Yksinäisyys vanhuksilla: kuinka se vaikuttaa terveyteen?

Yksinäisyys vanhuksilla voi vaikuttaa samalla tavalla aivojen terveyteen kuin krooninen stressi. Se voi vaikuttaa haitallisesti myös endokriiniseen ja immuunijärjestelmään tehden heistä alttiimpia sairauksille.
Yksinäisyys vanhuksilla: kuinka se vaikuttaa terveyteen?

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Yksinäisyys on vanhuksilla kokonaisvaltaista, ja vanhukset ovat tavallisesti se väestöryhmä joita yksinäisyys eniten koskettaa. Valitettavasti länsimaisessa kulttuurissa ihmiset usein kääntävät heille selkänsä todennäköisesti siitä pelosta, että he eivät halua joutua kohtaamaan tätä mahdollisesti heitä itseäänkin uhkaavaa kohtaloa.

Surun, vihan tai pettymyksen hetkinä jotkut mieluummin eristäytyvät muista. Mutta kun tilanne lopulta hellittää, tarve saada seuraa kasvaa jälleen ja he kaipaavat taas henkistä tukea kaikilta niiltä ihmisiltä, jotka tavalla tai toisella pystyvät motivoimaan heitä elämässään eteenpäin.

Harva valitsee yksinolon, sillä muiden ihmisten läsnäolo ja itsensä tunteminen tärkeäksi jollekulle ovat kiistattomia ihmisen tarpeita.

Tutkimus paljastaa, että yksinäisyys on vakava terveysongelma ja se johtaa arvottomuuden tunteisiin, jotka puolestaan voivat johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Yksinäisyys on yhdistetty psyykkisen terveyden heikkenemiseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin, korkeaan verenpaineeseen ja dementiaan.

Kuinka yksinäisyys vaikuttaa vanhempiin ihmisiin?

Arviot osoittavat, että 10 % vanhemmista ihmisistä on yksinäisiä ja että tämä heikentää heidän fyysistä ja psyykkistä terveyttään. 70 %:lla heistä on jokin yksinäisyyteen liittyvä vakava terveysongelma, sekä psyykkinen että fyysinen.

Yleisesti ottaen yksinäisyys vaikuttaa aivojen terveyteen pitkälti samalla tavalla kuin krooninen stressi. Kumpikin saa aikaan endokriinisen ja immuunijärjestelmän negatiivisen vasteen, mikä heikentää terveyttä ja tekee henkilöstä alttiimman erilaisille sairauksille.

Yksinäisyys vanhuksilla vaikuttaa haitallisesti terveyteen

Yksinäisyys vanhuksilla ja sen aiheuttamat sairaudet

Tutkimusten mukaan yleisimmät yksinäisyyden aiheuttamat sairaudet ovat korkea verenpaine, diabetes, toistuvat infektiot, ahdistus ja masennus.

Vanhemmilla ihmisillä sen vaikutukset ovat suoremmat ja negatiivisemmat johtuen fysiologisen sietokyvyn laskusta – toisin sanoen elimistön kyky sietää ja sopeutua haitallisiin olosuhteisiin heikkenee. Lisäksi solujen korjauskyky vähenee ikääntymisen seurauksena.

Huolestuttavinta on se, että yksinäisyys on kasvava ongelma iäkkäillä. Se tulee olemaan globaali terveysongelma jo muutaman vuoden sisällä.

Jos alan asiantuntijat ratkaisevat tämän ongelman, se voi saada aikaan monia terveyshyötyjä vanhuksilla. Itse asiassa psykologit uskovat, että sosiaalisen elämän ylläpitäminen on avaintekijä hyvän elämänlaadun kannalta.

Vanhukset tarvitsevat seuraa

Seuraa iäkkäille

David McCullough on Women’s Royal Voluntary Service Organization -järjestön puheenjohtaja. Järjestö tekee töitä yli 40 000 vapaaehtoisen kanssa, jotka pitävät vanhuksille seuraa Iso-Britanniassa. McCullough paljastaa, että yksinäisyys ja sen vaikutukset terveyteen ovat yhä suurempi huolenaihe.

McCullough ja ryhmä vapaaehtoisia auttavat kodittomia mahdollisuuksiensa mukaan; erityisesti ikäihmisiä, jotka yksinäisyydessään potevat jo monia vaivoja, mukaan lukien liikkuvuuden lasku, dementia ja psyyken ongelmat.

Iso-Britanniasta saadut tiedot paljastavat, että iso osa vanhempaa väestöä, erityisesti yli 65-vuotiaista, tuntee itsensä joko “yksinäiseksi” tai “hyvin yksinäiseksi”.

Tästä syystä Women’s Royal Voluntary Service Organization -järjestö pyrkii:

  • Tarjoamaan heille ruokaa
  • Tarjoamaan heille majoitusta
  • Löytämään heille seuranpitäjän

Niille, jotka syystä tai toisesta ovat täysin yksin, pienikin sosiaalinen kontakti päivittäin voi vähentää yksinäisyyden haittavaikutuksia, eli se voi parantaa heidän terveyttään.

Löytyykö ratkaisua?

Pienikin sosiaalinen kontakti on yksinäisille vanhuksille tärkeää

Se, millä tavalla iäkkäämpi ihminen on ollut sosiaalisesti aktiivinen elämänsä ajan, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kun hän on yksin. On paljon vaikeampaa tarjota hoitoa ja tukea vanhukselle, jolla on ollut sosiaalisen kanssakäymisen vaikeuksia läpi elämänsä ja jonka elämää leimaavat torjutuksi tuleminen, hämmennys tai pelko.

Ratkaisu näihin tilanteisiin löytyy kuitenkin psykologisesta väliintulosta ja räätälöidystä hoidosta.

Myös tukiryhmät, ystävien tuki, vanhusten harrastusryhmät ja pelkkä keskustelu toisen henkilön kanssa päivän aikana voi auttaa vanhusta selviämään yksinäisyydestä ja parantamaan terveyttään monin tavoin.

Yksinäisyys vanhuksilla: yhteenveto

Vanhukset voivat herkästi jäädä yksin kehittyneissä maissa. Meidän onkin ryhdyttävä toimeen yhteiskuntana pitääksemme heille seuraa ja saadaksemme heidät tuntemaan itsensä taas aktiiviseksi osaksi yhteiskuntaa. Ovathan he antaneet meille kaiken, pitäneet meistä huolta, tehneet töitä vuoksemme ja uhranneet kaiken meidän eteemme.

Joka ikisellä meistä on moraalinen velvollisuus olla hylkäämättä vanhuksia. Meistä saattaa jonain päivänä tulla yksinäisiä kuten he, ja haluamme varmasti muiden tekevän saman sitten meille; haluamme ihmisiä rinnallemme, jotka rakastavat meitä ja pitävät meille myös seuraa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.