Arpien häivyttäminen luonnollisilla voiteilla

Jos ihollasi on arpia, haluat luultavasti peittää ne. Onneksi arpien häivyttäminen onnistuu esimerkiksi näillä luonnollisilla voiteilla.
Arpien häivyttäminen luonnollisilla voiteilla

Kirjoittanut Solimar Cedeño

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Arpia on monen kokoisia ja muotoisia, ja ne voivat vaikuttaa sekä ulkonäköön että itsetuntoon. Tämän päivän artikkelissa opetamme valmistamaan muutamia kotitekoisia voiteita, joiden avulla arpien häivyttäminen onnistuu luonnollisesti.

Ensin on tarpeen selventää, että arpi on haavan tai palovamman aiheuttama jälki iholla, ja se voi olla joko väliaikainen tai pysyvä. Naisilla esimerkiksi keisarileikkausten jättämät arvet ovat yleisiä, eikä niitä voi tämän tyyppisissä synnytyksissä välttää.

Hyvä uutinen on se, että arpien häivyttäminen on mahdollista myös kotikonstein. Ihmiselimistö kykenee parantamaan arvet kyllä itse ajallaan, mutta paranemista voi nopeuttaa käyttämällä alla mainittuja kotihoitoja. Näin uskallat varmoin mielin pukea bikinit rannalle!

Arpien häivyttäminen kotitekoisella aloe vera -voiteella

Keisarileikkauksen jättämä arpi

Aloe veran hoitavat ominaisuudet auttavat häivyttämään arpia. Kasvin sisältämä geeli sopii lisäksi loistavasti haavojen ja palovammojen hoitoon. Voiteen käytön jälkeen iho on parantunut ja kosteutettu.

Ainekset

  • 1 rkl kookosöljyä (luomu)
  • 375 ml aloe vera -geeliä
  • 20 tippaa olibaanihartsiöljyä
  • 1 ½ rkl vehnänalkioöljyä
  • 20 tippaa ruusunmarjaöljyä

Valmistus

  • Sekoita ensin keskenään kookosöljy ja aloe vera -geeli pienessä kulhossa koostumukseltaan voidemaiseksi.
  • Lisää vehnänalkio-, olibaanihartsi- ja ruusunmarjaöljy. Sekoita taas.
  • Hiero tätä aloe vera -voidetta arpiin yhdestä kahteen kertaa päivässä.

Arpien häivyttäminen valkaisevalla savella

Arpien häivyttäminen onnistuu myös savella

Valkaiseva savi on eräänlaista imukykyistä savea, joka auttaa vähentämään ihon rasvaisuutta sekä häivyttämään arpia ja lisäämään ihon kimmoisuutta.

Ainekset

  • 1 rkl valkaisevaa savea
  • ½ tl limen mehua
  • 1 rkl ruusuvettä

Valmistus

  • Sekoita ensin kaikki ainekset yhtenäiseksi voiteeksi. Levitä voidetta sitten arpiin.
  • Anna vaikuttaa 30-45 minuuttia ja pese pois runsaalla vedellä.
  • Haluttujen tulosten saaminen edellyttää, että voidetta käytetään kerran tai kaksi kertaa viikossa.

Arpien häivyttäminen kaura-kermanaamion avulla

Arpien häivyttäminen kaurasta valmistetulla voiteella

Kaura sisältää runsaasti proteiinia, rasvoja, vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka auttavat häivyttämään arpia iholta. Kaurasta valmistetut voiteet torjuvat myös ihon kuivuutta ja halkeilua.

Tämä kauranaamio kosteuttaa ihoa ja tekee ajan myötä arvista vähemmän näkyviä.

Ainekset

  • 2 rkl hapankermaa
  • 2 rkl luonnonjogurttia
  • 1 rkl kaurahiutaleita

Valmistus

  • Sekoita kulhossa kerma ja luonnonjogurtti hyvin keskenään.
  • Lisää ruokalusikallinen kaurahiutaleita ja sekoita kaikki ainekset yhteen.
  • Levitä tahnaa arpiselle alueelle ja anna vaikuttaa 15-20 minuuttia. Huuhtele pois kylmällä vedellä.
  • Käytä tätä kaura-kermahoitoa kerran tai kaksi kertaa viikossa.

Arpien häivyttäminen sipulimehu-oliiviöljyhoidolla

Sipuli on yksi eniten käytetyistä kasviksista keittiössä, mutta sen hoitavien ominaisuuksien vuoksi se sopii ihanteellisesti myös arpien häivyttämiseen. Sipulin yhdistäminen oliiviöljyyn tekee hoidosta vielä tehokkaamman, sillä kumpikin ainesosa sisältää ihokudoksen uusiutumista edistäviä mineraaleja.

Ainekset

  • 1/4 sipulia
  • 1 rkl oliiviöljyä

Valmistus

  • Kuutioi sipuli ja laita palaset tehosekoittimeen. Sekoita mehuksi ja kaada pieneen kulhoon.
  • Lisää sipulimehun joukkoon oliiviöljy ja sekoita hyvin.
  • Levitä seosta arpiselle alueelle ja anna vaikuttaa 20-30 minuuttia. Tämän jälkeen huuhtele kylmällä vedellä.
  • Toista hoito yhdestä kahteen kertaan päivässä.

Näitä yksinkertaisia kotihoitoja käyttämällä pystyt häivyttämään arpia ja saamaan terveen ihon. Äläkä arkaile näyttää kaunista, arpien koristamaa ihoasi: arvet eivät määrittele sinua.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Andrades, Patricio, Susana Benítez, and Arturo Prado. “Recomendaciones para el manejo de cicatrices hipertróficas y queloides.” Revista chilena de cirugía 58.2 (2006): 78-88.
  • Bernabéu, Alejandra. “Tratamiento de las cicatrices.” Offarm: Farmacia y Sociedad 28.2 (2009): 40-43.
  • Jornet, Josep M. Petit, et al. “Prevención y tratamiento de la cicatriz patológica.” Revista ROL de enfermería 27.1 (2004): 7-12.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.