6 tapaa kaunistaa hiuksia oliiviöljyllä

maaliskuu 8, 2019
Jos haluat loistavan luonnollisen ja kosteuttavan hiusnaamion, löydät kaikki tarvittavat ainekset oliiviöljystä. Tässä artikkelissa kerromme tästä luonnollisesta hiusten kaunistajasta tarkemmin.

Oliiviöljy on yksi suosituimmista luonnontuotteista ympäri maailman. Tämä johtuu siitä, että sen tarjoamat rasvat kuuluvat kaikkein terveyttä edistävimpiin vaihtoehtoihin.

Oliiviöljyä valmistetaan kylmäpuristamalla oliiveja, ja sitä on ollut tarjolla jo muinaisista ajoista lähtien, sillä sen lääketieteelliset ja ravinteelliset hyödyt ovat mittavat.

Itse asiassa oliiviöljy onkin hyvin käytetty tuote ruoanlaiton lisäksi myös kosmetiikkateollisuudessa. Tämä selittyy sillä, että sen aktiiviyhdisteillä on suuret hyödyt hiusten- ja ihonhoidossa.

Lisäksi moni valitsee siksi mieluummin tämän luonnollisen tuotteen hiustensa kaunistamiseksi kuin kaupalliset ratkaisut, sillä sen ainekset menevät syvälle hiukseen sekä edistävät siten tehokkaasti tervettä kasvua.

Oliiviöljy sisältyy moniin kaupallisiin hoitoihin yhtenä niiden aineksista, mutta sitä voidaan käyttää myös täysin luonnollisessa muodossa hiusten kaunistamiseksi kätevästi ja tehokkaasti.

Tiedämme, että moni miettii oliiviöljyä hoitotuotteena hiuksillensa, mutta ei kuitenkaan tiedä, mikä olisi oikea tapa käyttää sitä. Tässä artikkelissa haluamme siis kertoa kuudesta helposta tavasta hiusten hoitamiseksi oliiviöljyllä – jatka lukemista!

1. Luonnollinen hoitoaine hiuksille

oliiviöljy auttaa moneen asiaan

Oliiviöljyllä on rasvainen koostumus, ja se sisältää lukusia elintärkeitä ravinteita. Tämän vuoksi se onkin loistava luonnollinen hoitoaine, joka parantaa tukan ulkonäköä oleellisesti.

Kun käytät oliiviöljyä hoitoaineena, saat siitä apua muun muassa takkuisuuteen, ja se jättää tukkasi kiiltäväksi ja terveeksi.

Kuinka oliiviöljyä käytetään hoitoaineena?

  • Kuumenna hiukan öljyä mikroaaltouunissa, ja anna sen olla, kunnes se on viilentynyt tarpeeksi laittaaksesi sitä tukkaasi.
  • Kun oliiviöljy on sopivan lämpöistä, hiero sitten hiuksiin ja päänahkaan.
  • Jos tukkasi tuppaa tulemaan helposti rasvaiseksi, laita öljyä vain hiusten keskiosasta latvoihin asti, ei päänahkaan.
  • Peitä sitten tukkasi suihkumyssyllä ja anna öljyn vaikuttaa 15 minuutin ajan.
  • Huuhtele oliiviöljy lopuksi pois kädenlämpöisellä vedellä, ja toista tätä hoitoa kahdesti viikossa.

2. Kosteuttava hoito hiuksille

Tästä öljystä löytyvät rasvahapot ovat hyödylliset talirauhasten tuottamien epätasapainotilojen hoitamiseksi päänahassa.

Kun öljy imeytyy ihoon, se hillitsee liiallista kuivuutta. Samalla se tarjoaa elintärkeitä ravinteita, jotta tukkasi pysyisi silkkisenä ja vahvana.

Kuinka oliiviöljyä käytetään kosteuttajana?

  • Yhdistä yhtä suuret osat oliivi- ja kookosöljyä, ja hiero seosta sitten hiuksiisi ja päänahkaasi.
  • Anna olla puolen tunnin ajan, ja huuhtele sitten kunnolla kylmällä vedellä.
  • Toista tätä hoitoa kaksi tai kolme kertaa viikossa.

