Anna Karenina -syndrooma: rakkauden uhrit

Jotta suhde voisi olla terve, on hyvin tärkeää pitää mielessä, että jokainen ihminen on jo yksinään täysi henkilö, vaikka kumppanisi voikin tuoda sinulle täydennystä. Jos suhde loppuu, ei tämä tarkoita sitä, että ihminen jäisi vajaavaiseksi.

Leo Tolstoi loi klassikoksi muodostuneen teoksen Anna Karenina, joka kertoo erittäin intohimoisesta, voimakkaasta ja vaarallisesta rakkaudesta – sellaisesta suhteesta, joka päättyy aina traagisesti.

Kun puhutaan niin sanotusta Anna Karenina -syndroomasta, ei tällä tarkoiteta sitä hyvin dramaattista tapaa, jolla kirjan naispäähenkilön tarina päättyy. Sen sijaan kyseisellä syndroomalla tarkoitetaan sitä pakkomiellettä, intohimoa ja voimakasta tunnetason sidettä, jonka ihminen voi kokea rakastuessaan, ja tällöin henkilö saattaa mennä omien rajojensa ylitse.

Tällä kertaa kerromme siis vaarallisesta intohimosta, joka saattaa aiheuttaa ihmiselle enemmän haittaa kuin hyötyä. Kerromme tarkemmin siitä, miksi pakkomielteiset suhteet voivat olla hyvin haitallisia ihmisen terveydelle.

1. Anna Karenina -syndrooma: intohimoinen rakkaus ja sen vaarat

Sanotaan, että jos ihminen on kokenut hyvin intohimoisen rakkauden menneisyydessään, hän kaipaa tuota tunnetta, vaikka tietää mitä kipua ja kärsimystä sen menettäminen aiheutti. Intensiiviset tunteet saavat ihmisen kokemaan olevansa elossa – voimakkaat tunteet, joihin kuuluu fyysistä vetovoimaa, tunnetason yhteyttä, molemminpuolista sitoutumista ja pakkomiellettä. Näin voi syntyä sellainen side, jossa ”sinä ja minä” saavat täyden merkityksensä. Tällaisessa suhteessa kietoutuu toisiinsa monta asiaa.

On kuitenkin monta riskiä, jotka kannattaa pitää mielessä intohimoon liittyen:

  • Ne ihmiset, jotka kärsivät kyseisestä syndroomasta, ovat kokeneet jotakin muuta kuin ihastumisen. He ovat itse asiassa tunnetason pakkomielteen kanssa kamppailevia, ja tähän kuuluu tietty henkilökohtaisen kontrollin puute sekä täydellinen riippuvaisuus, jossa ihminen ei näe omia rajojaan. Tällöin hän saattaa menettää itsensä rakastamaansa ihmiseen, luopua siitä mikä hänet itsensä määrittelee sekä antautua toisen ihmisen hallittavaksi, jotta tämä ei katoaisi.
  • Tällainen rakkaus ei kuitenkaan tuo oikeaa onnellisuutta, sillä mitä yleensä tapahtuu on tuska siitä, että toinen ihminen ei ole läsnä koko ajan – tämä johtuu luottamuksen puutteesta, hylätyksi tulemisen pelosta tai pettämisen pelosta. Ihminen kokee antavansa itse enemmän kuin suhteen toinen osapuoli.
  • Vähitellen käy niin, että ihminen menettää itsetuntonsa, eheytensä ja tunnetason tasapainonsa. Kun elämä keskittyy toiseen ihmiseen näin pakkomielteisellä tavalla, saattaa tuloksena olla oman elämän menettäminen, ja mikään ei ole tuhoisampaa kuin tämä.

2. Intohimoinen rakkaus: miten sitä voi kontrolloida?

Anna Karenina -syndrooma

Kaikki tietävät, että rakkaussuhteen alkuvaiheissa on normaalia tuntea intensiivistä ja sanoin kuvaamatonta intohimoa. On kuitenkin muutamia asioita, jotka kannattaisi pitää mielessä, jotta voisit välttää vaarallisen Anna Karenina -syndrooman.

Mieti siis omalta kannaltasi näitä ohjeita:

  • Älä koskaan etsi kumppania siltä pohjalta, että hänen tulisi kyetä ”täyttämään puutteesi” tai olla sinun ”toinen puoliskosi”. Ainoa tavoitteesi elämässä ei saa olla ”toisen puoliskon” löytäminen. Sen sijaan on tärkeää kasvaa sisäisesti ja olla täysi henkilö – tasapainoinen ja kypsä. Sinun tulisi kyetä olla onnellinen yksilönä ja samanaikaisesti pystyä tuomaan onnea toisille. Älä siis etsi toisista ihmisistä täytettä omaan tyhjyyteesi tai lääkettä pelkoihisi. Etsi kumppanuutta, joka on molemminpuolisesti rikastuttavaa.
  • Ole varovainen sellaisten parisuhteiden kanssa, joissa sinulle ei sallita vapautta, ja joissa sinä et voi kasvaa tai jotka saavat sinut menettämään eheytesi tai sen, mikä sinua määrittää. Rakastaminen on voittamista ja kasvamista – ei omien rajojen menettämistä. Pakkomielteet eivät koskaan ole hyväksi, sillä ne asettavat rajoja elämälle. Silloin kun asetat toisen ihmisen ensisijalle, alat menettämään asioita. Laitat sivuun omat harrastuksesi, ystäväsi ja jopa omat arvosi. Ja tämä ei tietystikään johda mihinkään hyvään – esimerkkinä on Anna Kareninan ehdoton intohimo Vronskyä kohtaan, joka johti hänet jopa sysäämään sivuun oman poikansa.
  • Älä koskaan tee sitä virhettä, että rakastaisit sokeasti. Rakasta ”avoimin silmin”, avoimella sydämellä ja tietoisella tavalla. Rakasta siis niin, että tarkastelet kaikkea mitä teet ja samalla näet kaiken sen, mitä toinen ihminen tekee sinulle. Kunnioittaako hän tarpeitasi? Kuunteleeko hän sinua ja pitää sinut mielessään? Antaako hän sinun kasvaa ihmisenä, ja antaako hän samanaikaisesti suhteen kasvaa?  Todellinen rakkaus ei ole pakkomielteistä. Se on päivittäistä onnellisuutta, johon kuuluu se, että molemmat henkilöt osaavat ratkaista ongelmia, kuunnella toisiaan, kunnioittaa lupauksiaan sekä elää ilman mustasukkaisuutta, epäluottamusta tai pelottelua.

Anna Karenina -syndrooma on hyvin yleinen nykypäivän suhteissa. Rakasta siis intensiivisesti, rakasta intohimoisesti, mutta älä koskaan rakasta sokeasti.