Endotrakeaaliset intubaatioputket ja niiden käyttö

31 maaliskuun, 2020
Endotrakeaaliset intubaatioputket mahdollistavat hengitysteiden pitämisen avoinna. Tänään kerromme lisää niiden eri osista, tyypeistä ja käytöstä.

Endotrakeaaliset intubaatioputket asetetaan potilaalle joko suun tai nenän kautta ja tämän metodin avulla varmistetaan, että potilaan hengitystiet pysyvät auki ja että potilas kykenee hengittämään kunnolla myös tilanteissa, joissa sairauskohtaus tai muu tila estää hengitysteiden normaalin toiminnan.

Tätä metodia käytetään yleisesti seuraavissa tilanteissa: potilas on yleisnukutuksessa, potilas on kriittisessä hoidossa tai tarvitsee mekaanista ventilaatiota tai että potilas on joutunut päivystykseen jonkun ongelman takia, joka vaikeuttaa tai jopa estää kokonaan hengitysteiden normaalin toiminnan.

Jotkut tutkimukset kuvaavat tätä menettelyä niin kutsuttuna ”invasiivisena mekaanisena ventilaationa”. Syynä tähän määritelmään on se, että tämän metodin avulla hengitystiet pakotetaan avautumaan myös silloin, kun ne ovat suljettuina potilaan kärsimästä jännitteestä johtuen.

Monissa tilanteissa on välttämätöntä, että potilaalle annostellaan tiettyjä lääkkeitä, jotka auttavat rentouttamaan alueen lihaksia, jotta lääkäri kykenee asettamaan endotrakeaalisen intubaatioputken oikealle paikalleen. Seuraavaksi näemme, miten niitä käytetään, mitkä ovat sen eri osat ja mitä seikkoja meidän tulisi ottaa huomioon niiden käytössä.

Endotrakeaalisten intubaatioputkien eri osat

 

Intubaatioputken asettaminen

Endotrakeaaliset intubaatioputket mahdollistavat potilaan hengittämisen silloin, kun hän ei siihen itse pysty.

Endotrakeaaliset intubaatioputket eli invasiiviset mekaaniset ventilaatiot koostuvat eri osista, joiden erottaminen on tärkeää putken asianmukaisen käytön takaamiseksi. Katsotaanpa alta lisää:

  • Liitos: Liitos on intubaatioputken kappale, joka sijaitsee putken ja hengityssuojaimen välissä. Voisimme myös kutsua sitä suukappaleeksi ja se sijaitsee päinvastaisella puolella sitä putken osaa, joka johdetaan hengitysteiden sisään.
  • Runko: Runko on endotrakeelisen intubaatioputken pääosa, joka mahdollistaa hapen normaalin kulun. Yleensä rungossa on valo, jonka kautta lääkärit voivat nähdä, asettavatko he instrumenttia oikein henkitorven läpi.
  • Kärki: Liitoksen vastakkaisella päällä on joskus piikin muotoinen aukko, joka tunnetaan nimellä ”Murphyn aukko”. Joissakin putkissa sitä ei ole ollenkaan, koska se lisää mahdollisten hengitysteiden vaurioiden riskiä.
  • Pallo: Pallo sijaitsee lähellä liitosta ja sillä on yleensä mukautettu ja ergonominen muotoilu intubaation helpottamiseksi. Tämä putken osa auttaa vähentämään henkitorven seinämiin kohdistuvaa painetta. Sitä käytetään yleensä enemmän lapsipotilailla.

Endotrakeaalisten intubaatioputkien eri tyypit

Jos hengitystiet estävät putken normaalia kulkua, lääkärin on annosteltava potilaalle joko rauhoittavia tai lihaksia rentouttavia lääkkeitä

Endotrakeaalisia intubaatioputkia on olemassa useita eri tyyppejä. Katsotaanpa alta joitakin niiden eri tyypeistä ja ominaisuuksista:

