Kolme hunajahoitoa flunssan lievittämiseksi

Hunaja on suosiossa sen yskänlääkemäisten, tulehdusten vastaisten ja virusten vastaisten ominaisuuksien johdosta. Hunaja on yksi parhaista luonnollisista flunssan karkottajista. Lue kuinka voit hyödyntää hunajaa näiden kolmen ohjeen avulla!
Kolme hunajahoitoa flunssan lievittämiseksi

Viimeisin päivitys: 30 tammikuuta, 2020

Hunajahoitoa on hyvä käyttää silloin, kun vuodenajat muuttuvat, varsinkin kun se tuo mukanaan yhtäkkisen muutoksen lämpötilassa ja flunssaan sairastumisen riski kasvaa. On aina hyvä pitää joitakin tehokkaita luonnollisia vaihtoehtoja käden ulottuvilla tarpeen varalta.

Tiesitkö, että hunaja on luonnollinen antibiootti? Sen parantavien ominaisuuksien johdosta sitä on käytetty kaikenlaisissa hoitokeinoissa muinaisilta ajoilta lähtien. Yksi sen pääkäyttötavoista on ihmisen immuunijärjestelmän vahvistaminen ja sairauksia vastaan taisteleminen.

Tässä artikkelissa annamme sinulle enemmän tietoa siitä, kuinka hunajaa käytetään flunssaa vastaan taistelemiseen ja sen hoitamiseen.

Kolme antibioottivaikutteista hunajahoitoa

Hunajalla on ravintoarvoja ja sen on todistettu kykenevän tuomaan parantavia vaikutuksia, jotka voivat ehkäistä influenssavirusta. Siitä syystä hunaja on tärkeä aine tätä sairautta hoidettaessa. (Pidä kuitenkin mielessä, että antibiootit taistelevat vain bakteereita vastaan, ei viruksia).

Hunajalla on myös antioksidanttisia ja tulehduksen vastaisia ominaisuuksia. Jos se ei vielä riitä, on sillä myös prebioottisia ominaisuuksia ja se parantaa sydän- ja verisuonijärjestelmän toimintaa. Mitä tulee yleensäkin kaikkiin luonnollisiin ainesosiin, sen ravintoarvo ja pääominaisuudet voivat vaihdella tyypin, laadun, kukkalajikkeen ja maantieteellisen alkuperän mukaan. Yleisesti ottaen voimme kuitenkin sanoa, että hunaja on täynnä vitamiineja, mineraaleja, polyfenoleita, aminohappoja, proteiineja, entsyymejä sekä muita terveydelle hyödyllisiä ainesosia.

Tarkastellaan siis seuraavia kolmea hunajahoitoa!

1. Kaneli-hunajahoito

Kokeile hunajahoitoa, jossa on kanelia.

Hunajan ja kanelin yhdistelmä voi auttaa vahvistamaan puolustuskykyä ja nopeuttamaan flunssan lievitystä.

Ensimmäinen hunajahoito, jonka annamme sinulle flunssan hoitamiseksi on hyvin yksinkertainen valmistaa ja myös melko herkullinen. Sinun tulee vain sekoittaa hunajaa ceyloninkanelin kanssa saadaksesi sakean, siirappimaisen seoksen.

Kun sekoitat nämä kaksi ainesosaa yhteen, vahvistat käytännössä katsoen hunajan ominaisuuksia ceyloninkanelin ominaisuuksien kanssa. Mikäli et vielä tiennyt, erottuu kyseinen kaneli jo itsessään sen virusten, bakteerien ja sienten vastaisilla ominaisuuksilla. Lisäksi tämä tehokas yhdistelmä voi stimuloida kehoasi ja saada sen selviytymään uupumuksesta, joka flunssasta seuraa.

Ainesosat

  • 4 rkl ceyloninkanelia
  • 4 rkl raakahunajaa

Valmistus ja käyttö

  • Sekoita molemmat ainesosat yhteen ja säilytä niitä tiukasti suljetussa purkissa. Jos hunaja kovettuu liikaa, sulata sitä vain lämpimässä vedessä.
  • Ota 1 rkl päivittäin tyhjään vatsaan sekä 1 rkl puoli tuntia ennen jokaista ateriaa, mikäli kärsit flunssasta.

