Häätraditiot: hääkolikot yhtenäisyyden symbolina

lokakuu 27, 2019
Häätraditiot ovat kulttuurisidonnaisia, ja joissakin maissa yhtenäisyyttä symboloivien kolikoiden vaihtaminen tulevien puolisoiden kesken on tavallinen traditio. Tämä tapa on kuitenkin muuttunut paljon sen alkuajoista, ja tänään kerromme sen historiasta ja merkityksestä.

Häätraditiot ovat erilaisia eri kulttuureissa. On olemassa lukemattomia asioita, joita käytetään häissä symboleina niin lupauksista, toiveista, yhtenäisyydestä kuin tulevien lasten syntymästäkin. Yksi tällainen perinne on parin keskenäistä yhtenäisyyttä symboloivat hääkolikot, joita pidetään myös tulevan aineellisen sekä hengellisen runsauden kuvastuksena naimisiin menevän pariskunnan elämässä.

Suomessa tätä traditiota ei juurikaan näe, mutta kyseessä on perinne, jolla on erittäin pitkä historia ja suuri merkitys monissa kulttuureissa. Siksi haluammekin kertoa siitä tänään.

Kuten voit arvata, hääkolikot liittyvät varallisuuteen, mutta tämän perinteen historia paljastaa kiinnostavia puolia avioliiton kehittymisestä. Avioliiton konsepti on muuttunut suuresti vuosisatojen varrella, kuten myös häätraditiot.

Englannin kielessä hääkolikoita kutsutaan nimityksellä ”unity coins”, ja ne ovat täynnä merkitystä, joka on paljon syvempi kuin vain rahan vaihtaminen kädestä toiseen. Parin yhtenäisyyttä kuvastavilla kolikoilla sulhanen ikään kuin antaa varallisuuttaan morsiamelle, ja tämä taas palauttaa sen miehelle. Näin tekemällä pari saa siunauksen avioliitosta ja jälkeläisistä.

Aivan kuten sormus symboloi avioliitossa liittoa, yhtenäisyyttä kuvastavat kolikot kertovat kaiken jakamisesta avioliittoon astumisen hetkestä lähtien. ”Mikä on minun, on sinunkin, ja mikä on sinun, on minun.” Nämä kolikot edustavat myös halua saada varallisuutta tulevaisuudessa.

Häätraditiot: avioliiton osapuolten yhtenäisyyttä symboloivat hääkolikot

hääkolikot

Nämä parin erottamattomuutta kuvastavat kolikot osoittavat, että heidän elämässään ”minun omaisuuteni on sinun omaisuuttasi”.

Hääkolikkoja on 13, joista 12 on kultaisia ja yksi hopeinen, ja tradition mukaan lapsi tuo kolikot alttarille korissa. Kun sormustenvaihdon seremonia on ohi, niin kutsuttu bestman tuo ne sulhaselle ja morsiamelle.

Yleensä kolikot ovat lahja morsiusneidolta sulhaselle, mutta niin ei ole aina ollut, eikä edelleenkään kaikissa tapauksissa.

Kulttuureissa, joissa häätraditiot sisältävät kolikoiden vaihtamisen, saatetaan toisaalta käyttää muita esineitä tässä tarkoituksessa – esimerkiksi koruja, kukkia tai kynttilää. Joissakin tapauksissa pariskunta valitsee kolikoita jostakin toisesta maasta, jolla on heille erityistä merkitystä. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että heidän vanhempansa ovat kyseisestä maasta tai he suunnittelevat asuvansa toisessa maassa tulevaisuudessa.

Näitä yhtenäisyyttä symboloivia kolikoita voidaan vaihtaa myös ei-kirkollisissa häissä, mutta tässä tapauksessa ei tietenkään tule papin tekemää siunausta liitolle.

Lue aiheesta lisää: Parhaita hääkappaleita

Kolikoiden vaihto hääseremonian osana

Kun sormukset on vaihdettu, pappi siunaa hääkolikot ja sitten sulhanen ojentaa ne morsiamelleen seuraavilla sanoilla: ”Ota nämä kolikot Jumalan siunauksen takuuna ja merkkinä siitä varallisuudesta, jonka me tulemme pariskuntana jakamaan.”

Sitten morsian antaa ne takaisin sulhaselle ja sanoo samat sanat. Lopuksi sitten pappi antaa siunauksen pariskunnalle ja heidän varallisuudelleen.

Mistä hääkolikoiden vaihtamisen traditio sai alkunsa?

Sana ”arrhae,” tai yhtenäisyyttä symboloivat kolikot, on kulkenut todella pitkän matkan ja muuttunut suuresti. Tämä häätraditio sai alkunsa paleoliittisella kaudella Syyriassa, ja  1400 eKr. Erabatu koostui verosta, jonka perheet maksoivat. Sana sitten kehittyi kreikan kielessä muotoon Arrabon, joka oli vaate, joka jätettiin takuuksi ostosta.

Rooman valtakunnan aikana käsite tunnettiin aluksi nimityksellä arrhabo. Teksteissä, joita Plautus on kirjoittanut 100-luvulla eKr., Arrhabo oli lupaus maksusta, joka jätettiin takuuksi säilöön. Sitten myöhemmin Gaius Pliny, joka oli Rooman prokuraattori vuosina 70-72 jKr., käytti jo sanaa arrhae, kun hän viittasi liiketoiminnassa käytettyihin takuisiin.