  • Yhden luumen endotrakeaaliset intubaatioputket: Nämä ovat steriilejä laitteita, jotka on valmistettu polyvinyylikloridista tai silikonista. Ne voidaan asettaa potilaalle joko suun tai nenän kautta. Myös anestesiaa voidaan tarvita parantamaan potilaan sietokykyä putken asettamiseksi. Näissä laitteissa on pallo, jolla on suuri tilavuus ja matala paine.
  • Kahden luumen endotrakeaaliset intubaatioputket: Nämä sopivat erinomaisesti niille potilaille, joilla on epäsymmetrinen keuhkosairaus tai joilta on löytynyt keuhkoputken fisteli, koska ne mahdollistavat itsenäisen keuhkojen ventilaation, toisin sanoen yhden keuhkon ventilaation.
  • Erityiset endotrakeaaliset intubaatioputket: On olemassa useita laserille resistenttejä intubaatioputkien tyyppejä, joita voidaan käyttää leikkauksissa, jotka sen käyttöä vaativat. Nämä putket on kierretty putken seinämän sisälle erityisen metallilangan avulla, joiden myötä voidaan välttää niin kudoksen heikosta verenkierrosta johtuva hapenpuute kuin muita epätoivottuja komplikaatioita. Näitä intubaatioputkia käytetään sekä neurokirurgisissa toimenpiteissä että silmä-korva-suu-akselilla tapahtuvien toimenpiteiden esteettömyyden ja saavutettavuuden parantamiseksi.
  • Endotrakeaaliset intubaatioputket, joissa on lisäportti: Nämä endotrakeaaliset intubaatioputket sallivat sellaisten lääkkeiden antamisen, jotka ovat potilaalle tarpeellisia hätätilanteessa, kuten nukutuksessa, sekä sellaisten rentouttavien aineiden antamisen, jotka helpottavat putken johtamista hengitysteiden kautta.

Kuten voimme nähdä, lääkäreillä on käytössään useita erityyppisiä endotrakeaalisia intubaatioputkia, jotka voivat tyydyttää jokaisen potilaan erityiset tarpeet. Katsotaanpa seuraavaksi, mitä seikkoja meidän tulisi ottaa huomioon niiden käytössä.

Asioita, joita endotrakeaalisten intubaatioputkien käytössä tulee ottaa huomioon

Sairaalassa ja ensiavussa työskentelevien ammattilaisten tulisi tietää äärimmäisen hyvin miten sijoittaa endotrakeaalinen intubaatioputki oikein. Asianmukaisten vaiheiden noudattamatta jättäminen ja hutiloitu työskentely voi vaarantaa pahimmassa tapauksessa potilaan hengen.

Ensinnäkään, lääkärin ei tulisi koskaan asettaa endotrakeaalista intubaatioputkea väkivaltaisella tavalla, oli putken tyyppi mikä tahansa. Jos hengitystiet estävät putken normaalia kulkua esimerkiksi potilaan jännitystilan tai levottomuuden takia, lääkärin on annosteltava potilaalle joko rauhoittavaa tai keuhkojen lihaksia rentouttavaa lääkettä, joiden avulla voidaan välttää, että putken sijoittamisen aikana henkitorven seinämät vaurioituisivat.

Myös niiden ammattilaisten, jotka suorittavat tämäntyyppisiä toimenpiteitä, tulisi osata sijoittaa putki samaan aikaan sekä täsmällisellä tarkkuudella että samanaikaisella nopeudella ja ketteryydellä. Lisäksi lääkärien tulisi tietää tarkalleen, minkä tyyppistä intubaatioputkea potilas tarvitsee missäkin tilassa, tällä tavalla he voivat välttää kriittisessä tilanteessa ajan tuhlaamisen.

Toivomme, että kaikki yllä esitellyt tiedot ovat osoittautuneet hyödylliseksi ja mielenkiintoiseksi tiedoksi ja että olemme voineet avartaa hieman enemmän sitä, milloin tällaista instrumenttia tulisi käyttää, sekä sitä, millaisia intubaatioputkia on olemassa riippuen niistä olosuhteista, joissa niitä tulisi käyttää.

  • Díaz, E., Lorente, L., Valles, J., & Rello, J. (2010). Neumonía asociada a la ventilación mecánica. Medicina intensiva34(5), 318-324.
  • Ferragut, C. R., & López-Herce, J. (2003, January). Complicaciones de la ventilación mecánica. In Anales de Pediatría (Vol. 59, No. 2, pp. 160-165). Elsevier Doyma.
  • Ramón, C. O., & Pablo, Á. A. J. (2011). Manejo avanzado de la vía aérea. Revista Médica Clínica Las Condes22(3), 270-279.