Logo image
Logo image

Feng shui ja aromaterapia tasapainottavat kodin energiaa

3 minuuttia
Tiesitkö, että tuoksut ovat oleellinen osa kodin hyvää energiaa? Opi hyödyntämään feng shuita ja aromaterapiaa yhdessä.
Feng shui ja aromaterapia tasapainottavat kodin energiaa
Viimeisin päivitys: 27 elokuuta, 2022

Feng shui ja aromaterapia voidaan yhdistää keskenään. Jälkimmäisessä käytetään lääkekasveista uutettuja eteerisiä öljyjä niiden hyödyllisten vaikutusten saamiseksi keholle ja mielelle. Sitä vastoin “tuuli ja vesi” on kirjaimellinen käännös tasapainoisten ja harmonisten ympäristöjen luomisen taiteelle, jonka keksivät muinaiset kiinalaiset Yangtzen alueella yli 3 000 vuotta sitten.

Erään Feng shuin perusteita käsittelevän kirjan mukaan kyseinen menetelmä pyrkii tasapainottamaan kodin energiaa tarkoin valittujen esineiden sijoittamisen kautta.

Tässä mielessä feng shui ja aromaterapia ovat loistava pari, koska tuoksujen lääkitsevillä ominaisuuksilla voidaan vaikuttaa kodin energiaan. Tilahan ei nimittäin koostu ainoastaan näkyvistä esineistä, kuten huonekaluista, vaan myös valo, lämpötila ja tuoksut ovat oleellisia asioita.

Miten tuoksut vaikuttavat kodin sisustukseen ja feng shuihin?

Tuoksuilla on kyky saada yhteys olemuksen intiimeimpään osaan. Hajuaisti liittyy myös läheisesti muistiin. Jokin tuoksu voi herättää muistoja menneisyydestä ja saada aikaan tunteita. Tuoksut liittyvät suoraan myös mielialaan.

Kodin sisustuksen, esineiden valinnan ja niiden sijoittelun tarkoituksena on saada aikaan miellyttävä tila, joka tuo seesteisen, harmonisen ja hyvän olon. Tässä mielessä feng shui pyrkii tasapainottamaan luonnon elementtejä kodissa.

Nämä elementit ovat vesi, maa, tuli, puu ja metalli. Tuoksut kuuluvat tuleen, ja niillä on kyky aktivoida chi-energiat tiloissa.

Susanna Cots, yksi Espanjan tunnetuimmista sisustussuunnittelijoista, on kehittänyt oman tuoksusarjan kotiin.

“Tuoksu on yksi suunnittelemiemme sisustusten näkymättömistä elementeistä, joka yhdessä valon, sommittelun ja valkoisen värin energian kanssa nostaa mielialaa ja lisää hyvinvointia kotona.”

-Susanna Cots-

Some figure

Vinkkejä tuoksujen käyttämiseen kotona

Feng shuissa muutokset voivat mullistaa sen, miten tila aistitaan. Juuri näin on tuoksujen kohdalla. Vaikka ne ovatkin ehkä näkymättömiä ja huomaamattomia, ne vaikuttavat valtaisasti oloon.

Yksi oleellinen vinkki tuoksujen käyttöön kotona on se, että niiden tulisi olla haistettavissa, mutta ei läpitunkevia. Niiden ei toisin sanoen tulisi kilpailla tilan muiden elementtien kanssa. Tuoksujen tulisi olla raikkaita ja hienovaraisia.

Toisaalta on tärkeää ymmärtää, että jokainen nurkkaus, huone tai olohuone on suunniteltu tietynlaisiin aktiviteetteihin. Tästä syystä jokaisessa tilassa tarvitaan erilaista tuoksua.

Ei riitä, että kotona on yksi yleistuoksu. Aivan kuten feng shuissa on tiettyjä energian virtausta koskevia sääntöjä, jokainen huone ansaitsee oman tuoksunsa, joka antaa jotakin juuri kyseiselle alueelle.

Yksi feng shuin keskeisistä periaatteista on, että kaikki on elävää ja liittyy toisiinsa. Toisin sanoen kotimme esineet voivat vaikuttaa luonteeseemme ja tunteisiimme.

On tärkeää, että kaikki virtaa aivan kuten elämän jatkuva liike.