3. Hoito vahingoittuneelle tukalle

oliiviöljy hiuksiin

Oliviöljy on yksi parhaista tuotteista, jos tukkasi on vahingoittunut kemikaaleista ja ympäristötekijöistä johtuen. Oliiviöljyn elintärkeät rasvahapot ja antioksidantit edistävät solujen uudistumista sekä auttavat estämään lisävauriota tukassasi.

Kuinka oliiviöljyä käytetään vahingoittuneen tukan korjaamiseksi?

  • Sekoita kolme osaa oliiviöljyä ja yksi luomuhunajaa. Hiero sitten tätä seosta kaikkialle tukkaasi.
  • Peitä pääsi suihkumyssyllä, ja anna seoksen vaikuttaa 40-50 minuutin ajan.
  • Huuhtele sitten pääsi lämpimällä vedellä. Toista tätä hoitoa kerran viikossa.

4. Hoito kaksihaaraisille hiuksille

Hiusten leikkaaminen on valitettavasti joskus ainoa vaihtoehto, kun kaksihaaraiset ovat liian suuri ongelma. Oliiviöljykin voi kuitenkin olla avuksi niiden korjaamisessa.

Tämän öljyn elintärkeät ravinteet sulkevat vahingoittuneita hiuksia, ja sen kosteuttava vaikutus vähentää pörröisyyttä ja kuivuutta.

Kuinka oliiviöljyä käytetään hoitona kaksihaaraisille hiuksille?

  • Kuumenna muutama teelusikallinen ekstraneitsyt-oliiviöljyä. Hiero sitten öljyä kaikkialle hiustesi latvoihin.
  • Anna vaikuttaa koko yön ajan, ja käytä tätä hoitoa joka päivä.

5. Pörröisyyden hallinta oliiviöljyn avulla

kosteuta hiuksesi, nainen

Tämä luonnollinen tuote on loistava apu niille naisille, joilla on kiharat ja vallattomat hiukset. Tällainen tukka tuppaa olemaan pörröinen, ja oliiviöljy on tähän hyvin tehokas hoito.

Muutama tippa tukkaan laitettuna antaa kiiltoa sekä vähentää tätä epämiellyttävää ilmiötä, joka saa tukan laittamattoman näköiseksi.

Kuinka oliiviöljyä käytetään hoitona tukan pörröisyyteen?

  • Laita pieni määrä oliiviöljyä kämmeniisi, ja hiero sitten hiuksiasi muutaman minuutin ajan.
  • Anna öljyn imeytyä ilman, että huuhtelisit sitä vielä tässä vaiheessa pois. Harjaa sitten tukkaasi.
  • Käytä oliiviöljyä joka kerta, kun haluat hiuksistasi täydellisen sileät.

6. Päänahan kuorinta-aine

Vaikka tätä faktaa ei yleensä huomioidakaan, myös päänahkaa tulisi hoitaa siten, että kuolleet ihosolut voitaisiin poistaa – näitä kertyy myös tukan alueella ihon pintaan.

Kun yhdistät oliiviöljyn pieneen määrän suolaa tai ruokasoodaa, voit valmistaa luonnollisen kuorinta-aineen, joka tekee juuri tämän.

Kuinka oliiviöljyä käytetään päänahan kuorinta-aineena?

  • Valmista paksu tahna oliiviöljystä ja merisuolasta, ja hiero tällä seoksella koko päänahkaasi.
  • Hiero ihoa muutaman minuutin ajan, jotta saat aktivoitua verenkiertoasi sekä voit helpottaa öljyn imeytymistä.
  • Huuhtele seos pois kädenlämpöisellä vedellä, ja toista tätä hoitoa kerran kuukaudessa.

Kuten voit huomata, on monia tapoja hyötyä oliiviöljystä hiustenhoidossa, jotta voisit tervehdyttää tukkaasi tehokkaasti.

Kannattaa siis kokeilla ja ottaa tämä tuote mukaan säännöllisiin kauneudenhoidon rutiineihin – oliiviöljyn ominaisuudet tuovat erittäin suuret hyödyt tukkasi kaunistamiseksi!

 

Alonso, L. (2006). The hair cycle. Journal of Cell Science. https://doi.org/10.1242/jcs02793

LeBoit, P. E., Parslow, T. G., & Choy, S.-H. (2006). Hair Matrix Differentiation. The American Journal of Dermatopathology. https://doi.org/10.1097/00000372-198710000-00005