Vastavuoroisuus ihmissuhteissa

Joskus annamme niin paljon toisille ihmisille, että jätämme oman itsemme huoltamisen liian vähälle ja odotamme toisilta yhtä paljon kuin itseltämme.
Vastavuoroisuus ihmissuhteissa

Viimeisin päivitys: 07 helmikuuta, 2019

Odotamme monenlaisia asioita toisilta ihmisiltä. Odotamme, että meidän tarpeemme tulevat täytetyksi, ja odotamme, että ne ihmiset joista itse välitämme, kohtelevat meitä samalla tavalla kuin me heitä. Sitä on vastavuoroisuus.

Maailma ei kuitenkaan toimi aina toivotulla tavalla, ja siksi odotuksemme saattavat murentua. 

Mitä oikein on vastavuoroisuus

Kannattaa silti muistaa, että tämä ei ole asia, josta tarvitsee olla allapäin. Me kaikki tarvitsemme tiettyjä asioita toisilta, jotta voisimme tuntea jonkinlaista turvallisuutta.

Samalla tavalla kuin lapsi tietää, että hänen vanhempansa rakastavat häntä, me aikuiset odotamme sitä, että kumppanimme kohtelevat meitä aina samalla tavalla kuin me itse heitä.

Huolimatta siitä, että toivomme tervettä ja tasapainoista suhdetta, joka on vastavuoroinen, tuloksena on kuitenkin usein pettymystä. Odotamme toisilta siis enemmän kuin saamme.

Mietitään tätä asiaa hiukan enemmän – jatka lukemista, sillä seuraavassa käsittelemme mitä on vastavuoroisuus, sekä odotuksia ja niiden täyttymättä jäämistä ihmissuhteissa.

vastavuoroisuus

Kun korkeat odotukset johtavat pettymyksiin

Jotkut ihmiset luulevat, että onnellisuudessa on kyse vain antamisesta, ei saamisesta. Ehkäpä tämä liittyy kasvatukseen tai siihen, että kyseinen hyvin jalo arvo jättää huomiotta erään elintärkeän asian ihmisen selviytymisen kannalta: hänen itsetuntonsa.

Sinulla on oikeus myös saada

Ihmisen tulisi päästää irti monista vastaavista käsityksistä, jotka toimivat tunne-elämän tasapainoisuutta vastaan. Ilon levittäminen ympärille on tietysti jalo asia, joka rikastuttaa, ja sitä saatetaan jopa ajatella myös velvollisuutena.

Muista kuitenkin tämä: antaminen on hyvä ja tarpeellinen asia, mutta niin on saaminenkin.

  • Emme tässä puhu käytännön asioista, emmekä edes palveluksista. Kun teet jotakin toisen vuoksi, ei ole pakollista vastata tähän spontaaniin sydämestä tulevaan lahjaan jollakin vielä suuremmalla lahjalla.
  • Yksi asia, johon kaikilla on oikeus ja jopa velvollisuus, on kunnioitus. Jos siis annat rakkautta, sinun ei tulisi saada välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä takaisin päin.
  • Romanttisissa suhteissa “antaminen ja saaminen” on sekä oikeus että velvollisuus. Siinä on kyse eräänlaisesta energiasta, joka luodaan kahden ihmisen välillä. Se ravitsee kyseisiä ihmisiä kasvua kohti sekä saa polttoainetta kunnioituksesta ja vastavuoroisuudesta.

Odotamme toisilta liian paljon, sillä olisimme itse valmiita antamaan vielä enemmän

Ehkäpä joku on joskus sanonut sinulle jotakin tämän tapaista: “Odotat liian paljon toisilta ihmisiltä”  tai “Olet liian herkkä, ja mikä tahansa saa sinut loukkaantumaan”.

  • Nämä sanat ovat ennen kaikkea osoitus empatian puutteesta sellaiselle sydämelle, joka antaa paljon toisille, mutta ei saa tunnustusta.
  • Ehkäpä sanot siis itsellesi jotakin tämän tyyppistä: “Minun täytyy opetella rakastamaan vähemmän”. On kuitenkin niin, että todellisuudessa sinun tulisi sanoa näin: “Minun täytyy opetella rakastamaan itseäni enemmän”.

Jos rakastat toista, tämä tarkoittaa sitä, että teet tilaa sydämessäsi asettamalla kyseisen ihmisen vierellesi universumisi keskipisteeseen, ja rakennat maailmaasi hänen kanssaan.

vastavuoroisuus

On kuitenkin tarpeen välttää näitä ääripäitä, jolloin lyömme laimin omia tarpeitamme. Sinulla voi olla korkeat odotukset toiselle ihmiselle, mutta älä unohda odottaa samoja asioita omalta itseltäsikin.

  • Älä unohda pitää huolta itsestäsi joka ikinen päivä. Älä aseta toisia ihmisiä etusijalle niin paljon, että lyöt laimin omat tarpeesi.
  • Tarjoa kiintymystäsi, huolenpitoasi ja huomiotasi, mutta odota näitä asioita myös toisilta.

Kuinka tulee reagoida, kun ymmärrät, ettet ole saanut mitään vastavuoroisesti?

  • Sydämesi tulee kertomaan sinulle, jos olet saavuttanut rajasi. Jos heräät aamuisin niin, että yläpuolellasi on enemmän tummia pilviä kuin auringonpaistetta, ja jos olet koko ajan turhautunut ja haluat itkeä, nyt on oikea aika tehdä asialle jotakin.
  • Kun et saa mitään vastavuoroisesti, tunnet itsesi tyhjäksi ja saatat jopa kokea olevasi arvoton kiintymyksen, huolenpidon tai huomion saamisen suhteen. Älä kuitenkaan anna toisten ihmisten tunnetason tyhjyyden saada sinua kokemaan, että et ansaitse tulla rakastetuksi.
  • Se rakkaus, joka ei koskaan tule jättämään sinua, on itse itsellesi antama rakkaus. Se antaa sinulle voiman seurata omaa polkuasi henkilökohtaista tasapainoasi ja sisäistä rauhaasi kohti.
vastavuoroisuus

Eräs asia, jota psykologit suosittelevat, on seuraava: on parasta olla odottamatta mitään toisilta, ja sen sijaan asettaa korkeat odotukset omalle itselle. Tämä idea voi tietysti saada monen tyyppisiä merkityksiä.

Voimme odottaa eräitä asioita niiltä ihmisiltä, jotka kuuluvat lähimpään ryhmäämme. Me tarvitsemme esimerkiksi sen turvallisuuden tunteen, että koemme olevamme rakastettuja, sillä ihminen ei voi elää ilman tätä tunnetta.

Muista, että se yksi asia, jonka ansaitset ennen kaikkea, on kunnioitus – sekä toisilta että itseltäsi. Älä koskaan lopeta sen edestä taistelemista. Rakkaus on vastavuoroisuutta, tukea ja vilpittömyyttä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.