Kehosi voi auttaa sinua voittamaan pelkosi

helmikuu 17, 2018
Sen sijaan, että turvautuisit lääkkeisiin toistuvan päänsäryn tai selkäkivun lievittämiseksi, pohdi voiko se johtua ratkaisemattomista huolista tai muista ongelmista.

Pelkojen voittaminen saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta. Se ei kuitenkaan olekaan niin helppoa, kun todella yrität tehdä sen.

Pelkomme saavat meidät ottamaan valtavia askeleita taaksepäin, jotta välttyisimme kohtaamasta kipeitä tunteita, jotka saattaisivat musertaa meidät. Joskus säälimme itseämme, koska emme kykene pääsemään yli peloistamme itse. Pyydämme apua ja syytämme toisia tai sanomme olevamme epäonnekkaita. Emme tiedosta, että vastaus ja selitys kärsimykseemme piilee meissä itsessämme.

Käy katsomassa tätä artikkelia: Mikä tahansa nykytilanteesi on, hyväksy se aivan kuin olisit itse valinnut sen

Kehomme ilmaisee tukahdutettuja tunteitamme

selkäkipu

Joskus saamme yhtäkkistä ahdistusta tai kauhean päänsäryn, joka ei tunnu millään loppuvan. Vihaat tällaisia tuntemuksia, tunnetta sairaudesta, niin paljon, että keskityt vain kipuusi analysoimatta mikä on mahdollisesti laukaissut sen.

Ahdistus on voinut olla seurausta kokemuksista, joissa olet pelännyt menettäväsi ihmisiä tai tulevasi heidän hylkäämäkseen.

Katso: Kuinka estää stressiä aiheuttamasta tuhoa elimistössä

Ajattelet kehosi ja mielesi olevan erillään toisistaan, mutta et tiedosta, että kaikki sisällä pitämäsi asiat tulevat lopulta näkyviin kehossasi varoitusmerkkeinä.

Se ei ole kehosi, joka satuttaa itseään; se vain kertoo sinulle, että sinun on muutettava jotakin. Mutta mitä me useimmiten teemme? Jätämme nämä varoitusmerkit huomiotta…

On tärkeää voittaa pelot, jos haluat estää asioita pahenemasta

kipua kyynärpäässä

Pelkojen voittaminen, niiden kohtaaminen ja huomioiminen on oleellista, jos haluat estää asioita pahenemasta kiihtyvällä vauhdilla. Pelot eivät poistu itsestään; ne on kohdattava ja ratkaistava. Pelot joko pysyvät tai katoavat tekemiesi päätösten mukaan.

On totta, että pelkojen kohtaaminen sattuu aluksi. Tuska voi olla niin voimakasta, että haluat paeta sitä – juosta poista epämiellyttävän tunteen luota. Mutta periksi antaminen ja pakeneminen eivät hävitä pelkoa, joka vain jatkaa kasvamistaan vähä vähältä, kunnes se manifestoituu kehossasi yhä enemmän.

Lue tämäkin artikkeli: Psykosomaattinen sairaus: tunteet ja keho

Ahdistus voi johtaa ihottumaan. Päänsärky voi muuttua sietämättömäksi migreeniksi.

Selän kääntäminen peloille ja pysyminen tilanteessa, joka saa sinut niin onnettomaksi, tekee sinusta harmaan ihmisen, jolta puuttuu värejä ja hehkua.

Kuunnellaan kehoamme ja annetaan sen ohjata meitä

naisen pelkojen voittaminen

Mitä jos alkaisimme kuunnella omaa kehoamme? Mitä jos lakkaisit peittämästä korviasi ja sen sijaan kuuntelisit tarkasti saadaksesi selville, mikä asia sinun on kohdattava? Ehkäpä sinun täytyy kertoa jollekulle mitä ajattelet, erota ihmisestä joka satuttaa sinua tai muuttaa radikaalisti elämäntapaasi.

Hyödynnä kehosi sinulle antamaa tietoa saadaksesi otteen peloistasi ja oppiaksesi kohtaamaan ne, jotta niiden valta sinuun vähenisi.

Meidän on muistettava, että pelot ovat vain pelkoja. Joskus ne eivät ole edes todellisia, vaan asioita jotka olemme luoneet omista epävarmuuksistamme ja vääristä uskomuksistamme, joita haudomme mielessämme.

Ennen kuin menet, älä jätä lukematta: Ota harppaus elääksesi pelotonta elämää

Ollaan rohkeita. Ota kehossasi tuntuva kipu avuksi, älä taakaksi. Lakataan peittämästä sitä lääkkeillä, jotka antavat vain väliaikaista helpotusta.

Jos se pysyy, kyseessä on asia jota vastustelemme. Avataan korvamme, otetaan selvää tilanteesta, jossa olemme ja siitä, kuinka toimimme.

Kehomme kertoo meille, olemmeko oikealla tiellä vai emme.

UUTISIA VERKOSSA