Logo image
Logo image

Itsetehdyt suklaatryffelit kolmella tavalla

2 minuuttia
Jos pidät jälkiruoista ja makeasta yleisesti, tulet pitämään näistä herkullisista itsetehdyistä suklaatryffeleistä.
Itsetehdyt suklaatryffelit kolmella tavalla
Kirjoittanut Toimitus
Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Suklaatryffelit valmistetaan kaakaosta, joka on yksi konditoriatuotteiden tärkeimmistä ainesosista. Tänään opetamme valmistamaan itsetehdyt suklaatryffelit herkutteluun. Näytämme reseptistä kolme erilaista muunnelmaa.

Tryffelit

Tryffelit ovat tavallisten suklaapatukoiden ja -karamellien tapaan makeita. Ne valmistetaan sulattamalla suklaata ja lisäämällä joukkoon sulatettua voita, sokeria, munankeltuaista ja joskus myös kermaa.

Näitä pieniä suklaaherkkuja kutsutaan tryffeleiksi siksi, että niiden koostumus ja koko muistuttavat samalla nimellä kulkevia herkullisia sieniä.

Suklaatryffelit ovat lähtöisin Belgiasta. Siellä niistä tuli niin suosittuja, ettei reseptiä voitu pitää kovinkaan pitkään salassa ennen kuin ne levisivät myös muualle maailmaan.

Näitä makeisia on paljon erilaisia ja eri täytteillä, aina kermaisen suklaisesta hedelmäisiin tryffeleihin.

Tekeekö mielesi suklaatryffeleitä, mutta niiden kalorit pelottavat? Ei hätää: jaamme tässä artikkelissa myös kevyiden suklaatryffeleiden reseptin, jotta terveydestään ja linjoistaan huolehtivatkin pääsevät nauttimaan tästä syntisen hyvästä herkusta.

Katsotaan siis seuraavaksi, kuinka itsetehdyt suklaatryffelit valmistuvat.

Herkulliset itsetehdyt suklaatryffelit

Some figure

1. Itsetehdyt suklaatryffelit perinteiseen tapaan

Suklaatryffeleillä on ihan omanlaisensa koostumus ja maku, ja ne on myös hyvin helppo valmistaa. Tryffeleihin tarvittavat ainesosat löytyvät helposti  itse asiassa sinulta saattaa löytyä ne jo valmiina kotoa.

Ainekset

  • 200 g korkealaatuista tummaa suklaata (siinä saa olla vain kaakaota ja ehkä hieman sokeria)
  • 1 rkl voita
  • 1,5 dl rasvaista kermaa
  • 6 pakettia Marie-keksejä
  • 1 rkl suklaahippuja
  • 2 rkl raastettua kookosta

Valmistus

  • Murskaa ensin Marie-keksit tehosekoittimessa ja laita ne sivuun.
  • Sulata voi ja suklaa yhdessä pienessä kattilassa tasaiseksi seokseksi.
  • Lisää kerma sulatettuun suklaa-voiseokseen. Lisää sitten murskatut keksit. Anna olla jääkaapissa vähintään puoli tuntia.
  • Ota seos pois jääkaapista ja muotoile siitä useita palloja pienestä määrästä kerrallaan.
  • Pyöräytä osa suklaapalloista raastetussa kookoksessa ja osa suklaahipuissa.
Some figure

Tutustu: 5 loistavaa syytä syödä tummaa suklaata

2. Itsetehdyt suklaatryffelit kevyemmin

Saatat ajatella, ettei suklaajälkiruoista voi saada kevyitä, mutta tämä ei pidä paikkaansa.

Voit valmistaa itsetehdyt suklaatryffelit vähin kaloreinkin näiden ohjeiden avulla:

Ainekset

  • 200 g tummaa suklaata
  • 480 g suolatonta ja kermaista mantelivoita
  • 60 g suolattomia manteleita
  • 200 g kaurahiutaleita
  • 2 tl hunajaa
  • ½ tl kosher-suolaa
  • 2 tl kookosöljyä

Valmistus

  • Laita leivinpaperi uunipellin päällä.
  • Sekoita monitoimikoneessa mantelivoi, mantelit, kaurahiutaleet ja hunaja.
  • Muovaa pienestä määrästä taikinaa useita palloja.
  • Laita suklaapallot leivinpaperin päälle ja anna viilentyä jääkaapissa noin 15 minuuttia.
  • Sulata tumma suklaa ja kookosöljy vesihauteessa (tai mikrossa vähän kerrassaan), kunnes suklaa on sulanut kauttaaltaan.
  • Kuorruta tryffelit sulatetulla suklaalla.
  • Laita itsetehdyt suklaatryffelit lopuksi pakkaseen puoleksi tunniksi kovettumaan. Poista ne sitten pakastimesta ja laita jääkaappiin säilöön.

Lue myös: Leivo herkullinen appelsiini-suklaakakku

3. Itsetehdyt suklaatryffelit hedelmäkoristeella

Some figure

Tässä on hieman erilainen resepti, johon voidaan lisätä erilaisia makeita hedelmiä. Tämä maukas jälkiruoka valmistuu helposti ja nopeasti; se vie vain noin 20 minuuttia.

Ainekset

  • 180 g tummaa suklaata
  • 30 ml maitoa
  • 45 g voita
  • 240 g tomusokeria
  • 2 munankeltuaista
  • 6 viikunaa
  • 300 g karhunvatukoita
  • 30 ml sherryä
  • 60 g kaakaojauhetta
  • Tryffelimuotteja

Valmistus

  • Sulata vesihauteessa suklaa ja lisää sinne tomusokeri, sherry, maito, voi ja munankeltuaiset.
  • Sekoita ainekset yhteen niin, että saat aikaiseksi kermaisen, yhtenäisen seoksen.
  • Ota lämpö pois päältä ja laita sivuun noin 10 minuutiksi.
  • Täytä muotit suklaaseoksella ja laita jääkaappiin kovettumaan noin neljäksi tunniksi.
  • Ota pois jääkaapista ja asettele tryffelit lautaselle. Ripottelet päälle kaakaojauhetta ja koristele vielä viikunoilla ja karhunvatukoilla.
  • Nauti!

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.