Mikä on Touretten oireyhtymä?

Touretten oireyhtymästä kärsivien ihmisten ensisijainen oire on tic-oireet eli nykymisoireet. Heillä on myös suurempi riski sairastua ahdistukseen ja masennukseen sekä kärsiä pakko-oireisista häiriöistä.
Mikä on Touretten oireyhtymä?

Kirjoittanut Carmen Martín

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Gille de la Touretten oireyhtymä tai lyhyesti Touretten oireyhtymä on tunnettu häiriö. Monet ovat etenkin lapsuudessaan joko kiusanneet jotakuta tai tulleet kiusatuksi tämän tilan takia. Se voi aiheuttaa paljon kiusallisia tilanteita ja kärsimystä kantajalleen.

Touretten oireyhtymä aiheuttaa tic-häiriöitä eli nykymisoireita, jotka ovat toistuvia ääniä ja liikkeitä, joita ihminen ei voi hallita. Nämä tic-oireet aiheutuvat keskushermoston motorisia toimintoja säätelevien hermoverkostojen häiriöstä. Oireyhtymä ilmenee ensimmäistä kertaa yleensä lapsuuden tai nuoruuden aikana, useimmiten 5-9 vuoden iässä.

Tutkijat havaitsivat ja diagnosoivat Touretten oireyhtymän vasta suhteellisen äskettäin, 1980-luvun puolivälissä. Nykyään tiedetään, että se vaikuttaa noin 1 prosenttiin väestöstä. Vaikka asiantuntijat eivät tiedä tarkkaan miksi tätä häiriötä ilmenee, sillä tiedetään olevan yhteys ihmisen genetiikkaan.

Touretten oireyhtymä on muutakin kuin vain neurologinen häiriö. Itse asiassa se vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin, erityisesti sosiaaliseen elämään. Tässä artikkelissa haluamme kertoa oireyhtymästä enemmän.

Mikä on Touretten oireyhtymä?

Monet mieltävät Touretten oireyhtymän tilana, joka saa siitä kärsivän ihmisen solvaamaan tai loukkaamaan muita ihmisiä hallitsemattomasti. Tämä on kuitenkin vain yksi mahdollisista oireista. Ihmisillä, joilla on Touretten oireyhtymä, on tic-oireita, joita he eivät voi hallita. Ne voivat olla toistuvia liikkeitä, äännähdyksiä tai sanoja. Ja jotkut näistä sanoista voivat todellakin olla loukkauksia, mutta aina niin ei ole. Yksi tavallinen tic-oire on hartioiden kohauttaminen tuon tuosta.

Tämä tila on jonkin verran yleisempi miehillä kuin naisilla. Yleensä oireet ilmenevät ennen 15 vuoden ikää, mutta ne voivat alkaa myöhemminkin. Oirekuva ja oireiden vaikeus voi vaihdella suurestikin potilaasta toiseen.

Tässä on joitakin esimerkkejä tyypillisimmistä tic-oireista:

On myös hyvä tietää, että tic-oireet voivat muuttua ajan myötä. Joskus ne voivat pahentua, esimerkiksi silloin kun henkilöllä on paljon stressiä tai hän on hyvin väsynyt. Toisaalta oireet voivat myös lieventyä tai hävitä kokonaankin, mitä tapahtuukin monesti ihmisen päästyä aikuisikään.

Touretten oireyhtymän kanssa ilmenee hyvin usein muitakin häiriöitä tai tiloja. On tavallista, että nämä ihmiset kärsivät tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä, hyperaktiivisuudesta ja/tai impulsiivisuudesta. Touretten oireyhtymä on monesti periytyvä, eli sen ilmeneminen on huomattavasti keskimääräistä yleisempää jos lähisukulaisella esiintyy tic-oireita tai muita oireyhtymään liitettyjä häiriöitä.

Tämäkin artikkeli saattaa kiinnostaa sinua: Mielenterveyshäiriöt lapsilla ja niiden oireet

Voidaanko Touretten oireyhtymää hoitaa?

Valitettavasti Touretten oireyhtymään ei ole parannuskeinoa. Tietyt lääkkeet auttavat kuitenkin hallitsemaan tic-oireita. Lääkkeiden lisäksi nykyään on tarjolla yhä enemmän ja enemmän erilaisia tukihoitomuotoja.

Farmakologinen hoito riippuu henkilöstä ja hänen tic-oireidensa vakavuudesta. Monet potilaat eivät edes tarvitse lääkitystä. Loppujen lopuksi monet heistä voivat elää suhteellisen normaalia elämää.

Toisinaan lääkäri määrää lääkkeitä, jotka vähentävät aivojen dopamiinitasoja. Niillä on kuitenkin monia mahdollisia sivuvaikutuksia, kuten painon kertyminen. Masennuslääkkeiden käyttö on melko yleistä Touretten oireyhtymää sairastavien keskuudessa; ne vähentävät tilaan liittyvää ahdistusta ja pakko-oireista häiriötä. Toisaalta monien kohdalla on välttämätöntä hoitaa myös tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriötä farmakologisin keinoin.

Mahdollisen lääkityksen lisäksi terapia on erittäin tärkeä osa Touretten oireyhtymän hoitoa. Lasten on voitava tuntea että heillä on kaikki tarpeellinen tuki ja ymmärrys puolellaan, ja heidän itsetuntonsa eteen on tehtävä töitä. Oireyhtymä voi aiheuttaa paljon ahdistusta ja pahaa oloa, joiden hoidossa hyvä terapia auttaa suunnattomasti.

Touretten oireyhtymä aiheuttaa tic-oireita, kuten silmän nikkaamista.

Lopuksi

Touretten oireyhtymä on monimutkainen neuropsykiatrinen oireyhtymä. Siitä kärsivillä ihmisillä on jatkuvia tic-oireita, jotka voivat olla motorisia oireita tai äännähdyksiä. Tämän oireyhtymän suurin ongelma on se, että se häiritsee potilaan sosiaalista elämää. On tärkeää olla tietoinen tämän oireyhtymän psykologisista vaikutuksista, sillä emme voi antaa yhteiskunnan pilkata näitä ihmisiä yhä edelleen. Touretten oireyhtymään liittyvä stigma on poistettava, se on meidän kaikkien vastuu ja se saadaan aikaan avoimuudella ja tiedottamisella.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.