Tunnetko jo aprikoosin uskomattomat terveysvaikutukset?

Aprikoosi on monipuolinen ja ravintorikas hedelmä, jonka nauttimisella on myös monia terveyttä edistäviä vaikutuksia.
Tunnetko jo aprikoosin uskomattomat terveysvaikutukset?

Viimeisin päivitys: 23 huhtikuuta, 2019

Aprikoosi on erinomainen antioksidanttien lähde, minkä vuoksi aprikoosia pidetään myös tärkeänä ainesosana sekä kauneudenhoidossa että nuorekkuuden ja kokonaisvaltaisen elinvoimaisuuden ylläpidossa.

Välttyäksesi liiallisista kemikaaleilta ja torjunta-aineilta, varmista ennen aprikoosin syömistä että hedelmän alkuperä on orgaaninen. Aprikoosi suositellaan nautittavaksi mielellään hyvin kypsänä, sillä raaka hedelmä voi aiheuttaa epämiellyttäviä ruoansulatusvaivoja.

Tutustumme tässä artikkelissa tarkemmin aprikoosin ominaisuuksiin ja sen tuomiin terveysvaikutuksiin. Lisäksi jaamme neljä erilaista, mutta aivan yhtä herkullista tapaa nauttia tätä hedelmää joko tuoreeltaan, kompottina, marmeladina tai kuivattuna.

Aprikoosi

Aprikoosi tai “Armenian luumu” (Prunus armeniaca) on Kiinasta alkuperäisin oleva hedelmä, jota tänä päivänä viljellään paljon Turkissa. Aprikoosin antoisat ravintoarvot pitävät sisällään muun muassa beetakaroteenia eli A-vitamiinia (joka antaa aprikoosille kellertävän oranssin värin) sekä runsaasti mineraaleja, kuten rautaa ja kaliumia. Lisäksi aprikoosi sisältää ruoansulatukselle ja suolistolle tärkeää kuitua ja luonnollista hedelmäsokeria.

Aprikoosin kuori käsitellään usein torjunta-aineilla ja muilla terveydelle haitallisilla kemikaaleilla, ja siksi onkin suositeltavaa, että aprikoosit hankittaisiin aina orgaanisina. Orgaaniset aprikoosit voi nauttia turvallisesti myös kuorineen, jolloin kuoressakin olevat ravintoaineet saadaan hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaalla tavalla.

Hunza-kansa

Hunza-kansa (tunnetaan myös Burusho-kansana tai Botraj-kansana) on Pakistanin ja Intian alueella elävä alkuperäiskansa, joka on tullut tunnetuksi länsimaisessa kulttuurissa pitkän iän kansana. Hunzan asukkaiden ruokavalio on täysin kasvipohjainen ja mielenkiintoista kyllä, aprikoosi niin tuoreena kuin kuivattuna näyttelee tärkeää osaa asukkaiden päivittäisessä ravitsemuksessa.

Kasvipohjaisen ja hedelmäpitoisen ruokavalion lisäksi tulee ottaa huomioon, että asukkaiden alhainen stressitaso ja saastumaton ilmasto vaikuttavat myös positiivisesti tämän maailmalla puhutun ja ihaillun kulttuurin korkeaan elämänlaatuun.

Aprikoosia nautitaan hunzalaisessa ruokavaliossa ympäri vuoden. Itse asiassa aprikoosi on niin suosittu, että monet hunzalaiset perheet kasvattavat omia aprikoosipuita, joka on myös merkki perheen hyvästä taloudellisesta tilanteesta. Hedelmän lisäksi aprikoosin siemenistä valmistetaan korkealaatuista aprikoosiöljyä, jota käytetään paljon ruoanlaitossa, lamppuöljyn valmistamisessa ja ihonhoidossa.

syö aprikoosi tuoreena

Aprikoosin terveysvaikutukset

Aprikoosi omaa verrattain monipuolisia terveysvaikutuksia koko kehon hyvinvoinnin kannalta:

