Tuomas Akvinolaisen tärkeimmät panokset ja ajatukset

Tuomas Akvinolainen oli katolinen teologi ja filosofi, joka antoi merkittävän panoksen useille aloille. Tarkastelemme niitä tässä artikkelissa.

Tuomas Akvinolainen (1225-1274) oli katolinen teologi ja filosofi, jota pidettiin pääedustajana keskiaikaisessa skolastisessa traditiossa, joka oli teologis-filosofinen virtaus, joka puolusti järjen ja uskonnollisen uskon yhteensopivuutta. Vaikka hän eli vain 49 vuotta, hänen kirjallinen työnsä on erittäin laaja. Se heijastaa erilaisia teemoja metafyysisistä kysymyksistä poliittisiin pohdiskeluihin.

Katolinen kirkko vahvistaa jatkuvasti tämän filosofin työn tärkeyttä kristillisen ilmoituksen opetusten ymmärtämisessä. Vuonna 1957 kirkko nimesikin hänet kirkonopettajaksi.

Tuomas Akvinolaisen lyhyt elämäkerta

Tuomas Akvinolainen syntyi vuonna 1224 tai 1225 Roccaseccassa, Rooman ja Napolin kaupungin välissä sijaitsevassa linnassa. Hän oli kreivi Landolfon ja kreivitär Teodoran poika, jotka molemmat kuuluivat Italian aatelistoon. Siksi he odottivat Tuomaasta tulevan vaikutusvaltainen henkilö.

Noin 5-6 -vuotiaana hänet lähetettiin Montecasinon luostariin aloittamaan taidekoulutus. Siellä hän aloitti oppisopimuskoulutuksensa kieliopin, moraalin, musiikin ja uskonnon parissa vuoteen 1239 asti, jolloin keisari Fredrik II määräsi karkottamaan munkit.

Nuori mies jatkoi opintojaan Napolin yliopistossa, jossa hän pääsi kosketuksiin aristotelilaisen logiikan kanssa. Vuonna 1244, 19-vuotiaana, hän päätti liittyä vastaperustettuun saarnaajien tai dominikaanien ritarikuntaan.

Tämä päätös järkytti hänen perhettään, joka odotti Tuomaan seuraavan setänsä Montecasinon apottina. Perheensä vastalauseista huolimatta hänestä tuli dominikaaninen munkki.

Vuonna 1245 hän liittyi Pariisin yliopistoon, jossa Albert Suuri koulutti hänet filosofiassa ja teologiassa. Vuonna 1248 hänet nimitettiin professoriksi ja hän toimi 3 vuoden ajan yhdellä teologisen tiedekunnan dominikaanisista tuoleista.

Seuraavat 10 vuotta hän opetti eri paikoissa Italiassa, kunnes hänet lähetettiin takaisin Pariisiin kohtaamaan suurta vastustusta, joka oli noussut hänen hahmoaan ja oppiaan vastaan.

Päätettyään työnsä Ranskassa Tuomas Akvinolainen palasi Napoliin. Hän kuoli 7. maaliskuuta 1274 matkalla Lyonin kirkolliskokoukseen Fossanovassa sijaitsevassa kystertsiläisessä luostarissa äkilliseen sairauteen.

Tuomas Akvinolaisen tärkeimmät panokset

Tuomas Akvinolainen antoi merkittävän panoksen useilla aloilla, erityisesti metafysiikassa, etiikassa ja teologiassa. Tässä ovat tärkeimmät.

Uskon ja järjen yhteensopivuus

Keskiajalla vallitsi usko, että usko ja järki ovat kaksi yhteensopimatonta kokonaisuutta, joten suhde näiden kahden välillä oli mahdotonta. Tuomas Akvinolainen kuitenkin kumosi tämän uskonnollisten ihmisten hyväksymän käsityksen.

Teoksessaan Summa contra gentiles hän puolustaa, että sekä usko että järki ovat Jumalan luomia. Siksi näiden kahden välillä voi olla täydellinen suhde ja harmonia.