Muinaisessa Roomassa sana ”Arrabon” oli katukielessä viittaus parittajiin – sitä käytettiin, kun nämä saivat rahaa palveluksia suorittaneilta prostituoiduilta, joita he hallitsivat.

Hääkolikot keskiajan yhteiskunnissa

kolikkopinot

Keskiajalla avioliitto solmittiin allekirjoituksen kera, ja se oli osto- ja myyntitapahtuma, jonka mukana tulivat myötäjäiset.

Arrhae oli käytössä kaupallisena käsitteenä Espanjassa keskiajalla Visigoottien aikana. Tätä käsitettä käytettiin osto- ja myyntisopimuksissa koskien sitä tallennusta, jonka ostaja jätti vakuutena ennen oston tapahtumista.

Tällaisissa kaupallisissa sopimuksissa ne olivat takuu siihen saakka, kunnes isä luovutti morsiamen sulhaselle.

Keskiajan alussa avioliitto oli laillinen ja kaupallinen sopimus, joka siis määriteltiin sopimuksessa. Morsiamen isä suostui tällöin antamaan tyttärensä huoltajuuden kosijalle, ja samalla annettiin myötäjäiset.

Tämä sopimus oli nimeltään Desponsiato, josta sai alkunsa sana ”kihlautuminen”. Samalla arrhae-todistus allekirjoitettiin, ja tässä määritettiin ne varat, jotka siirrettiin morsiamelle. Tämä kaikki tapahtui ilman naisen suostumusta, ja hän olikin näinä aikoina yleensä alle 18-vuotias. Usein sulhanenkaan ei tiennyt, kuka hänen vaimonsa tulisi olemaan.

Kun Desponsiato -niminen sopimus ja arrhae -niminen todistus oli saatu, ja kun nainen oli sellaisessa iässä, jossa hän pystyi saamaan lapsia, häitä sitten vietettiin. Ajan kuluessa tämä seremonia kuitenkin muuttui uskonnolliseksi tavaksi, mikä oli kirkon suuren vaikutuksen seurausta.

Tästä hetkestä lähtien aviopuolisoiden yhtenäisyyttä symboloivat kolikot ovat eräissä kulttuureissa olleet osa häätraditioita.

Lue aiheesta lisää: Näin syntyy onnellinen avioliitto

Hääkolikoiden uskonnollisen merkityksen synty

Katolisen kirkon traditioissa hääkolikot ovat peräisin Vanhasta testamentista. Abraham antaa Rebekalle kultaisia esineitä, vaatteita ja kultaisia korvakoruja merkkinä siitä, että tämä menee naimisiin hänen poikansa Iisakin kanssa, ja tämä kuvataan tarkemmin ottaen Mooseksen kirjassa.

Tämän vuoksi eräissä kulttuureissa häiden aikana pappi sanoo seuraavaan tapaan: ”Kaikkialla läsnäoleva Jumala, joka määräsi Abrahamin, sinun palvelijasi, antamaan arrhaen Iisakille ja Rebekalle merkkinä pyhästä avioliitosta.”

Miksi kolikoiden määrän tulee olla juuri 13?

Syy siihen, että hääkolikoita on 13, ei itse asiassa ole oikein selvillä. Prelaattien ja pappien kirjeet 1800-luvulta osoittavat, että kyseinen numero on Vanhassa testamentissa epäsuorasti esillä. Yksi selitys tälle luvulle on se, että Jaakob – Iisakin poika ja Abrahamin pojanpoika – sai 12 lasta, jotka perustivat 12 Israelin heimoa. Siten kultaiset hääkolikot edustaisivat uskomuksen mukaan näitä heimoja, ja yksi edustaisi Jumalaa.

Toiset taas uskovat, että kolikoiden lukumäärä on peräisin arabien perinteistä. Tämän selityksen mukaan 12 kappaletta on mukana siksi, että ne sisältävät kolikon vuoden jokaiselle kuukaudelle, mutta lisäyksenä olisi vielä pronssikolikko köyhille, jotta varallisuutta jaettaisiin.

Hääkolikoiden valinta

häätraditiot

Niissä maissa, joissa tämä traditio on yleinen, avioparit voivat valita sellaiset symbolit, jotka edustavat parhaiten heidän omia arvojaan. Ei siis ole pakko käyttää juuri kolikoita yhtenäisyyden symboleina.

Nyt tiedät, mistä on kyse hääkolikoiden käytössä hääseremoniassa! Hääkolikoilla on erittäin tärkeä symbolinen merkitys joissakin kulttuureissa, ja niiden historia on hyvin mielenkiintoinen.

Monelle parille on tärkeää valita nämä kolikot tai symbolit huolella ja antaa niille erityistä merkitystä. Maissa, joissa ne ovat suosittuja, korukaupoissa myydään jos jonkinlaisia hääkolikoita, mutta kuten sanottu, pari voi hankkia kolikoiden sijaan myös muuta symboliikkaa.

  • Lexicon Philologicum præcipue etymologicum et sacrum. Matthia MArtinio.(1655).Digitalizado por Google.
  • Las Arras en el derecho espanol medieval. Alfonso Otero Valencia. (1955). Dialnet.Unirrioja.
  • El por qué de todas las ceremonias de la iglesia y sus misterios. Cartilla de prelados y sacerdotes. Antonio Lobera y Abio. (1846). Pag. 489-450.
  • Área de Liturgia: Rituales: Matrimonio. Parroquia Asunción de Nuestra Señora de Torrent.