Kemikaalifobia: kohtuuton kemikaalien pelko

02 elokuu, 2020
Kemikaalifobia eli yletön kemikaalien pelko on yhä yleisempi ilmiö yhteiskunnassamme. Toisaalta luonnossa on itsessään paljon kemikaaleja, mutta toisaalta nykyinen sivilisaatiomme on kehittynyt sellaiseksi kuin se nyt on pitkälti kemianteollisuuden edistysten ansiosta.

Se alkoi kuulopuheena, josta tuli sitten muodikasta. Sitten siitä tuli trendi. Myöhemmin siitä kehittyi fobia. “Ei säilöntäaineita”, “ei kemikaaleja” ja “ei keinotekoisia väriaineita”: nämä ovat muutamia niistä mainoslauseista, joita suunnataan kuluttajille jotka haluavat ostaa täysin luonnollisia tuotteita. Nykyään ne ovat niin yleisiä, että siitä jo huomaa miten tavanomainen ilmiö kemikaalifobia keskuudessamme on.

Tietämättämme tarkalleen kuinka tai miksi, sanat ”kemiallinen” tai “kemikaali” ovat yhtäkkiä tullut vastakohdiksi sanalle “luonnollinen”. Aivan kuin kemia ei olisi oleellinen osa luontoa ja luonnollisesti sitä kautta osa myös meitä ihmisiä. Tämä virheellinen ajattelu on saanut monet ihmiset pelkäämään kemikaaleja jopa kohtuuttomasti.

“Luonnollisuutta” kannattavien fanien takana on paljon väärää tietoa ja ihan kokonainen markkinointistrategia. Tämä massahysteria ei ole tervettä, sillä se aiheuttaa paljon pelkoa ja ahdistusta, niiden käytäntöjen lisäksi, jotka eivät auta ketään.

Kohtuuton kemikaalien pelko eli “kemikaalifobia”

Tällainen kohtuuton kemikaalien pelko alkoi 1960-luvulla. Suurin, tai ainakin kuuluisin syy tämän irrationaalisen pelon alkamiseen oli Rachel Carsonin teos Äänetön kevät.

Teos kertoo torjunta-aineista, jotka aiheuttavat ravintoketjun saastumista, sekä siitä, mikä yhteys tällä on luontoon ja ihmisten terveyteen. Äänetön kevät on yksi kaikkien aikojen suosituimmista tiedekirjoista. Se sai kuitenkin ihmiset kehittämään irrationaalista pelkoa kaikenlaisia kemikaaleja (ei vain haitallisia kemikaaleja) kohtaan.

Kemikaalifobia on johtanut moniin tapoihin, jotka eivät loppujen lopuksi olekaan meille enää niin terveitä. On esimerkiksi ihmisiä, jotka eivät syö lainkaan mereneläviä, koska he uskovat niiden kaikkien sisältävän liikaa elohopeaa. Suurimmassa osassa meren antimia elohopeaa on vaaraton määrä, ainakin jos niitä syödään kohtuudella.

Lue tämäkin: Muovi on äänetön tappaja

Luonnollinen vs. kemiallinen ja siihen liittyvä myytti

Vuonna 2006 eräässä kaupungissa Yhdysvalloissa joku sai päähänpiston ja halusi tehdä kokeilun. Hän teetti kyltin, jonka hän asetti kaupungin suihkulähteen yhteyteen: kyltissä luki varoitus, että “vesi sisältää suuren määrän vetyä”. Tämän jälkeen ihmiset, joilla oli ollut tapana viettää vapaa-aikaa suihkulähteen lähellä, alkoivat kaikota ja alue tyhjeni.

Kyltin sanoma oli totta, sillä vesi todellakin sisältää vetyä ja myöskin happea. Tarkemmin sanottuna suhteessa kaksi osaa vetyä ja yhden osan happea. Nämä kaksi ovat esimerkkejä niistä monista luonnollisista kemikaaleista, jotka muodostavat maailmamme. Se, että ihmiset lopettivat lähteellä käymisen varoitusmerkin vuoksi, on täydellinen esimerkki kohtuuttomasta kemikaalien pelosta.

