Logo image
Logo image

Rosmariini ja sen 5 hyötyä tukallesi

3 minuuttia
Sen lisäksi että rosmariini vähentää päänahan rasvantuotantoa, se on myös hyvin tehokas apu hilseen poistamiseksi ja se auttaa tehostamaan hiusten kasvua.
Rosmariini ja sen 5 hyötyä tukallesi
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Rosmariini on monelle tuttu kasvi ja sen hyödyt ovat monet. Jo muinaisista ajoista lähtien tämä kasvi on ollut osana luonnollisia hoitoja, joita ovat käyttäneet hyvin monet naiset.

Rosmariini tunnetaan sen runsaasta elintärkeiden ravinteiden määrästä. Lisäksi se sisältää suuren annoksen antioksidantteja, jotka tarjoavat lukuisat hyödyt sekä iholle että hiuksille.

Mitä tulee hiusten terveyteen, rosmariini auttaa estämään hiustenlähtöä sekä antaa tukalle elinvoimaa. Siten se onkin aivan ihanteellinen tuote samean ja elottoman tukan hoitoon.

Rosmariinia on monesti mukana kaupallisissakin tuotteissa, mutta sen käyttö luonnollisessa muodossaan on hyvä vaihtoehtoinen tapa hyödyntää tätä loistavaa kasvia.

Jatka siis lukemista mikäli et vielä ole kokeillut tätä kasvia hiustenhoidossa, ja käytä hyödyksesi nämä rosmariinin viisi tärkeintä hyötyä tukalle helppojen ohjeiden avulla.

Älä jätä kokeilematta tätä luonnollista tehotuotetta hiustesi kunnon parantamiseksi!

1. Se edistää hiusten kasvua

Some figure

Yksi rosmariinin suurimmista hyödyistä hiusten terveyden edistäjänä on sen kyky estää hiustenlähtöä ja stimuloida tervettä kasvua.

Ensinnäkin tämä kasvi sisältää suuria määriä B- ja C-vitamiinia. Lisäksi se tarjoaa elintärkeitä ravinteita, ja kun nämä pääsevät imeytymään päänahkaan, ne auttavat tekemään hiuksista tuuheammat.

  • Sen uutteet aktivoivat kosteutusta sekä lisäävät verenkiertoa, jotta hiusten karvatupet voisivat tulla kunnolla ravituiksi.
  • Lisäksi se auttaa poistamaan päänahkaan kertyneet myrkyt ja se vähentää hiusten heikkoutta.
  • Yleisesti ottaen rosmariinin säännöllinen käyttö tekee tukastasi paljon runsaamman ja silkkisemmän.

2. Se vähentää hiusten harmautta

Vaikka rosmariini ei olekaan niin tehokas tuote tässä mielessä kuin kaupalliset vaihtoehdot, tämän kasvin uutteet toimivat hyvänä apuna harmaiden hiusten peittämiseksi.

Sen runsas kahvi- ja rosmariinihapon määrä toimii siten, että hiuksia voidaan värjätä luonnollisesti. Se vähentää valkoisten ja harmaiden hiusten määrää.

  • Sen käyttö suoraan stimuloi melanosyyttien aktiivisuutta. Nämä solut vastaavat siitä, että hiuksissa on pigmenttiä.
  • Lisäksi sen antioksidanttiteho estää vapaiden radikaalien huonoja vaikutuksia. Nämä hiukkaset ovat syynä siihen, että hiuksissa tapahtuu ikääntymistä.

3. Se torjuu hilsettä

Some figure

Hiusten pH-tasossa voi esiintyä epätasapainoa sienen takia, mikä voi aiheuttaa ärsyttävää päänahan hilseilyä. Oireisiin kuuluu epämiellyttävä kutina ja ihon irtoaminen, joka voi kestää kuukausia mikäli tätä ongelmaa ei hoideta.