Akvinolaiselle sekä luonnollinen että yliluonnollinen maailma ovat Jumalan töitä. Niitä ei voida pitää erillisinä tai ristiriitaisina, koska ne ovat peräisin samalta luojalta.

Tässä mielessä usko ja järki, vaikka ne ovatkin kaksi eri asiaa, eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa. Tieto ja totuus voidaan saada molempien kautta.

Eettiset luonnonlait

Tuomas Akvinolaisella oli yksi parhaiten kehittyneistä eettisistä järjestelmistä. Hän käsitteli aiheita, kuten aksiologiaa, intohimoja, hyveteoriaa, normatiivista etiikkaa, soveltavaa etiikkaa, lakia ja armoa.

Erinomaisimpien eettisten panosten joukossa löydämme neljän tyyppisen lain erottelun, jotka kirjoittaja määrittelee “järjen määräykseksi yhteisen hyvän edistämiseksi, jota julistaa se, joka huolehtii yhteisöstä”. Hän jakoi ne seuraaviin:

• Jumalallinen laki: Nämä ovat kaikki jumalalliset käskyt, jotka voidaan tietää vain kirjoitusten kautta.
• Ikuinen laki: Tämän antaa järjestys, jonka Jumala on perustanut maailmankaikkeudelle ja joka on kiistämätön.
• Inhimillinen laki: Nämä ovat laillisten viranomaisten hyväksymiä sääntöjä.
• Luonnollinen laki: Tämä on joukko moraalisia perusperiaatteita, jotka juurtuvat ihmisluontoon ja jotka tavoitetaan järjellä.

Todiste Jumalan olemassaolosta

Yksi Tuomas Akvinolaisen tärkeimmistä panostuksista on hänen looginen todisteensa Jumalan olemassaolosta. Tämä todiste alkaa konkreettisen ja koetun kokemuksen (vaikutusten) analysoinnista, jotta tiedetään ensimmäinen syy (Jumala).

Hänen todistuksensa on niin täydellinen ja systemaattinen, että se on sittemmin jättänyt varjoonsa Platonin, Aristoteleen, Augustinus Hippolaisen tai Anselm Canterburylaisen todisteet, ja siitä on tullut klassisen filosofian malli tässä asiassa.

Aristoteleen työn sovittaminen kristinuskoon

Tuomas Akvinolainen on myös tunnustettu yhdeksi edelläkävijöistä Aristoteleen filosofian viemisessä skolastiikkaan (virta, joka sovittaa yhteen järjen ja uskon). Tällä hän teki filosofian ja teologian yhteensopivaksi, sillä nämä olivat tieteenaloja, joita pidettiin hänen aikanaan ristiriitaisina.

Panokset metafysiikassa

Pyhä Tuomas Akvinolainen antoi myös panoksensa metafysiikkaan tukeutuen Aristoteleen käsitteisiin ja ideoihin. Akvinolainen uskoi, että jokaisella olennolla on itsessään olemus ja olemassaolo. Tässä tapauksessa hän liitti olemuksen – rajoituksena – aristoteeliseen tehokkuuteen ja olemassaolon – täydellisyytenä – tekoon.

Olemassaolon riippumattomuus olemukseen nähden piilee kysymyksessä esineiden ja yleensä kaiken metafysiikan satunnaisuudesta. Lisäksi hän vaikutti tähän tieteenalaan syventämällä sen keskeisiä käsitteitä, kuten oleminen, olemassaolo, entiteetti, suhde, aika ja tila.

Katolinen filosofi, joka muutti paradigman

Tuomas Akvinolainen oli tutkija, joka jätti unohtumattoman jälkensä katoliseen filosofiaan ja teologiaan, sikäli kuin hän sovitti kaksi kokonaisuutta, joita siihen asti pidettiin yhteensopimattomina (usko ja järki). Siksi häntä pidetään yhtenä katolisen kirkon vaikutusvaltaisimmista hahmoista.