9 terveysongelmaa, joista kädet kertovat

Käsien ulkonäön ja kunnon tarkkailu voi antaa merkkejä yleisestä terveydentilastasi, ja näin saatat saada aikaisen diagnoosin erilaisista sairauksista.
9 terveysongelmaa, joista kädet kertovat
Nelton Abdon Ramos Rojas

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Nelton Abdon Ramos Rojas.

Kirjoittanut Toimitus

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kädet kertovat meistä paljon enemmän kuin arvaammekaan, ja ne saattavat myös antaa merkkejä tietyistä terveysongelmista.

Nyt haluamme siis antaa tietoa sellaisista ilmiöistä käsissä, joiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Niiden ilmaantuminen voi kertoa häiriöistä, joista ihminen kärsii olematta itse asiasta tietoinen.

1. Kipu peukalossa ja etusormessa

Jos sinulla on kipua sekä peukalossa että etusormessa, kuten myös tunnottomuutta ja kihelmöintiä, syynä voi olla rannekanavaoireyhtymä.

Kun tätä ongelmaa ilmenee, ranteessa kehittyy turvotusta, joka asettaa painetta hermolle, mikä sitten saa aikaan sarjan melkoisen epämiellyttäviä tuntemuksia.

Tämä ongelma tuppaa ilmaantumaan niillä, jotka tekevät hyvin mekaanista työtä käsillään. Häiriö on yleinen esimerkiksi niillä, jotka ovat työssään jatkuvasti tietokoneella, tai vaikkapa muusikoilla.

2. Haavat, joiden paraneminen vie pitkään

lääkäri tutkii naisen kädet

Jos sinulla on haavoja, jotka eivät parane normaalissa ajassa, tämä voi myös olla yksi merkki siitä, että kyseessä on jokin terveysongelma. Kun saat mustelmia tai haavoja käsiisi ja ne eivät parane kunnolla, tässä voi olla kyseessä diabetes.

Jos nämä ongelmat ilmenevät myös nälän ja janon kanssa, kuten myös tunnottomuuden ja kihelmöinnin kera käsissä ja jaloissa, tulisi käydä lääkärissä niin nopeasti kuin mahdollista. Tämä on nimittäin selkeä merkki siitä, että veressä on liikaa sokeria.

3. Muutokset sormien värissä

Jos näet, että sormiesi väri muuttuu, tämä voi olla syytä monesta eri asiasta.

Jos olet ollut alhaisissa lämpötiloissa, rasittanut itseäsi tai olet joutunut kantamaan raskaita kuormia pitkän aikaa, kenties ei ole mitään syytä huoleen. Mutta jos nämä muutokset ilmaantuvat kutinan, kivun, kihelmöinnin tai tunnottumuuden kera sormissa, olisi tarpeen käydä lääkärissä ja saada asiantuntijan mielipide.

Tämä voi olla nimittäin merkki selkärangan sairaudesta, häiriöstä verisuonissa tai iho-ongelmasta.

4. Liiallinen hikoilu

rusinasormet

Jos huomaat, että kätesi hikoavat epätavallisista syistä, tämä voi olla merkki kämmenten liikahikoilusta.

Vaikka kädet kyllä yleensä hikoavatkin monissa tilanteissa, on tärkeää muistaa, että mikäli tämä hikoilu on liiallista ja jos se ei riipu ulkoisista tekijöistä, syynä voi olla muu asia kuin normaali hikoilu.

5. Heikot kynnet

Jos huomaat, että kyntesi menevät helposti rikki, tämä voi olla merkki siitä, että olet jatkuvassa kontaktissa veden kanssa, tai siitä, että kädet altistuvat pesuaineiden ja muiden kemikaalien vaikutukselle. Se voi myös olla merkki huonoista hoitotottumuksista.

On tärkeää kuitenkin olla tarkkana, sillä nämä asiat saattavat kyllä olla syynä siihen että kynnet ovat heikot, mutta heikentyminen voi myös olla oire kilpirauhasen ongelmasta.

Tarkkaile, onko sinulla tämän lisäksi heikotusta, väsymystä ja nivelkipuja, ja jos näin on, ota yhteyttä lääkäriin.

6. Kädet ovat aina kylmät

kädet kertovat erilaisista terveystiloista

Jos olet yksi niistä ihmisistä, joiden kädet ovat aina kylmät, ja jos myös huomaat että ihosi on muuttanut väriä, on syytä mennä lääkäriin.

Nämä oireet ovat yleensä yhteydessä verenkierron ongelmiin tai hermostohäiriöihin.

7. Sormien vapina

Vapisevat sormet voivat olla melkoisen häiritsevä ilmiö, ja se voi olla syytä liiallisesta jännityksestä tai raskaan kuorman kantamisesta, ja näissä tapauksissa se katoaa, kun saadaan lepoa.

Jos huomaat kuitenkin että tämä vapina ei katoa, ja että kädet vapisevat ilman mitään selkää syytä, kyseessä voi olla B1-, B6-, B12- tai E-vitamiinin puutos.

Lue aiheesta lisää: Nuorekkaat kädet luonnollisesti

8. Turvotus

kauniit kädet

Jos huomaat turvotusta käsissäsi, tämä voi aiheutua monesta eri asiasta, ja näihin kuuluvat kuumuus ja liika suolan syönti, mutta näissä tapauksissa turvotus tulee katoamaan nopeasti.

Jos sitä ilmenee kuitenkin usein, käy lääkärissä, sillä pitkällinen turvotus voi olla merkki verisuonisairauksista.

9. Muutokset kynsien värissä

Jos huomaat että kyntesi ovat muuttuneet väriltään, tämä voi johtua siitä, että hemoglobiinitasosi on alhainen tai sinulla on anemia. Molempiin häiriöihin kuuluu kynsien sinertäminen.

Tämä on yleisesti ottaen ilmiö, johon liittyy tiettyä kömpelyyttä käsissäkuten myös epämiellyttäviä tuntemuksia ja kevyttä kihelmöintiä sormissa.

Tiesitkö, että kädet kertovat näinkin monista asioista terveydessä? Jos huomaat joitakin näistä yhdeksästä oireesta käsissäsi, ole siis tarkkana – normaalien syiden lisäksi kyseessä voi olla jokin häiriö, josta et ole tietoinen ja joka tarvitsisi hoitoa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Rozman, C. Compendio de medicina interna. Elsevier España, 2005.
  • Simeon Margolis, Johns Hopkins Medical Institutions. Johns Hopkins Symptoms and Remedies: The Complete Home Medical Reference. Pensilvannia University.2009.
  • Mildred CarterTammy Weber. Reflexología de la mano. Clave para una salud perfecta. Editorial Paidotribo, 2004.
  • Fitzgibbons PG, Weiss AP. Hand manifestations of diabetes mellitus. J Hand Surg Am. 2008;33(5):771-775. doi:10.1016/j.jhsa.2008.01.038
  • Puri N. (2012). A study on cutaneous manifestations of thyroid disease. Indian journal of dermatology, 57(3), 247–248. https://doi.org/10.4103/0019-5154.96227

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.