puutteesta oppimiseen tai päinvastoin. Vähitellen lukivaikeudesta kärsivästä lapsesta tulee luokassa toissijainen, jonka kanssa kukaan ei halua tuhlata aikaa, koska joka tapauksessa hän ei opi.

On potilaita, joilla on diagnosoitu masennus jo ennen itse lukivaikeuden havaitsemista, ja tässä tilanteessa väärin diagnosoitu tapaus viivästyttää ammattiavun saamista lukivaikeuden hoitoon. Heille voidaan määrätä jopa lääkkeitä, jotka eivät auta lainkaan.

Oppimisvaikeudet koulussa vaikuttavat merkittävällä tavalla lapsen yleiseen hyvinvointiin
Dysleksiaa sairastavien lasten käyttäytyminen muuttuu. Usein he saattavat tuntea normaalia enemmän stressiä tai masennusta.

Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: Miten huomata lapsen tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö ajoissa?

Kenelle dysleksian diagnosointi kuuluu?

Koska diagnoosiin johtavia täydentäviä diagnoosimenetelmiä, kuten magneettikuvausta tai aivotutkimusta, ei ole, voimme kysyä: kenelle dysleksian diagnosointi kuuluu ja miten?

Oppimiseen liittyvien häiriöiden ja niiden lähestymistavan sisällä voimme sanoa, että tähän tehtävään koulutettuja asiantuntijoista ovat psykopedagogit, puheterapeutit ja neuropsykologit. Yhteisten testien ja arviointien avulla monialaiset asiantuntijaryhmät voivat kerätä riittävästi tietoa, jotka auttavat herättämään epäilyksiä tämän lukivaikeuden olemassaolosta.

Loppujen lopuksi tämän asiantuntijaryhmän allekirjoittama raportti on todistus diagnoosista sekä samalla positiivinen vaste, joka saadaan asianmukaisista dysleksian ärsykkeistä, tukien asiantuntijoiden antamaan lausuntoa. Seuraavana vaiheena on sekä perheen että oppilaitoksen sitoutuminen lapsen tiedonhankintaprosessin mukauttamiseksi riippuen lapsen omista lähtökohdista ja tilanteesta.

Tässä mielessä ei myöskään kannata arastella kouluissa ja terveyskeskuksissa toimivien psykopedagogiikan asiantuntijoiden kanssa järjestettäviä tapaamisia. Lukihäiriön diagnoosin saaminen varhaisessa vaiheessa voi muuttaa täysin lapsen koko tulevan kehityksen.

  • Lorenzo, Susana Tamayo. “La dislexia y las dificultades en la adquisición de la lectoescritura.” Profesorado. Revista de Currículum y Formación de Profesorado 21.1 (2017): 423-432.
  • Luis Bravo, V., B. Jaime Bermeosolo, and G. Arturo Pinto. “Dislexia fonémica: decodificación-codificación fonémica y comprensión lectora silenciosa.” Infancia y aprendizaje 11.44 (1988): 21-34.
  • Artigas-Pallarés, J. “Dislexia: enfermedad, trastorno o algo distinto.” Revista de neurología 48.2 (2009): 63-69.
  • González, Juan Eugenio Jiménez, Celia Morales Rando, and Cristina Rodríguez. “Subtipos disléxicos y procesos fonológicos y ortográficos en la escritura de palabras.” European Journal of Education and Psychology 7.1 (2014): 5-16.
  • Coalla, Paz Suárez, et al. “Dificultades de escritura en niños españoles con dislexia.” Infancia y Aprendizaje: Journal for the Study of Education and Development 39.2 (2016): 291-311.
  • Jiménez-Fernández, Gracia, et al. “El papel del aprendizaje implícito en la lectura: Dislexia vs Retraso Lector.” AA. VV. Respuestas Flexibles en Contextos Educativos Diversos. Murcia: Consejería de Educación, Formación y Empleo (2012).
  • Artigas-Pallarés, J. “Problemas asociados a la dislexia.” Revista de neurología 34.1 (2002): 7-13.
  • Alves, Rauni Jandé Roama, et al. “Test para la identificación de Señales de Dislexia: Evidencia de la Validez de Criterio.” Paidéia (Ribeirão Preto) 28 (2018).