  • Aprikoosin antioksidantit ja beetakaroteenit auttavat ehkäisemään vapaiden radikaalien aiheuttamaa ennenaikaista solujen vanhentumista.
  • Antioksidantit ovat lisäksi yksi tehokkaimmista tavoista ehkäistä degeneratiivisten eli rappeuttavien sairauksien kuten Alzheimerin taudin ja sydän- ja verisuonisairauksien syntyä.
  • Omaa lisäksi tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia, jotka auttavat myös helpottamaan tulehdusperäistä kipua ja ärsytystä.
  • Ehkäisee silmiin ja näköön liittyviä sairauksia kuten silmäpohjan rappeumaa, hämäräsokeutta ja näön heikentymistä.
  • Erityisesti kuivatun aprikoosin korkea rautapitoisuus auttaa ehkäisemään ja hoitamaan raudanpuuteanemiaa.
  • Korkea kaliumpitoisuus poistaa ylimääräisiä nesteitä ja laskee kehon turvotusta.
  • Hoitaa korkeaa verenpainetta.
  • Tehostaa suoliston toimintaa ja ehkäisee ummetusta.
  • Aprikoosin korkea hedelmäsokeri- ja kuitupitoisuus pitää nälkää loitolla pitkään sekä hillitsee sokerinhimoa, toisin sanoen se on erinomainen vaihtoehto korvaamaan epäterveellisiä herkkuja.
  • Vähentää jalkojen lihasten kramppeja.
  • Tasapainottaa hermoston toimintaa ja helpottaa stressiä ja ahdistuneisuutta.
  • Laskee veren korkeita kolesteroliarvoja.

Muita käyttötarkoituksia

kuivatut aprikoosit

Useiden terveysvaikutustensa lisäksi aprikoosilla on monia muitakin käyttötarkoituksia:

  • Aprikoosiöljy on erinomainen vaihtoehto ihonhoitoon (muistuttaa ominaisuuksiltaan manteliöljyä).
  • Aprikoosin siemenet ovat erinomainen A-vitamiinin lähde. A-vitamiinia käytetään paljon esimerkiksi silmien ja suoliston sairauksien ja häiriöiden hoidossa, kuten myös lukuisissa kauneudenhoitoon suunnatuissa luontaistuotteissa.
  • Aprikoosin siemenistä valmistetaan myös kuuluisaa italialaista makulikööriä Amarettoa.

Useiden aprikoosilajikkeiden siemenet (kivet) sisältävät terveydelle vaarallista amygdaliini-myrkkyä, eikä näitä siemeniä tulisi nauttia käsittelemättömänä ollenkaan.

Muistutamme myös tässä vaiheessa uudestaan, että aprikoosit tulisi nauttia aina täysin kypsinä, sillä kypsymättömät hedelmät voivat aiheuttaa ruoansulatusongelmia.

4 tapaa syödä aprikoosia

  • Tuoreena: Tuore aprikoosi on herkullinen ja täyttävä välipala nautittavaksi milloin tahansa. Lisäksi voit käyttää aprikoosia myös hedelmäsmoothiessa antamaan juomalle lisämakeutta ja ripauksen kirpeyttä.
  • Kompottina tai marmeladina: Voit valmistaa myös makean aprikoosikompotin tai marmeladin valmistamalla aprikoosit esimerkiksi tämän ohjeen mukaisesti (korvaa vain ohjeessa käytetyt mandariinit aprikoosilla). Kompotti ja marmeladi sopivat erinomaisesti tuomaan pirteää makeutta esimerkiksi jogurttiin, leivonnaisiin ja välipalakekseihin.
  • Kuivattuina: Kuivatut aprikoosit ovat erinomainen ravintoaineiden, hedelmäsokerin ja kuidun lähde. Korkean kaloripitoisuutensa takia ne toimivat myös terveellisenä energianlähteenä erityisesti kasvaville lapsille ja urheilijoille. Ylipainoisten tai painoaan pudottavien tulisi kuitenkin rajoittaa kuivattujen aprikoosien nauttimista juuri niiden korkean sokeri- ja energiapitoisuutensa takia.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Pohl F., Thoo Lin PK., The potential use of plant natural products and plant extracts with antioxidant properties for the prevnetion/treatment of neurodegenerative diseases: in vitro, in vivo and clinical trials. Molecules, 2018.
  • Minaiyan M., Ghannadi A., Asadi M., Etemad M., et al., Anti inflammatory effect of prunus armeniaca L. (Apricot extracts ameliorates TNBS induced ulcerative colitis in rats. Res Pharm Sci, 2014. 9 (4): 225-231.
  • Saari JC., Vitamin A and vision. Subcell Biochem, 2016. 81: 231-259.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.