6 ruokaa, joita ei tule uudelleenlämmittää

tammikuu 19, 2017

Ruuan lämmittäminen mikrossa tai uunissa on hyvä keino säästää rahaa ja välttää ruokajätteen kertymistä. Tiettyjä ruokia ei kuitenkaan tule säästää ja lämmittää uudelleen seuraavana päivänä, sillä ne voivat olla haitallisia terveydelle ja aiheuttaa pahimmillaan ruokamyrkytyksen.

Monet meistä ovat tottuneet valmistamaan suuremman annoksen ruokaa, joka säilytetään jääkaapissa, ja josta lämmitetään sopiva annos seuraavina päivinä. Näin ruokaa ei mene hukkaan ja rahaa säästyy. Osa ruoka-aineista ei kuitenkaan sovellu tähän, ja niiden uudelleenlämmitys voi olla haitallista. Euroopassa on julkaistu varoituksia ruuan lämmittämisestä, sillä tietyt bakteerit kasvavat erityisen hyvin erinäisissä ruoka-aineissa, eikä pikainen lämmitys tuhoa niitä. Jos ruuassa on bakteereja, lisää se riskiä ruokamyrkytykseen ja vatsavaivoihin.

Alta löydät 6 ruoka-ainetta, joiden uudelleenlämmitystä tulee välttää terveyssyistä.

1. Riisi

Riisi

 

Riisiä tulee usein valmistettua liikaa, joten se kipataan helposti astiaan myöhempää käyttöä varten. Riisin koostumus ja maku säilyy hyvin huoneenlämmössä, mutta riisinjyviin piiloutuu pieniä bakteereja, jotka voivat aiheuttaa ruokamyrkytyksen aktivoituessaan uudelleenlämmityksen aikana.

Mikäli riisi altistuu korkealle lämpötilalle valmistamisen jälkeen, kasvaa riski ruokamyrkytykseen. Onkin parasta nauttia riisi heti valmistuksen jälkeen: syö riisi viimeistään 24 tunnin jälkeen valmistamisesta.

Ruokamyrkytys voi aiheuttaa vatsavaivoja, tulehduksen ja oksentelua ja ripulin.

Suositeltua lukemista: 4 loistavaa omenasmoothieta vatsan hoikistamiseksi

2. Perunat

Peruna on ravinteikas ruoka, jota voidaan hyödyntää sekä kylmissä että lämpimissä ruuissa. Perunoita ei kuitenkaan tule uudelleenlämmittää tai säilyttää liian kauan huoneenlämmössä, sillä tämä kiihdyttää itiöiden kasvua. Itiöt voivat elimistöön päästyään aiheuttaa vatsavaivoja ja ruokamyrkytyksen oireita.

Paras keino hyödyntää ylijääneet perunat on muussata ne tai käyttää ne kylmissä salaateissa.

3. Selleri

Selleri

 

Selleri tuo lisämakua salaatteihin ja keittoihin, mutta jos käytät selleriä lämpimissä aterioissa, on parasta syödä se kokonaan. Selleriä sisältäviä lämpimiä ruokia ei tule uudelleenlämmittää, sillä tämä voi johtaa ruokamyrkytykseen.

Selleri sisältää nitraatteja, jotka lämmölle altistuessaan synnyttävät terveydelle haitallisia yhdisteitä. Suurissa määrissä ilmenevät nitraatit voivat muuntua nitriiteiksi, jotka lisäävät riskiä syöpäsairauksille.

4. Punajuuri

Punajuuri on suosittu kasvis, jota on käytetty ruuanlaiton lisäksi lääkinnällisissä tarkoituksissa. Punajuuri sisältää antioksidantteja, vitamiineja ja mineraaleja, jotka ovat erityisen hyödyllisiä maksalle.

Punajuuren terveellinen vaikutus voi kuitenkin kärsiä, kun se altistuu lämmölle. Sellerin tavoin punajuuri sisältää pienen määrän nitraatteja, jotka eivät ole hyväksi terveydelle. Suosi punajuuren nauttimista raakana esimerkiksi salaatteihin raastettuna tai mehujuomiin sekoitettuna – näin saat punajuuresta irti sen parhaimmat terveyshyödyt ja vältät nitraateille altistumisen.

5. Kana

Paistettu kana

Nauttiaksesi kanaa turvallisesti on syytä varmistaa, että kana on kunnolla kypsynyt ennen syömistä. Salmonella on yleinen lintujen tauti, ja raaka kana lisää riskiä infektioon.

Kypsennä kana huolellisesti ennen syömistä ja varmista, ettei liha ole punertavaa tai vielä kovin mehevää. Syö valmistamasi kana mahdollisimman nopeasti kypsentämisen jälkeen ja vältä uudelleenlämmitystä. Kana on yksi niistä ruuista, jotka voivat aiheuttaa ruokamyrkytyksen uudelleenlämmitettynä – älä siis säästele kananrippeitä, vaan syö ne heti.

Kanan maku pysyy pitkälti samana säilytyksen aikana, mutta sen proteiinikoostumus muuttuu ja voi aiheuttaa vatsavaivoja. Jos haluat kuitenkin säilyttää kypsennettyä kanaa ja lämmittää sen seuraavana päivänä, muista käyttää alhaista lämpötilaa lämmityksessä.

Suositeltua lukemista: Voiko salaatti oikeasti olla pääruoka?

6. Sienet

Sienen sisältämät proteiinit tuhoutuvat helposti tiettyjen entsyymien ja mikroeliöiden vaikutuksesta. Sieniä ei tule koskaan säilyttää huoneenlämmössä kypsentämisen jälkeen, eikä sieniä tule uudelleenlämmittää. Tämä voi aiheuttaa tulehdusreaktion vatsassa ja johtaa ripuliin.

Jos haluat välttämättä uudelleenlämmittää sienet, varmista, että lämmität ne kunnolla (yli 70 astetta).

Muista, että kaikkien ruoka-aineiden koostumus muuttuu, kun ne altistuvat lämmölle. Vältä ruokamyrkytykset nauttimalla tietyt ruoka-aineet heti valmistamisen jälkeen. Suunnittele annoksesi huolella etukäteen, näin varmistat, ettei ruokaa jää yli ja saat kaiken syötyä yhdellä kertaa.

UUTISIA VERKOSSA