Totuus on, että melkein kaikessa mitä näemme, syömme ja kosketamme, on kemikaaleja. Kemikaalit ovat osa luontoa eivätkä toimi sitä vastaan.

Suuri osa kemiallisista aineista löytyy luonnosta, kun taas toiset ovat synteettisiä, eli ne tuotetaan teollisella jalostuksella. Sekä luonnolliset että synteettiset kemikaalit voivat vahingoittaa ihmistä. Kaikki riippuu siitä, kuinka ja miten paljon niitä pääsee kehoon.

Tarkista tämä: Kemikaaleille altistuminen ja miten vähennät sitä

Haitallisia aineita

Eräs tiedemies sanoi noin viisisataa vuotta sitten, että ”myrkky on annoksessa”. Tuo tiedemies oli Paracelsus, ja hänen lausuntonsa on totta. Jos ihminen juo vettä lakkaamatta, hän voi kuolla siihen. Tai jos joku nauttii pullollisen vodkaa, hän voi kuolla siihen.

Toisaalta, pieni määrä joitakin haitallisia aineita ei vaikuta kehoon ja terveyteemme. Ja on hyvä huomata, että yhteiskunnassamme on nykyään enemmän säännöksiä kuin koskaan ennen. Niitä on lääkkeissä, elintarvikkeissa, kosmetiikassa ja kaikessa mitä me ihmiset käytämme, ja nuo säännökset on luotu siksi, että todellakin nauttisimme tai käyttäisimme vain pienen määrän tuotteiden sisältämiä kemikaaleja.

Jos kieltäisimme kaikki kemikaalit tänään, yhteiskuntamme romahtaisi. Teoriassa olisi mahdotonta saada ruokaa kaikille ihmisille. Meidän olisi myös luovuttava mm. lääkkeistä, muovista ja tekniikasta.

Kemikaalifobia ja markkinointi

Itse asiassa monet tuotteet, joita mainostetaan “luonnollisina”, eivät todellakaan ole sitä.

Ruokakaupassa myytävät suolat, joissa ei ole lainkaan natriumia, sisältävätkin kaliumkloridia natriumkloridin sijaan. Se voi olla meille vielä haitallisempaa. Luonnollista leipää ei yksinkertaisesti ole olemassa (vai kasvaako se puussa?). Ei ole myöskään olemassa luonnollisia makeutusaineita tai kosmetiikkaa, jotka olisivat ”kemikaalittomia”. Se on mahdotonta.

On erittäin tärkeää olla tietoinen niistä haitallisista vaikutuksista, joita jotkut aineet voivat aiheuttaa, kuten asbesti. On kuitenkin yhtä tärkeää olla tekemättä yleistyksiä ja aiheuttamatta vääriä hälytyksiä. Se vain edistää kemikaalifobiaa ja kemikaalien järjetöntä pelkoa… markkinointistrategiana.

  • Salort, J. M. M. (2012). Historia contra la quimiofobia alimentaria. In Anales de la Real Sociedad Española de Química (No. 3, pp. 263-267). Real Sociedad Española de Química.
  • Lee, B. M., Kwon, S., Cho, Y. M., Kim, K. B., Seo, K., Min, C. S., & Kim, K. (2019, February 1). Perspectives on trace chemical safety and chemophobia: risk communication and risk management. Journal of Toxicology and Environmental Health – Part A: Current Issues. Taylor and Francis Inc. https://doi.org/10.1080/15287394.2019.1575625
  • Saleh, R., Bearth, A., & Siegrist, M. (2019). “Chemophobia” Today: Consumers’ Knowledge and Perceptions of Chemicals. Risk Analysis. https://doi.org/10.1111/risa.13375
  • Francl, M. (2013, June). How to counteract chemophobia. Nature Chemistry. https://doi.org/10.1038/nchem.1661
  • Gribble, G. W. (2013). Food chemistry and chemophobia. Food Security, 5(2), 177–187. https://doi.org/10.1007/s12571-013-0251-2