Ruusunmarjatee: hyödyt ja varotoimet

13 syyskuu, 2020
Ruusunmarjatee on yrttijuoma, jota saadaan ruusukasvien epähedelmistä. Sitä käytetään moniin erilaisiin lääketieteellisiin ja kosmeettisiin tarkoituksiin. Jos kiinnostuit aiheesta ja haluat tietää lisää, jatka lukemista!

Ruusunmarjatee on luonnollinen juoma, joka saadaan nimensä mukaisesti ruusukasvien marjoista. Nämä ruusunmarjat, joita kutsutaan myös ruusun kiulukukiksi, ovat kukan pyöristetty osa, joka sijaitsee heti terälehtien alla. Juuri tästä kasvin osasta saadaan niin ruusun siemenet, eteeriset öljyt sekä uutteet, joita käytetään tänä päivänä paljon sekä lääketieteellisissä että kosmeettisissa tarkoituksissa.

Mutta mitkä ovat ruusunmarjan tärkeimmät edut? Ja kuinka turvallista sen käyttö on? Viime vuosina on tehty useita tutkimuksia, jotka ovat keskittyneet tutkimaan ruusunmarjan vaikutuksia terveyden kannalta. Näiden tulosten pohjalta tänä päivänä voidaankin sanoa, että ruusunmarja voi ehkäistä joidenkin sairauksien syntyä. Tutustutaanpa aiheeseen alla tarkemmin.

Ruusunmarjatee

Monet ruusunmarjateetä koskevista eduista on dokumentoitu aina tieteellistä kirjallisuutta myöten. Esimerkiksi International Journal of Molecular Sciences -julkaisussa on korostettu, että ruusunmarjoilla on antioksidanttisia vaikutuksia, mikä liittyy niiden fytokemialliseen koostumukseen, joka sisältää muun muassa seuraavia ainesosia:

  • C-vitamiini (askorbiinihappo)
  • E-vitamiini
  • Polyfenolit
  • Terveelliset rasvahapot

Samalla on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että tämä tuote parantaisi sairauksia tai auttaisi ihmeellisesti parantamaan terveyttä. Voit yksinkertaisesti edistää hyvinvointiasi niin tasapainoisen ruokavalion kuin terveellisten elämäntapojen puitteissa. Tässä mielessä ruusunmarjatee sopii loistavasti täydentämään tasapainoista ruokavaliota. Kerromme alla hieman lisää sen parhaimmista terveysominaisuuksista.

Ruusunmarjateen sisältämät komponentit auttavat edistämään parempaa ruoansulatusta sekä parantamaan ravintoaineiden imeytymistä
Ruusunmarja on teen muodossa yksi kyseisen kasvin käytetyimmistä muodoista.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Hermostuneisuuden lievittäminen 5 yrttihoidon avulla

Ruusunmarjatee voi edistää immuunijärjestelmän terveyttä

C-vitamiini- ja flavonoidipitoisuudestaan ​​johtuen ruusunmarjateetä pidetään luonnollisena apurina immuunijärjestelmän toiminnan stimuloimiseksi. Chemistry Central Journal -lehdessä julkaistu tutkimus onkin korostanut, että kyseinen kasvi pitää sisällään merkittäviä määriä askorbiinihappoa, polyfenoleja ja muita fytokemikaaleja, jotka auttavat parantamaan elimistön omaa puolustuskykyä.

Tieteellisessä BioImpacts-lehdessä julkaistussa eläimillä suoritetussa tutkimuksessa on puolestaan havaittu, että tiivistetyn ruusunmarjan annostelu lisäravinteena auttoi parantamaan koe-eläinten immuunijärjestelmää. Näiden vaikutusten osoittamiseksi ihmisillä ei kuitenkaan ole vielä suoritettu riittäviä tutkimuksia.

Ruusunmarjatee on hyväksi ruoansulatuskanavan terveydelle

Aivan ensimmäiseksi on hyvä selventää, että ruusunmarjatee ei yksistään riitä lievittämään ruoansulatuskanavan sairauksia. Mutta sen tulehduksia vastaan taistelevista ominaisuuksista ja antioksidanttisista vaikutuksista johtuen ruusunmarjatee auttaa rauhoittamaan muun muassa vatsakramppeja, närästystä, turvotusta sekä monia muita vatsavaivoja.

Botanics: Targets and Therapy -julkaisussa jaetussa in vitro -tutkimuksessa onkin korostettu, että ruusunmarjat sisältävät pektiiniä ja muita tämäntyyppisiä kuituja, jotka auttavat edistämään parempaa ruoansulatusta sekä parantamaan ravintoaineiden imeytymistä. Lisäksi ruusunmarjan sisältämät flavonoidit auttavat muodostamaan tehokkaita ruoansulatukseen liittyviä entsyymikomplekseja, jotka puolestaan edistävät tehokkaampaa ruoan hajoamista.

