Pakko-oireinen häiriö (OCD): syyt, oireet ja hoito

Pakko-oireinen häiriö (OCD), joka tunnetaan myös pakkoneuroosina, on psykiatrinen häiriö, jossa ihmiselle kehittyy pakonomaisia ajatuksia, tunteita ja käsityksiä sekä toistuvia käytösmalleja, jotka saavat hänet toistamaan tiettyjä toimintoja yhä uudestaan ja uudestaan. Jälkimmäisiä kutsutaan kompulsioiksi eli pakkotoiminnoiksi.

Tämän seurauksena pakko-oireista häiriötä sairastavat kärsivät myös ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista, kun jokin vaivaa heitä.

Tässä artikkelissa katsomme tarkemmin tätä häiriötä, sen syitä ja hoitoja.

Syyt

Arviolta 2 % väestöstä kärsii pakko-oireisesta häiriöstä. Yleensä oireita kehittyy 20-40 vuoden iässä.

Vaikka pakko-oireisen häiriön tarkkoja syitä ei vielä tunneta, tiedemiehet ovat löytäneet sen taustalta tiettyjä poikkeavuuksia aivoissa.

Oireet

Tavallisimmat oireet ovat pakkoajatukset. Ne ovat toistuvia ja sitkeitä mielikuvia. Henkilö saattaa yrittää jättää ne huomiotta, mutta koska tämä aiheuttaa hänessä paljon ahdistusta, hän tuntee hallitsematonta tarvetta toimia niiden pohjalta.

Pakkoajatukset voidaan luokitella neljään kategoriaan:

• Tarkistaminen (tarve tarkistaa asioita uudelleen ja uudelleen),
• Pelot ja fobiat (pelot sairauksia, tiettyjä asioita jne. kohtaan)
• Impulssit (aggressiivinen tai seksuaalinen)
• Pakonomaiset käsitykset (pakonomainen suhtautuminen järjestykseen, symmetriaan, uskonnollisiin asioihin, aikaan jne.).

Nämä pakkoajatukset ilmenevät myös kompulsioina eli pakkotoimintoina, jotka potilas aloittaa keinonaan puolustautua pakkoajatuksilta. Tästä syystä henkilö tuntee tarvetta toistaa tiettyä käytöstä useita kertoja, tuntematta sen tulleen täytetyksi.

Pakko-oireinen häiriö voi aiheuttaa myös tic-oireita. Ne ovat tahdosta riippumatonta lihasnyintää.

Diagnoosi

Potilaan käytös antaa viitteitä siitä, vievätkö oireet suuren osan hänen ajastaan tai aiheuttavatko ne huomattavaa ahdistusta, joka vaikuttaa hänen päivittäisiin toimintoihinsa. On tärkeää myös huomioida, etteivät potilaan pakkoajatukset ole seurausta lääkehoidoista. Ne eivät myöskään liity muihin psyykkisiin häiriöihin.

Diagnoosia tehtäessä tulee myös huomioida, esiintyykö henkilön suvussa samaa häiriötä tai liittyykö häiriöön tahdosta riippumattomia eleitä.

Asiantuntija voi myös arvioida potilasta kyselykaavakkeilla, kuten Yale-Brownin obsessiivis-kompulsiivisuutta mittaavalla arviointiasteikolla.

Pakko-oireisen häiriön hoito

Pääsääntöisesti pakko-oireista häiriötä hoidetaan kognitiivis-behavioraalisella terapialla. Tässä terapiassa potilas altistetaan tilanteille, jotka laukaisevat tarkoituksella pakkoajatuksia. Tätä tekemällä potilas alkaa hallita ahdistustaan ja kovaa tarvettaan suorittaa impulsiivinen teko.

Lisäksi on olemassa psykofarmakologinen hoito, johon kuuluvat masennuslääkkeet.

Potilaalle ja hänen perheelleen tarjotaan myös tietoa tästä häiriöstä, sekä koulutusta sosiaalisissa taidoissa ja aktiviteeteissa.