Mitä on solipsismi ja mitkä ovat sen tärkeimmät ajatukset?

Solipsismi on filosofinen suuntaus, joka puolustaa näkemystä siitä, että ainoa olemassa oleva asia on ihmisen oma tietoisuus; solipsismin mukaan kaikki mitä kutsumme “todellisuudeksi” on mielen luomaa. Toisin sanoen se on filosofinen näkemys, jonka mukaan ei ole olemassa mitään muuta kuin oman tietoisuuden luoma sisältö.

Tämä näkemys oli jo suurten filosofien René Descartes’n ja George Berkeleyn teorioissa. Alla esittelemme tämän suuntauksen postulaatit ja keskustelemme sen saamasta kritiikistä.

Solipsismin tärkeimmät ajatukset

Termi solipsismi on peräisin latinan kielen sanasta solus, joka tarkoittaa “yksin”; ja ipse, joka tarkoittaa “itseä”. Siten sen merkitys suomeksi olisi “vain itse”.

Sana tuo siten esiin sen ajatuksen, että vain ihmisen oma tietoisuus on olemassa ja että kaikki muu maailmankaikkeudessa (myös toiset ihmiset) eivät ole muuta kuin ihmisen mielen tai mielikuvituksen tuote.

Lue myös tämä artikkeli: Löydä buddhalaisuuden ja mindfulnessin yhteys

Vain oma olemassaolo voidaan vahvistaa

Solipsismi puolustaa sitä, että ainoa varma asia on oma olemassaolo. Emme näin ollen voi koskaan todistaa, että mitään muuta on oikeasti olemassa.

Omat kokemukset ovat henkilökohtaisia

On mahdotonta tietää muiden kokemuksista ja tuntemuksista, aivan kuten emme voi tietää sitäkään, ovatko ne samanlaisia kuin omamme.

Itse on ainoa asia, joka on todella olemassa

Se, mikä tunnetaan ulkoisena maailmana, on oman itsemme havaintoa. Kaikki siis pelkistyy tähän eikä mikään ole olemassa siitä erillään.

Omat ajatukset ovat ainoita todellisia ajatuksia

Maailmassa ei ole mitään muuta kuin yksilö ja hänen tietoisuutensa. Siten oman tietoisuuden sisältö on todellisuuden ainoa aidosti todellinen asia.

Objektiivisessa tieteessä ei ole järkeä

Koska kaikki tieto luodaan yksilön mielessä, ei ole järkeä puhua tieteestä, joka tutkii objektiivisesti ulkoista maailmaa ja sitä hallitsevia lakeja.

Asiat ovat sikäli kuin ne havaitaan

Solipsismissa asiat voivat olla olemassa vain, jos subjekti ajattelee niitä tai havaitsee ne. Kun ne eivät ole yksilön mielessä, ne katoavat tai lakkaavat olemasta.

Erilaisia solipsismin suuntauksia

Solipsismista voidaan tunnistaa erilaisia suuntauksia. Tämä on synnyttänyt yhdenlaisen luokittelun.

Metafyysinen eli ontologinen solipsismi

Tämä on solipsismin kaikkein radikaalein versio, joka tukee sitä olettamusta, että ainoa olemassa oleva asia on oma tietoisuus ja että kaikki muu riippuu siitä. Tällaista solipsismia edustaa George Berkeley, joka hylkäsi objektiivisen todellisuuden olemassaolon, sekä välittömän että aineellisen.

Se olisi ihmisen havaintojen alainen. Toisin sanoen mieli olisi ainoa paikka, jossa asioiden todellinen olemassaolo on.

Tietoteoreettinen solipsismi

Tässä ei välttämättä kielletä tietoisuuden ulkopuolisen todellisuuden olemassaoloa, mutta siinä kylläkin todetaan, että ainoa tiedettävissä oleva asia on se mikä on lähtöisin mielestä, kuten itse ajatukset ja tuntemukset. Näin ollen tietoisuuden sisältö on ainoa järkevä tutkimuksen kohde.

Tämä on Descartes’n edustamaa solipsismia. Descartes totesi, että todellista tietoa saadaan tutkimalla omia ajatuksia järkeilyn kautta. Tässä tapauksessa tiedämme asioista ajatusten perusteella, joita niistä muodostuu tietoisuudessamme ja joita saadaan havaintojemme kautta.

Samoin Christine Ladd-Franklin kannatti sitä, että ihmisiä ohjaa ja rajoittaa heidän tapansa ymmärtää ulkoinen maailma. Näin ollen voimme olla varmoja ainoastaan omasta havainnostamme. Muusta ei voi joko tietää tai olla varma.

Metodologinen solipsismi

Tässä suuntauksessa todetaan, että voimme saada todellista tietoa yksin ja itse, riippumatta kaikesta sosiaalisesta kommunikaatiosta.

Empaattinen solipsismi

Tässä väitetään, että on mahdotonta ymmärtää tarkkaan toisten tuntevien olentojen kokemusta. Näin olemme aina erillisiä muista riippumatta sosiaalisista kontakteistamme. Yksi tämän suuntauksen merkittävimmistä edustajista on Thomas Nagel.

Lue lisää: Stoalaisuus, hyödyllinen filosofia

Solipsismiin kohdistuvaa kritiikkiä

Vaikka onkin totta, että ainoa varmempi asia on oma olemassaolomme, on myös niin, että jotkut solipsismin väitteet eivät kestä tarkastelua. Ja jälkimmäisiä ovat pohtineet kyseisen suuntauksen arvostelijat.

Yksi vastaväite solipsismille olisi se, että jos ihmisen oma tietoisuus tuottaa kaiken todellisuuden, miksi kukaan loisi itselleen tuskaa ja kärsimystä? Toinen kritiikki koskisi kieltä: miksi tarvitsemme viestintäjärjestelmän, jos toiset ihmiset eivät ole olemassa mielemme ulkopuolella?

Joku voisi kyseenalaistaa myös kuoleman käsitteen solipsismissa,olipa se sitten luonnollinen tai aiheutettu. Kun henkilö kuolee, jääkö mieli eloon vai katoaako se kehon myötä? Ja jos joku riistää henkemme, onko tuo hyökkäys kuvitteellinen? Jos on, miksi päättäisimme oman elämämme?

Kysymykseen tuskasta ja kärsimyksestä solipsismin edustaja saattaisi vastata, että itselle aiheutetulla kivulla on tarkoitus. Se voi olla eräänlainen alitajunnan karma tai tapa kokea uusia tunteita.

Toinen solipsistinen vastaväite tuskan olemassaololle olisi tarve olla tylsistymättä. Tässä tapauksessa tuska nousee esiin tarjotakseen meille virikettä.

Kun solipsismin vastustajille kieli toimii kommunikaatiovälineenä muiden, oikeasti olemassa olevien ihmisten kanssa, solipsistien mielestä muita ihmisiä ei ole olemassa, joten keksimme kielen viihdyttääksemme itseämme kuvittelemalla, että me puhumme.

Subjektiivisuus ajattelussa ja itsemme ajattelussa

Kaikki solipsismin suuntaukset eivät ole yhtä radikaaleja kuin ontologinen eli metafyysinen näkemys, joka kieltää ulkoisen maailman olemassaolon. Voimme siten löytää suuntauksia, jotka kannattavat solipsismia yhdellä todellisuuden osa-alueella, kuten tiedon tai ihmissuhteiden osalta.

On joka tapauksessa tärkeää pohtia sitä, missä määrin ihmisen subjektiivisuus täyttää elämämme.