2. Hunajahoito marinoidulla valkosipulilla

Toiseen hunajahoitoon flunssan lievittämiseksi kuuluu raa’an valkosipulin marinointia. Tämä kasvi sisältää allisiinia, joten se on melko tehokas viruksia, bakteereita, sieniä ja jopa parasiitteja vastaan. Se on myös hyvä sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä.

Sinun tulisi valmistaa tämä hoito aina silloin, kun haluat ehkäistä flunssaa tai vain ottaa sitä silloin, kun tunnet flunssan ensimmäisten oireiden ilmestyvän. Tällä tavoin vahvistat immuunijärjestelmää, lievität ärsyttäviä oireita ja nopeutat paranemista.

Ainesosat

  • 10 valkosipulinkynttä
  • 7 rkl hunajaa

Valmistus ja käyttö

  • Aloita kuorimalla valkosipulinkynnet ja leikkaamalla ne viipaleiksi.
  • Laita ne sitten hunajan kanssa purkkiin.
  • Anna hautua viileässä paikassa viikon ajan.
  • Ota 1 rkl tyhjään vatsaan. Jos kärsit jo flunssasta, ota enintään 5 rkl päivän aikana, mikäli et kärsi mistään ruoansulatushäiriöstä.

3. Appelsiini-inkivääri-hunajahoito

Hunajaa ja appelsiinia.

Tämä luonnollinen itse valmistettu siirappi hunajasta, appelsiinista ja inkivääristä voi auttaa rauhoittamaan tyypillisiä flunssan oireita. Se myös vahvistaa immuunijärjestelmää.

Kyseessä on siirappi, jonka voit valmistaa itse kotona, sillä se on melko helppo ja halpa.

Käytät sen valmistukseen appelsiininkuoria, sillä ne ovat täynnä C-vitamiinia, joka on hyväksi hengitystiesairauksien parantamiseen ja joka lisää kehon yleistä puolustuskykyä. Lisää myös inkivääriä, mausteista ainesosaa, joka synnyttää lämpöä kehossa ja auttaa silloin, kun olet kuumeessa.

Ainesosat

  • 2 orgaanisen appelsiinin kuoret
  • 1 rkl inkiväärijauhetta tai viipale tuoretta inkivääriä
  • 6 rkl hunajaa
  • 500 ml vettä tai appelsiinituoremehua

Valmistus ja käyttö

  • Keitä appelsiininkuoret ja inkivääri mehussa tai vedessä 30 minuutin ajan.
  • Lisää sitten hunaja ja anna kiehua vielä 15 minuutin ajan. Siivilöi ja anna jäähtyä.
  • Säilytä purkissa jääkaapissa ja ota 3 rkl päivässä aterioiden yhteydessä, jos kärsit flunssasta.

Nyt tiedät kolme hyvää hunajahoitoa flunssan lievittämiseksi. Ne toimivat myös ehkäisevinä hoitokeinoina auttaen kasvattamaan puolustuskykyä. Pidä mielessä, että ehkäisy on paras lääke. Muista kuitenkin, että nämä hoidot sopivat parhaiten aikuisille, sillä hunaja ei ole turvallista vauvoille.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Chang, J. S., Wang, K. C., Yeh, C. F., Shieh, D. E., & Chiang, L. C. (2013). Fresh ginger (Zingiber officinale) has anti-viral activity against human respiratory syncytial virus in human respiratory tract cell lines. Journal of Ethnopharmacology. https://doi.org/10.1016/j.jep.2012.10.043
  • Miguel, M. G., Antunes, M. D., & Faleiro, M. L. (2017). Honey as a complementary medicine. Integrative Medicine Insights. https://doi.org/10.1177/1178633717702869
  • Watanabe, K., Rahmasari, R., Matsunaga, A., Haruyama, T., & Kobayashi, N. (2014). Anti-influenza Viral Effects of Honey In Vitro: Potent High Activity of Manuka Honey. Archives of Medical Research. https://doi.org/10.1016/j.arcmed.2014.05.006
  • Singh, M. P., Chourasia, H. R., Agarwal, M., Malhotra, A., Sharma, M., Sharma, D., & Khan, S. (2012). Honey as complementary medicine – A review. International Journal of Pharma and Bio Sciences.
  • Nahas, R., & Balla, A. (2011). Complementary and alternative medicine for prevention and treatment of the common cold. Canadian Family Physician.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.