Surullinen tarina naisesta, joka asetettiin näytteille isojen pakaroidensa takia

Vuonna 1984 Nelson Mandela vetosi naisen jäänteiden palauttamisen puolesta Afrikkaan, jotta hänet voitaisiin haudata arvokkaasti.

Tämä tarina tapahtui 1800-luvulla,  järjettömyyden ja orjuuden aikana. Tämä artikkeli kertoo Saartjie Baartmanin surullisen tarinan. Saartjie Baartman laitettiin julkisesti näytteille geneettisten poikkeavuuksiensa vuoksi.

Saartjie Baartman – sieppaus ja orjuus

Saartjie Baartman oli 20-vuotias ja valmistautumassa normaaliin päivään kylässään. Hän kuului afrikkalaiseen Khoikhoi -nimiseen etniseen heimoon. Tämä nuori nainen ei tiennyt mitään elämästä kauniiden Afrikan kotiseutujensa ulkopuolella.

Afrikka oli ollut pitkään eurooppalaisten hyökkäysten ja nöyryytyksen kohteena. Hänen elämänsä muuttui radikaalisti päivänä jolloin kaksi ranskalaista nimeltään Hendrik Cezar ja Alexander Dunlop veivät hänet pois kotiseudultaan, koska he arvelivat että voisivat tienata naisen kehon avulla paljon rahaa.

Tila, josta tämä nuori nainen kärsi, tunnetaan nykyään nimellä steatopygia tai “rasvapakaraisuus” ja joka on yleinen tila afrikkalaisten heimojen kuten esimerkiksi Khoisan-heimon ja joidenkin Bantu-ihmisten keskuudessa.

Kyseessä on rasvan epänormaali keräymä pakaroissa, joka on myös yleistä kaikille niille jotka kärsivät sairaalloisesta lihavuudesta. Mutta Saartjien tapaus oli nähtävästi todella huomiota herättävä ja nämä kaksi miestä näkivät tytössä keinon rikastua laittamalla hänet näytteille Lontoossa.

“Musta Venus”

He kutsuivat häntä Mustaksi Venukseksi tai Hottentotti-Venukseksi joka viittasi hänen kansallisuuteen ja taustaansa. Ilman todellista tietoa kuinka tai miksi, Saartjie löysi itsensä muutamassa päivässä näytteiltä eri puolilta Lontoota.

Näytös oli nöyryyttävä ja alentava. Hänen täytyi seistä alasti kaikkien niiden edessä jotka olivat paikalla ja kestää kammottavat yleisön katseet. Kuten oli odotettavissa, useimmat yleisössä olivat miehiä. Herroja eri yhteiskuntaluokista jotka olivat valmiita maksamaan korkean hinnan nähdäkseen nuoren Khoin ja hänen isot pakaransa.

Ilta illan jälkeen neljä pitkää vuotta sama tapahtuma toistui uudestaan ja uudestaan, hirveä psykologinen kidutus tälle naiselle joka tahattomasti ja vastenmielisesti tuli “nähtävyydeksi”.

Häntä orjuuttaneet miehet tulivat rikkaiksi niin nopeasti että he eivät epäröineet toistaa kokemusta muissa kaupungeissa, joten neljän vuoden jälkeen he lähtivät Pariisiin. Jälleen he menestyivät merkittävästi. Nuoren Saartjien epänormaalius keräsi ilkeitä, nälkäisiä ja uteliaita katseita. Nämä miehet käyttivät mielellään häntä maksullisiin näytöksiin mutta halusivat käyttää häntä myös yksityiseen toimintaan.

Pariisissa hänet huomioitiin paremmin sekä hänen “omistajansa” tienasivat vielä enemmän rahaa. Onneksi he saivat kuitenkin pian kuulla mustien orjuuden vastustajien äänet. Nämä ihmiset näkivät esityksissä anteeksiantamatonta nöyryyttämistä ja häijyä toimintaa joka pitäisi kieltää välittömästi.

Hendrik Cezar ja Alexander Dunlop puolustivat itseään arvostelua vastaan yksinkertaisella kommentilla, että Saartjie esiintyi vapaaehtoisesti koska hän halusi tehdä niin. Ja he todistivat tämän sopimuksella jonka hän oli allekirjoittanut. Mutta tämä dokumentti oli kirjoitettu hollannin kielellä  jota tämä nuori nainen ei tietenkään ymmärtänyt ollenkaan.

Piinaavan elämän loppu

Hottentotti-Venuksen tapauksen arvostelu tuli jatkuvammaksi niin, että omistajat oli pakotettu lopettamaan toimintansa ja myymään Saartjie. Hänet myytiin ranskalaiselle kauppiaalle joka halusi käyttää tytön nimekkyyttä hyväkseen.

… vielä alentavampaan ja synkempään tarkoitukseen. Hän järjesti yksityisiä näytöksiä joissa hän esitteli tyttöä taas pariisilaisten katujen seuroissa, joissa häntä käytettiin prostituutioon. Kaikki miehet jotka niin halusivat, saivat harrastaa seksiä isopakaraisen tytön, kuuluisan Hottentotti-Venuksen kanssa.

Näin hän vietti useita vuosia kunnes vähä vähältä kaikki se kärsimys ja piina vaikuttivat hänen terveyteensä. Ei tiedetä tarkkaan mikä hänen kuolemansa todella aiheutti. Ehkä kuppa, tuberkuloosi, keuhkokuume ja tottakai – suru. Valtava suru elämään jota hän ei voinut koskaan ymmärtää.

Tässä vaiheessa sinä ehkä ajattelet, että hän sai viimein rauhan kuolemansa jälkeen, mutta niin ei tapahtunut ollenkaan. Saartjien kuoleman jälkeen hänen kehonsa leikeltiin uudestaan näytteille asetettavaksi, tällä kertaa Musée de l’Hommeen -museoon Pariisiin.

He panivat näytteille hänen aivonsa, sukuelimensä ja ruumiinsa. Ja ne pysyivät siellä 1970-luvulle saakka, jolloin viimein naisen osat, tuo todistus ihmisen raakuudesta ja orjuudesta, päätettiin ottaa sieltä pois.

Saartjie Baartman sai todellisen levon vasta kun Nelson Mandela vuonna 1984 vetosi että tämän nuoren naisen jäänteet on palautettava Afrikkaan jotta hänet voidaan haudata.

Viimein löytyi rauha ja lepo jonka hän ansaitsi, kotimaassa jossa hän syntyi ja josta hänen ei olisi koskaan joutunut lähteä. Tämä Hottentotti-Venus on esimerkki sellaisista historian tapahtumista, joita ei olisi pitänyt koskaan tapahtua ja joiden ei pidä koskaan toistua.