Tästä syystä chin virtausta kodeissa pyritään edistämään sisustuskasveilla. Tässä mielessä erinomaisia vaihtoehtoja ovat miellyttävän tuoksuiset kasvit kuten ruusut, laventeli tai jasmiini.

Saatat haluta lukea tämänkin artikkelin: Luo kotiin harmoniaa feng shuin avulla

Millainen tuoksu eri tiloihin valitaan?

Kun olet päättänyt hyödyntää kotonasi aromaterapiaa, hankalinta on valita käytettävät tuoksut jokaiseen tilaan. Yhtäältä on tärkeää huomioida se, että tuoksu on miellyttävä ja luo positiivisia tuntemuksia. Myös tuoksujen ominaisuudet ja niiden vaikutus mielialaan tulisi huomioida.

Olohuone ja ruokailuhuone

Olohuone on yksi tärkeimpiä tiloja energian virtaamisen kannalta. Siellä käy ihmisiä toistuvasti ja siellä vastaanotetaan vieraita.

Sama koskee ruokailuhuonetta. Se on toiminnantäyteinen tila, joka tarvitsee virkistäviä touksuja.

Tuoksujen on hyvä olla myös sellaisia, jotka eivät sotkeudu ruoan kanssa – toisin sanoen eivät ylistimuloi hajuaistia tai aiheuta pahoinvointia. Sitrusmaiset tuoksut, kuten appelsiini tai sitruuna, mänty tai inkivääri, toimivat erinomaisesti.

Feng shui ja aromaterapia: makuuhuoneet

Makuuhuoneet ovat levon ja läheisyyden tyyssijoja. Tästä syystä tuoksujen tulee saada aikaan miellyttäviä tuntemuksia siellä nukkuville.

Makuuhuoneeseen ohjeistetaan valitsemaan tuoksuja, jotka edistävät unta, rentoutumista ja lepoa. Erinomaisia vaihtoehtoja ovat laventeli, kamomilla, jasmiini, ruusut ja vihreä tee.

Some figure

Eteiseen valittavat tuoksut

Eteinen on tila, joka toivottaa tervetulleeksi kotiin. Feng shuissa se on erityisen merkittävä paikka. Tästä syystä siellä kannattaa käyttää pehmeitä tuoksuja, jotka ovat useimmista ihmisistä miellyttäviä. Loistavia vaihtoehtoja ovat kaneli, neilikka, mandariini tai bergamotti.

Feng shui ja aromaterapia: kylpyhuoneet

Raikkaat tuoksut, kuten eukalyptus, teepuu tai piparminttu, sopivat hyvin kylpyhuoneisiin. Nämä tuoksut helpottavat myös hengitystä ja niitä voidaan käyttää suihkussa.

Pidätkö tästä artikkelsta? Saatat haluta lukea myös tämän: 6 tapaa yksinkertaistaa makuuhuoneen sisustusta

Valitse terveellisiä tuotteita, kun yhdistät feng shuin ja aromaterapian

Feng shui ja aromaterapia eivät keskity ainoastaan esteettisyyteen, vaan ne pyrkivät vaikuttamaan myös terveyteen ja tunteisiin. Tämän vuoksi tuoksuja hankittaessa on tärkeää valita terveellisiä tuotteita.

Tämä on tärkeää selventää, koska monet kynttilät ja tuoksut sisältävät ihmisille haitallisia ainesosia. Onkin tärkeää ostaa luonnollisia öljyjä, soijakynttilöitä tai kukkien terälehdistä valmistettua potpourria.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • El motivo más personal de crear un perfume surge de la necesidad de retener una emoción y hacerla duradera. (s/f). RevistaBeautyProf.com. Recuperado el 15 de abril de 2022, de http://www.revistabeautyprof.com/es/notices/2022/03/-el-motivo-mas-personal-de-crear-un-perfume-surge-de-la-necesidad-de-retener-una-emocion-y-hacerla-d-74196.php
  • FUNDAMENTOS DEL FENG SHUI. (s/f). Gob.mx. Recuperado el 15 de abril de 2022, de http://web.seducoahuila.gob.mx/biblioweb/upload/FENG%20SHUI%20-%20Fundamentos.pdf

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.