Mitä tehdä, jos kumppani ei osta lahjoja juuri koskaan?

Onko sinunkin tilanteesi sellainen, että siinä missä ystäväsi saavat rakastetultaan jatkuvasti lahjaksi koruja, kukkia ja jopa matkoja, itse voit valitettavasti todeta, että kumppanisi ei osta lahjoja sinulle koskaan? Jos näin on, häiritseekö se sinua?
Mitä tehdä, jos kumppani ei osta lahjoja juuri koskaan?
Isbelia Esther Farías López

Kirjoittanut ja tarkastanut filosofi Isbelia Esther Farías López.

Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2022

Naiset puhuvat yleensä ystävättärilleen parisuhteestaan ja siinä koetuista ongelmista. Usein tällöin annetaan neuvoja ja verrataan poikaystävää tai aviomiestä ystävän kumppaniin. Useat naiset saattavat valittaa siitä, miten kumppani ei koskaan osta lahjoja tai muuta vastaavaa.

Kun kumppani on tällä tavalla ajattelematon, toisella osapuolella voi olla epävarma olo. Hän saattaa esimerkiksi miettiä, tunteeko kumppani enää rakkautta ja että onkohan tämä menettänyt mielenkiintonsa suhteeseen aivan täysin.

Nyt valotamme asiaa monelta kannalta – jatka lukemista, jos olet miettinyt, että haluaisit itsekin saada lahjoja edes joskus kumppaniltasi.

Mitä ajatella siitä, että kumppani ei osta lahjoja lähes koskaan?

Aivan ensimmäiseksi kannattaisi ajatella asiaa näin: ihmiset eivät ole aina niin huomaavaisia ja ajattelevaisia kuin parisuhteen toinen osapuoli odottaa. Tämä ei myöskään aina ole asia, joka korjaantuisi tai muuttuisi paremmaksi suhteen edetessä.

On toisaalta huomioitava se, että ihmiset ovat erilaisia. Vaikka jotkut ovat hyvin ajattelevaisia ja tarttuvat tilaisuuksiin kumppaninsa yllättämiseksi hyvinkin usein, tämä ei tarkoita sitä, että sellainen kumppani joka antaa usein lahjoja olisi aina parempi kuin sellainen, joka ei anna. Joskus on vain kyse siitä, että ihmiset arvostavat eri asioita.

Vaikka ystävänpäivä ilman lahjaa poikaystävältä voikin olla loukkaavaa naiselle, tämä ei välttämättä tarkoita, että kumppani ei rakasta tai että hän haluaa jättää suhteen. Kun mietit, mikäköhän on selitys siihen, ettei lahjaa tule taaskaan, on parasta ottaa asia puheeksi kumppanisi kanssa.

Kumppanini ei koskaan osta lahjoja – mutta minähän rakastan lahjojen saamista…!

ostoksilla

Jotkut pitävät siitä, että mies tarjoaa illallisen, juodaan viiniä ja annetaan lahjoja erityisinä päivinä – monelle kaikki tämä on osoitus rakkaudesta.

Jos kumppanisi ei kuitenkaan ole sitä tyyppiä, älä anna tämän vaikuttaa omaan itsetuntoosi. Sen sijaan puhu hänelle siitä, miltä sinusta tuntuu. Ehkä pystyt näin muuttamaan tilanteen, kun hän saa tietää mistä pidät tai mikä sinut tekee onnelliseksi. On hyvin todennäköistä, että hän ei edes tiedä yhtään mitä ajattelet, ja että tilanne voidaan tällöin korjata välittömästi.

On tärkeää puhua rehellisesti ja suoraan sydämestä, mutta ilman valittamista tai vertailua. Kukaan ei pidä siitä, että parisuhteessa tulee moitteita, ja etenkin vertaaminen ex-kumppaniin saa todella huonon vastaanoton.

Tilanne: Kumppani ei osta lahjoja, mutta hän on kuitenkin aina tukena

Kukat, suklaarasiat ja kaikki muu materia eivät ole ainoa mahdollinen tapa osoittaa suuria tunteita. Jotkut eivät koskaan käy ostamassa lahjaa kumppanilleen, vaan pitävät mieluummin rakkauden osoittamisesta toisilla, kuitenkin hyvin arvokkailla tavoilla.

Se, että kumppanisi sitoutuu sinuun ja pitää hellästi kädestäsi kun käytte kävelyllä, osoittaa paremmin tunteiden laatua kuin se, että maksetaan vaikkapa matka – usein nämä asiat ovatkin ihmiselle paljon tärkeämpiä kuin mikään, mitä rahalla voi ostaa.

Suurin lahja, jonka kumppanisi voi sinulle antaa, on se että hän on tukenasi silloin, kun tarve vaatii. Hiljainen halaus, kiltit sanat ja aktiivinen kuunteleminen ovat mahtavia ja voimakkaita osoituksia siitä, että sinua rakastetaan. Kannattaisi siis yrittää arvostaa näitä eleitä ennen kuin vaadit, että kumppanisi alkaa ostaa kukkia ja maksaa ravintolaillallisia.

Tilanne: Suhde on muuttunut paljon siitä, kun aloimme seurustella

Joskus kumppani muuttuu ajan kuluessa, ja tällöin voi käydä niin, että toiselle ei enää anneta yhtä paljon huomiota kuin suhteen alussa.

Ehkäpä kumppanillasi oli aikoinaan tapana suunnitella treffejä etukäteen huolella ja yllättää sinut syntymäpäivänäsi, mutta kaikki tämä on jo pitkään ollut vain historiaa. Onko rakastetustasi tullut kylmempi ja poissaoleva, ja vaikuttaako joskus jopa siltä, että hän ei ole sinusta lainkaan kiinnostunut?

Yksi mahdollinen tilanne on se, että kumppanistasi on tullut niin varma suhteessanne, että hän ei enää koe tarvetta nähdä enemmän vaivaa. Jos näin on, kannattaisi puhua suoraan ja pyytää, että hän olisi sinua kohtaan huomioivampi. Sano, että hänen huomaavaisuutensa oli itse asiassa yksi niistä asioista, joita kohtaan tunsit eniten vetoa suhteenne alussa.

Lahjojen merkitys parisuhteessa

kumppani ei osta lahjoja, mutta pitää kädestä kiinni

Jos olet parisuhteessa, sinulla on aivan erityisen tärkeä suhde toisen ihmisen kanssa. Siksi onkin niin, että kaiken parisuhteessa tapahtuvan tulee olla yhdenmukaista omien prioriteettiesi ja halujesi kanssa. Jos toisilla ihmisillä on asiat tietyllä tavalla, tämän ei tarvitse muuttaa sitä, minkälainen oman parisuhteesi tarina on.

Se, että monet ihmiset haluavat ilmaista rakkauttaan lahjoilla, ei tarkoita sitä, että kaikkien tulisi parisuhteessaan alkaa tehdä näin. Ihmiset ovat erilaisia, ja toisten matkiminen vain siksi että suuri osa toimii jollakin tietyllä tavalla, ei ehkä ole se oikea ratkaisu.

Sen lisäksi, että kannattaisi jutella omista odotuksistasi kumppanisi kanssa, molempien osapuolten olisi hyvä olla esimerkkinä toiselle siitä, miten haluaa itseään kohdeltavan. Jos siis alat antaa kumppanillesi usein lahjoja, ehkäpä hän saa näin ymmärtää, että sinä itse haluaisit kokea samaa hänen puoleltaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.