7 luonnollista hoitokeinoa refluksitautiin
Refluksitauti on melko yleinen terveysongelma, joka ilmenee usein vatsan ja kurkun poltteluna, närästyksenä ja happamina röyhtäyksinä. Oireet ovat inhottavia, mutta eivät vaarallisia. Monilla lievää takaisinvirtausta tapahtuu silloin tällöin ilman, että kyseessä on varsinainen tauti. Refluksitauti määritellään närästysoireen yleisyyden ja vaikeusasteen perusteella. Refluksia voidaan hoitaa eri tavoin, ja tässä artikkelissa esittelemme 7 luonnollista hoitokeinoa refluksitautiin.
Monet uskovat refluksitaudin johtuvan liiallisesta mahahappojen määrästä, joka johtaa usein happamuutta vähentävien lääkkeiden käyttöön. Tutkimusten mukaan kyse ei kuitenkaan aina ole liiallisista hapoista, vaan päinvastoin, happojen vähäisyydestä. Joskus happamuutta sääteleviä ja vähentäviä lääkkeitä käyttävät potilaat huomaavatkin oireiden vain pahenevan lääkkeitä käytettäessä. Refluksitaudin voi aiheuttaa esimerkiksi palleatyrä tai helikobakteeri.
Palleatyrä syntyy pallealihaksessa sijaitsevaan aukkoon, jonka kautta ruokatorvi kulkee. Jos aukko löystyy, mahalaukun yläosa voi tunkeutua sen kautta osittain rintaontelon puolelle, jolloin syntyy palleatyrä. Tyrä voi häiritä sulkijalihaksen toimintaa.
Helikobakteeri (Helicobacter pylori) puolestaan on mahalaukun limakalvoilla viihtyvä sauvabakteeri, jonka liiallinen määrä voi johtaa tulehdukseen ja aiheuttaa närästystä ja refluksitaudin oireita.
Tässä artikkelissa tarkastelemme seitsemää erilaista luonnollista hoitokeinoa refluksitautiin, jotka voivat helpottaa refluksitaudin oireita.
7 luonnollista hoitokeinoa refluksitautiin
Omenaviinietikka
Kuten aikaisemmin mainitsimme, voi refluksitauti kehittyä silloin, kun mahahappoja on aivan liian vähän. Helpottaaksesi ja tasapainottaaksesi mahalaukun happoja, voit nauttia omenaviinietikkaa lusikallisen verran päivässä. Varo käyttämästä etikkaa liikaa, sillä se on erittäin hapokas aine. Nauti sitä päivittäin pieni määrä ja nosta annostusta, jos et huomaa negatiivisia sivuvaikutuksia. Omenaviinietikka auttaa lisäämään mahan hapokkuutta.
Ruokasooda
Ruokasoodalla on mahahappoa neutralisoiva vaikutus, joka helpottaa etenkin refluksitaudin aiheuttamaan poltteluun ja närästykseen. Sekoita teelusikallinen ruokasoodaa lasilliseen vettä ja juo. Ruokasoodaa ei tule nauttia säännöllisesti, mutta juo sitä pahimpaan närästyspoltteluun ja kipuun.
Aloe vera -mehu
Aloe vera helpottaa tulehtuneen ja ärsyyntyneen vatsan oireita ja lievittää samalla refluksitautia. Nauti noin desi aloe verasta valmistettua mehua ennen jokaista ateriaa. Pidä kuitenkin mielessä, että aloe veralla on laksatiivinen vaikutus suurissa määrissä nautittuna.
Tuore inkivääri
Inkiväärillä on vahva vaikutus ruoansulatukseen, ja se auttaa tasapainottamaan vatsan happoja ja vähentämään helikobakteerien määrää. Vuonna 2007 toteutetun tutkimuksen mukaan inkivääri on jopa kahdeksan kertaa tehokkaampi aines mahahaavojen vähentämisessä kuin tunnettu lansoprazole, jota usein käytetään vatsan ongelmien hoitoon.
Voit lievittää refluksitaudin oireita nauttimalla inkivääristä valmistettua uutetta. Leikkaa tuoreesta inkivääristä muutama siivu ja lisää kupilliseen kuumaa vettä. Anna kiehahtaa ja nauti 20 minuuttia ennen jokaista ateriaa.
Betaiini
Betaiini hydrokloridi eli suolahappolisä on hyvä keino hoitaa refluksitaudin oireita. Betaiini on hyödyllinen ravintolisä henkilöille, joilla luontainen suolahapon muodostus on heikentynyt. Betaiinia saa ostettua monista luontaistuotekaupoista ilman reseptiä. Ota betaiinia annostusohjeiden mukaisesti helpottaaksesi refluksitaudin polttelua ja närästystä. Nauttimalla betaiinia säännöllisesti muuttuu ruoansulatuksen toiminta normaaliksi ja samalla eliminoit ylimääräisiä helikobakteereja.
D-vitamiini
D-vitamiinilla on koko kehon terveyden kannalta suotuisa vaikutus ja se eliminoi tulehduksia tehokkaasti. Kun varmistat riittävän D-vitamiinin saannin, toimii kehosi paremmin ja poistat helikobakteereja mahalaukusta. D-vitamiinia saa parhaiten auringosta, joten oleskele auringossa pieni hetki joka päivä (muista aurinkosuoja, etenkin jos oleskelet auringossa kauan). D-vitamiinia saa myös ravintolisänä, mutta muista samalla ottaa myös K2-vitamiinia.
Glutamiini
Vuonna 2009 julkaistun tutkimuksen mukaan helikobakteerin aiheuttamat vauriot mahalaukussa voivat johtua glutamiinin vähäisyydestä ruokavaliossa. Glutamiini on aminohappo, jota saa mm. naudanlihasta, kanasta, kalasta, munasta, laktoosia sisältävistä ruoka-aineista, sekä tietyistä hedelmistä ja vihanneksista. Glutamiinia voi myös ostaa ravintolisänä.
Muista myös nämä:
- Helpottaaksesi refluksitaudin oireilua on tärkeää tasapainottaa ruoansulatuksen toimintaa. Suosi terveellisiä ruokia, jätä pois kovat rasvat ja pitkälle prosessoidut ruuat. Valmista ruokasi itse terveellisistä luomutuotteista ja panosta etenkin kasviksiin ja hedelmiin.
- Syö fermentoitua ruokaa säännöllisesti pitääksesi mahalaukun bakteerikannan hyvällä tasolla.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Bosch, A. (2004). Acidez y antiácidos. Offarm.
- Wallace JL, S. K. (2011). Pharmacotherapy of Gastric Acidity, Peptic Ulcers, and Gastroesophageal Reflux Disease. Goodman & Gilman’s: The Pharmacological Basis of Therapeutics.
- Gyawali, C. P., & Fass, R. (2018). Management of Gastroesophageal Reflux Disease. Gastroenterology. https://doi.org/10.1053/j.gastro.2017.07.049
- Alecci U, Bonina F, Bonina A, Rizza L, Inferrera S, Mannucci C, et al. Efficacy and Safety of a Natural Remedy for the Treatment of Gastroesophageal Reflux: A Double-Blinded Randomized-Controlled Study. Evidence-based Complement Altern Med. 2016;