Hiljaisuus voi kätkeä huudon

Hiljaisuuden vallitessa ei ole sanoja, se on tietysti totta. Mutta hiljaisuuteen kuuluu myös eräänlainen läsnäolo – sellaisen viestin, jota ei ole sanottu, mutta joka on kuitenkin läsnä. Hiljaisuus ei siis ole aukko viestinnässä, vaan pikemminkin tapa viestiä jotakin sellaista, johon ei sisälly sanoja.

Hiljaisuus voi kertoa enemmän kuin sanat

Aivan kuten on olemassa sanoja, jotka eivät kerro mitään, on olemassa myös hiljaisuuksia, jotka kertovat valtavasti. On hiljaisuuksia, jotka syyttävät, ja on hiljaisuuksia, jotka tappavat.

Hiljaisuus syntyy esimerkiksi mahdottomuudesta, pelosta tai hämmennyksestä, tai se voi ilmaista myös korkeaa valtaa. Se voi olla varovaista ja se voi aiheuttaa ahdinkoa. Hiljaisuus voi syntyä alistamisesta, ja hiljaisuus voi vapauttaa.

Itse asiassa voisimme puhua kokonaisesta hiljaisuuteen perustuvasta kielestä. Mutta kaikkien hiljaisuuden muotojen joukossa on yksi, joka on julma, sillä se käsittää huudon. Se on sellainen hiljaisuus, joka syntyy musertavan kokemuksen seurauksena, ja silloin ei ole sanoja sen kuvaamiseksi, miltä ihmisestä tuntuu.

Hiljaisuus ja pelko

Hiljaisuudet, jotka kätkevät taaksensa huudon, ovat lähes aina yhteydessä pelkoon. Pelko ei kuitenkaan ole sama asia kuin kauhu.

Kuten sanakirja kertoo, kauhu on intensiivinen pelko, kun taas pelko voi olla vain kokemus pelosta ja vastenmielisyydestä. Siinä missä kauhu on peräisin konkreettisesta lähteestä, pelko syntyy puolestaan määrittelemättömästä lähteestä.

Tätä eroa voidaan selkeyttää seuraavalla tavalla: kauhua koetaan liittyen tunnistettavissa olevaan asiaan tai tilanteeseen. Kyseessä voi siis olla hyttynen, diktaattori tai kuvitteellinen hirviö.

Pelko sen sijaan on asia, jota koetaan piilevän uhan edessä, joka syntyy konkreettisesta asiasta, mutta joka ei ole täysin määriteltävissä vaan pelkkä aavistus. Pelkoa koetaan sillon, kun on kyse “yliluonnollisista olioista”, “katastrofeista” tai “vainosta”.

Yksi niistä tekijöistä, jotka johtavat hiljaisuuteen pelon yhteydessä, on juuri uhkien määrittelemätön luonne. Kuinka voisit puhua äärimmäisestä pelosta tai vastenmielisyydestä, jos et edes tiedä, mikä tunteen saa aikaan tai mitä vahinkoa se voi tarkalleen aiheuttaa?

Sinusta vain tuntuu, että kyseessä on “jotakin kauheaa”, mutta tätä lukuun ottamatta mikään muu ei ole selkeää.

Kauhu on sitä, mitä tunnet, kun edessäsi on raivoava leijona täysin autiossa paikassa. Pelko on sen sijaan sitä, mitä koet, kun joku rakastamasi ja sinulle hyvin läheinen ihminen kuolee äkillisesti.

Molemmissa tilanteissa tunne ilmenee ikään kuin horroksena, mutta pelon ollessa kyseessä lisänä on se, että et pysty kuvamaan ja selittämään tunnettasi.

Pelkoon kuuluu hiljaisuus, joka kätkee taaksensa huudon. Sanat eivät voi ilmaista kaiken tuntemasi suuruutta. Sanat ovat liian vähäiset. Kaikki, mitä sanot, tuntuu hyödyttömältä, eikä se saa sinua vapaaksi kivustasi. Se ei saa muita ymmärtämään, kuinka syvälle tunteesi menee.

Tällaisissa tilanteissa tuntuu siltä, että sanoilla ei ole mitään tehtävää. Sanallinen viestintä vaihtuu hiljaisuudeksi, mutta myös kyyneliksi, epämiellyttävyydestä kertoviksi eleiksi ja huokauksiksi. Nämä ilmaisut eivät kuitenkaan tarjoa sinulle keinoa päästä yli kivustasi, vaan sen sijaan ne pikemminkin toistavat sitä.

Huuto ja runous

Sanat ovat kuitenkin ainoa voima, joka voi antaa uutta merkitystä kokemuksillemme. Sanojen kautta voimme muodostaa mielissämme järjestyksen maailmaan sekä vetää itsemme sisältä ulos kaikki ne kivun muodot, jotka meissä asuvat. Sanojen kautta voimme tuoda itsemme esille, jotta voimme liikkua eteenpäin.

Itkeminen heti synnyttyämme on ensimmäinen ilmaisu ihmisen elämässä. Tämän ensimmäisen itkun myötä ilmoitamme, että olemme täällä – olemme päässeet ensimmäisen ison haasteemme läpi. Olemme eronneet äidistämme, ja tällä ensimmäisellä itkulla kerromme, että tarvitsemme maailmaa elääksemme.

Joskus kun olemme jo aikuisia, koemme, että vain valtava huuto voi ilmaista sitä, mitä sisällämme tunnemme. Vain vääristynyt ja repivä ilme voisi tällöin ilmaista sitä, että olemme puolustuskyvyttömiä olioita, jotka tarvitsevat maailmaa.

Emme kuitenkaan voi kulkea ympäriinsä huutaen villisti elämän vaikeuksista. Siksi se huuto, joka ei pääse lävitsemme, korvataan hiljaisuudella. Mutta sekä tukahdutettu huuto että hiljaisuus itsessään viestivät kyvyttömyydestämme saada ilmaistuksi sanoin tunteitamme.

Mikä on ratkaisu? Mitä tehdä, kun sinun tarvitsee huutaa, mutta et pysty siihen? Kun haluat puhua, mutta sanat eivät riitä? Mitä jää jäljelle, jotta voisit käsitellä kokemasi kärsimyksen, kun pelkkä olemassaolo sattuu?

Kun tavallinen kieli ei ole avuksi, runous toimii hätäapuna. Ja runoudessa ei ole vain kyse huolella rakennetuista lauseista, vaan kaiken tyyppisestä ilmaisusta, jossa käytetään kuvainnollisia tapoja asioiden esittämiseksi.

Runous on siis laulamista, tanssimista, maalaamista, valokuvaamista ja käsitöitä. Kutominen, ompelu, sisustaminen ja entisöiminen ovat myös runoutta. Luovan taiteen tekeminen kaikissa muodoissaan, jotka toteutetaan siinä tarkoituksessa, että voisit muokata tuntemaasi kipua, voidaan käsittää runoudeksi.

Kaivertaminen, veistäminen, ruoanlaitto… Ruoanlaitto? Kyllä!

Aina kun sanat ovat riittämättömät, ja kun tunnet hukkuvasi huutoihin, on kyse runouden alkulähteestä kaikissa sen muodoissaan. Ja tähän paikkaan itsessäsi menet silloin, kun kipu ja pelko ovat ylittäneet oman hallintasi rajat.