Ruusunmarjatee vähentää tulehdusta ja kipua

Ruusunmarjan kipua lievittävät ja tulehduksia vastaan taistelevat vaikutukset eivät ole kaikkein tehokkaimpia, ja niitä tutkitaan edelleen. Tästä huolimatta ruusunmarja näyttäisi olevan hyödyllinen apuri sellaisten tulehduksellisten vaivojen hoidossa, jotka aiheuttavat kipua, mukaan lukien niveltulehdus. Australialaisessa Family Physician -julkaisussa jaettujen tietojen mukaan sellaiset ruusunmarjan sisältämät aineet, kuten polyfenolit ja galaktolipidit, ovat vastuussa tästä vaikutuksesta.

Se auttaa suojaamaan ihoa ennenaikaiselta ikääntymiseltä

On olemassa useita syitä sille, miksi ruusunmarjateen käyttö liitetään niin vahvasti ihon parempaan terveyteen. Ensinnäkin yhtenä merkittävänä syynä on ruusunmarjan sisältämä C-vitamiinipitoisuus, joka edistää kollageenin synteesiä ja suojaa soluja auringon aiheuttamilta vaurioilta, kuten Nutrients-lehdessä julkaistun tutkimuksen perusteella on käynyt ilmi.

Toisaalta taas ruusunmarja sisältää astaksantiinina tunnettua ainetta, jolla näyttäisi olevan ikääntymistä ehkäiseviä vaikutuksia. Lääketieteellisessä Clinical Interventions in Aging -lehdessä julkaistut tutkimukset ovatkin osoittaneet, että ruusunmarjan sisältämät lisäravinteet auttavat ehkäisemään kollageenin hajoamista ja parantavat tätä kautta myös ihon kuntoa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että ruusunmarjatee voi auttaa ehkäisemään kollageenin hajoamista ja näin parantaa myös ihon kuntoa
Ruusunmarjalla on ominaisuuksia, jotka voivat auttaa hidastamaan ikääntymisprosessia.

Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: 5 ihoa kaunistavaa hoitoa ruusuvedestä

Varotoimenpiteet

Suurimmalla osalla terveistä aikuisista ei näyttäisi esiintyvän vakavia sivuvaikutuksia ruusunmarjateen käytöstä johtuen. Anekdoottiset todisteet ovat kuitenkin osoittaneet, että joillakin ihmisillä voi esiintyä pahoinvointia, oksentelua, vatsakipuja ja unettomuutta, etenkin silloin, jos ruusunmarjaa nautitaan liikaa.

Lisäksi ruusunmarjan sisältämän runsaan C-vitamiinipitoisuuden vuoksi sen käytön uskotaan myös lisäävän munuaiskivien riskiä. Koostumuksestaan ​​johtuen sillä voi myös olla negatiivisia yhteisvaikutuksia joidenkin lääkkeiden, kuten antiasidi-valmisteiden, estrogeenien, litiumin, fluphenatsiinin ja varfariinin kanssa.

Koska ruusunmarjan turvallisuudesta ja tehosta ei ole vielä tarkempia tieteellisiä tutkimuksia, ruusunmarjateen lisääminen osaksi ruokavaliota ei ole suositeltavaa raskauden ja imetyksen aikana. Lisäksi, jos sinulla on jokin sairaus tai olet lääkärin määräämällä lääkekuurilla, on tärkeää, että käännyt aina hoitavan lääkärisi puoleen ennen minkä tahansa uuden lisäravinteen tai lääkekasvin ottamista osaksi ruokavaliotasi.

  • Mármol, I., Sánchez-de-Diego, C., Jiménez-Moreno, N., Ancín-Azpilicueta, C., & Rodríguez-Yoldi, M. (2017). Therapeutic Applications of Rose Hips from Different Rosa Species. International Journal of Molecular Sciences, 18(6), 1137. https://doi.org/10.3390/ijms18061137
  • Roman I, Stănilă A, Stănilă S. Bioactive compounds and antioxidant activity of Rosa canina L. biotypes from spontaneous flora of Transylvania. Chem Cent J. 2013;7(1):73. Published 2013 Apr 23. doi:10.1186/1752-153X-7-73
  • Sadigh-Eteghad S, Tayefi-Nasrabadi H, Aghdam Z, et al. Rosa canina L. Fruit Hydro-Alcoholic Extract Effects on Some Immunological and Biochemical Parameters in Rats. Bioimpacts. 2011;1(4):219‐224. doi:10.5681/bi.2011.031
  • Winther, K., Campbell-Tofte, J., & Vinther Hansen, A. S. (2016). Bioactive ingredients of rose hips (Rosa canina L) with special reference to antioxidative and anti-inflammatory properties: in vitro studies. Botanics: Targets and Therapy, 11. https://doi.org/10.2147/btat.s91385
  • Cohen, M. (2012). Rosehip: An evidence based herbal medicine for inflammation and arthritis. Australian Family Physician41(7), 495–498.
  • Pullar JM, Carr AC, Vissers MCM. The Roles of Vitamin C in Skin Health. Nutrients. 2017;9(8):866. Published 2017 Aug 12. doi:10.3390/nu9080866