Vicks-voide ei sovellu alle 2-vuotiaille

Vicks VapoRub on voide, jota käytetään perinteisesti hoitamaan tukkoista nenää ja muita flunssan oireita. Vauvoilla Vicks-voide voi aiheuttaa allergisen reaktion tai pahentaa yskää.
Vicks-voide ei sovellu alle 2-vuotiaille

Viimeisin päivitys: 24 syyskuuta, 2018

Vicks-voide tunnetaan kaikkialla. Sinullakin on luultavasti sitä purkillinen yöpöydälläsi, tai ehkäpä vanhempasi tai isovanhempasi hieroivat sitä rintaasi flunssan lievittämiseksi. Vicks-voide soveltuu tämän lisäksi muihinkin tarkoituksiin, esimerkiksi hyönteisten karkottamiseen.

Tuntuukin loogiselta, että jotkut vanhemmat uskovat sen helpottavan myös vauvojen ja taaperoiden hengitystä, sillä onhan kyseessä voide, jota on käytetty jo usean sukupolven ajan.

Terveysasiantuntijat kuitenkin varoittavat, että Vicks-voiteen käyttö alle 2-vuotiailla lapsilla voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Toisin kuin yli 5-vuotiailla lapsilla ja aikuisilla, pienten lasten ja vauvojen hengitystiet ovat paljon ahtaammat. Ne tulehtuvat, kun lapset hengittävät Vicks-voidetta tai vastaavia tuotteita. Tämä lisää limanerityksen muodostumista, mikä vaikeuttaa hengitystä.

Lisäksi jotkut asiantuntijat varoittavat, että Vicks-voide voi aiheuttaa hengitysvaikeuksia myös niillä lapsilla, jotka eivät ole sairaana. Tästä syystä suositellaan purkissa olevien ohjeiden noudattamista. Purkin kyljessä lukee, ettei voidetta tulisi käyttää nenäsieraimissa tai niiden alapuolella. Ohjeessa suositellaan myös kysymään lääkäriltä, mikäli voidetta halutaan käyttää alle 3-vuotiailla lapsilla tai raskaana olevilla naisilla.

Jos lapsella on yskää tai flunssan oireita, suosittelemme seuraavia luontaishoitoja Vicks-voiteen sijaan.

Puhdista lapsen nenä suolaliuoksella

vauvan nenän puhdistus

Ensimmäinen ja kaikkein tärkein asia lapsen flunssassa on varmistaa, että nenäontelot pysyvät auki. Voit hyödyntää tässä suolaliuosta tai steriloitua merivettä. Ime lima pois lapsen nenästä tähän tarkoitetulla lasten nenäimurilla. Tämä helpottaa hengitystä, vaikka sen tekeminen onkin lapselle aluksi hieman epämukavaa.

Nesteytys ja fysiologiset suolaliuokset

Lapsen yskän hillitsemiseksi tulisi saada limaa pois. Tätä varten lapsen täytyy pysyä nesteytettynä eli juoda riittävästi. Näin limaa erittyy vähemmän ja lisäksi tulehdus alenee.

  • Fysiologiset suolaliuokset ovat suositeltavia, sillä niistä lapsi saa elektrolyyttejä ja välttämättömiä mineraaleja.
  • Tämä pitää elinten, lihasten ja hermojen toiminnan kunnossa.

Tuuleta sisätilat

nainen tuulettaa

Ympäristöllä on tärkeä merkitys pienempien lasten terveyden kannalta. Kostea, pölyinen ympäristö ja jopa lemmikkien karva voivat aiheuttaa allergiaoireita iholla tai kurkussa ja nenässä. Onkin erittäin tärkeää pitää koti siistinä ja hygieenisenä.

Jotkut ihmiset käyttävät kuivasta yskästä kärsiessään ilmankostuttimia, jotka puhdistavat ja kosteuttavat ympäristöä. Muunlaiseen yskään niitä ei suositella. Jos käytät ilmankostutinta, suosittelemme puhdistamaan sen päivittäin. Älä myöskään käytä sitä liikaa, jotta ehkäiset homeen kasvun seinillä.

Lepo

Lasten on tärkeää levätä ollessaan kipeitä. Kehoa ei saa rasittaa, jotta toipuminen olisi nopeampaa. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän lepoa hän tarvitsee.

  • Esimerkiksi vastasyntynyt tarvitsee keskimäärin 16 tuntia unta, jaettuna koko vuorokaudelle.
  • 2-vuotias lapsi tarvitsee unta noin 12 tuntia yössä ja vielä parin tunnen päiväunet.

Vie lapsi lääkäriin

vauva lääkärissä

Joskus yskä tai flunssa menee ohi itsestään, ja kotihoito yhdessä terveellisen ruokavalion kanssa riittää parantamaan lapsen nopeasti.

Sinun on kuitenkin vietävä lapsi lääkäriin, jos lapsen terveydentila huononee. Vain terveydenalan ammattilainen pystyy diagnosoimaan sairauden ja määräämään siihen oikeat lääkkeet.

Millaisten oireiden kohdalla tulisi harkita lapsen viemistä lääkäriin?

  • Jos yskään liittyy uupumusta ja paljon hengitysvaikeuksia.
  • Jos kuulet outoja, teräviä ääniä lapsen sisäänhengityksen aikana.
  • Jos yskä kestää pidempään kuin 2-3 viikkoa.
  • Jos lapsella on kuumetta.
  • Jos huomaat värimuutoksia lapsen huulissa tai kasvoissa (ne sinertävät).

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Noiles, K., & Pratt, M. (2010). Contact dermatitis to Vicks VapoRub. Dermatitis : Contact, Atopic, Occupational, Drug. https://doi.org/10.2310/6620.2010.09101
  • Cordoba Torres, I. T., Marino-Nieto, J., Barkin, H. B., Fort, A. C., & Cobas, M. (2018). Vicks® VapoRubTM intoxication: An unusual presentation of multiorgan failure. Journal of Clinical Anesthesia. https://doi.org/10.1016/j.jclinane.2018.04.017
  • Dronov, I. A., & Malakhov, A. B. (2013). Treatment of acute respiratory infections in children: General principles and medicine for external use. Voprosy Prakticheskoi Pediatrii.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.