Rosmariinin uutteet toimivat supistavana ja sientä torjuvana hoitona, ja tätä kasvia voidaankin käyttää luonnollisena ratkaisuna kyseisestä ongelmasta eroon pääsemiseksi.

  • Rosmariinin vaikuttavat aineet pääsevät helposti hiusten juuriin ja vaikuttavat siellä poistaen ärsyttävät valkoiset hilsehiutaleet.
  • Lisäksi kasvin tulehdusta torjuva vaikutus rauhoittaa ärtyneisyyttä sekä hallitsee kutinaa ja punoitusta.

4. Se poistaa liiallisen öljyn

Muutokset hiusten talirauhasten aktiivisuudessa voivat aiheuttaa suuren ongelman silloin kun talia jää päänahkaan.

Rosmariini toimii supistavana tuotteena, ja se auttaa vähentämään öljyntuotantoa, jotta tukka pysyisi raikkaana ja kosteutettuna.

  • Tämä saa aikaan lopun karvatuppien tukkeutumiselle sekä mahdollistaa hapettumisen palaamisen oikealle tasolle.
  • Lisäksi tämä hoito puhdistaa syvällisesti juuria sekä antaa tukallesi kiiltävän ja puhtaan ulkomuodon.

5. Se on luonnollinen hoitoaine

Some figure

Tämän loistavan kasvin sisältämät ravinteet ovat oiva apu silloin, kun tukkaa on kohdeltu väärin ja se on kuiva ja eloton.

Sen sisältämät uutteet luovat uudelleen hiussuortuvia sekä jättävät ne silkkisiksi ja kosteutetuiksi.

  • Kasvin käyttö hoitoaineen muodossa tuo lopun hiusten katkeilemiselle ja kuivuudelle.
  • Se on kuitenkin hyvä tuote myös yhdistettynä muihin aineksiin, jotta näitä vaikutuksia voitaisiin lisätä.

Kuinka rosmariinihoito hiuksille valmistetaan?

Some figure

On olemassa monia reseptejä, joita voit helposti hyödyntää saadaksesi käyttöön rosmariinin kaikki loistavat hyödyt. Me haluamme nyt kertoa yksinkertaisesta hoidota, joka voidaan vaivattomasti sisällyttää mihin tahansa kauneudenhoitorutiiniin.

Tarvittavat ainekset

  • 2 kupillista vettä (500 ml)
  • 45 g rosmariinia

Näin tämä hoito valmistetaan

  • Kiehauta vesi kattilassa.
  • Kun vesi kiehuu, lisää sekaan rosmariini ja alenna lämpöä. Anna kiehua hiljalleen viiden minuutin ajan.
  • Ota pois lämmöltä, peitä kattila ja odota kunnes neste viilenee – sitten voit jo käyttää sen.

Kuinka tämä hoito tehdään?

  • Siivilöi neste ja kaada se spraypulloon. Suihkuta kaikkialle hiuksiisi ja päänahkaasi.
  • Me suosittelemme erottelemaan hiukset ensin osioihin, jotta hoito olisi helpompi tehdä.

Oletko jo kokeillut tukkasi kunnon parantamista rosmariinin avulla? Nyt kun tiedät kuinka hyvä apu tämä luonnollinen tuote on hiusten kaunistamiseksi, kokeile sitä osana erilaisia hoitoja ja käytä sitä vaihtoehtona kalliille kaupan tuotteille.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Hosking A. M, Juhasz M, et al. Complementary and alternative treatments for alopecia: a comprehensive review. Skin Appendage Disorders. Febrero 2019. 5 (2): 72-89.
  • López Luengo Mª T. El romero, planta aromática con efectos antioxidantes. Offarm. Julio-Agosto 2008. 27 (7).
  • Mount Sinai. Rosemary. School of Medicine at Mount Sinai.
  • Murata K, Noguchi K, et al. Promotion of hair growth by Rosmarinus officinalis leaf extract. Phytotherapy Research. Febrero 2013. 27 (7): 212-7.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.