Millainen sairaus avokulmaglaukooma on?
Avokulmaglaukooma on sairaus, joka saattaa johtaa sokeutumiseen, mikäli sitä ei aleta hoitamaan ajoissa. Ongelma piilee siinä, että aina sitä ei havaita, sillä se ei välttämättä aiheuta minkäänlaisia oireita.
Avokulmaglaukooma on silmäsairaus, joka vaurioittaa näköhermoa, mikä aiheuttaa näönmenetyksen näkökentässä. Monissa tapauksissa se lisää silmänpainetta, mutta ei kuitenkaan aina.
On olemassa avokulmaglaukoomaa sekä kapeakulmaglaukoomaa, joista ensimmäinen on yleisempi. Asiantuntijoiden mukaan avokulmaglaukoomaa esiintyy 90 % tapauksista. Riippuen maantieteellisestä sijainnista, se on joko toiseksi tai neljänneksi suurin syy sokeutumiselle maailmassa.
Avokulmaglaukoomaa kutsutaan myös primaariseksi tai krooniseksi glaukoomaksi. Kyse on progressiivisesta sairaudesta, joka ei välttämättä tuota oireita ja siten saattaa olla piilevänä.
Mahdollisia avokulmaglaukooman aiheuttajia
Useimmissa tapauksissa tukkeutuneet kyynelkanavat saattavat olla avokulmaglaukooman takana. Tämä voi johtaa kohonneeseen okulaarin sisäiseen paineeseen sekä näköhermon vaurioitumiseen.
Silmän kyynelkanavajärjestelmä muodostaa kulman iiriksestä sarveiskalvoon. Sieltä se luo yhteyden ulos kyynelkanavan avulla. Tässä sairaudessa kyynelkanavat eivät toimi kunnolla, koska kanavat ovat tukkeutuneet tai liian kapeat.
Koska nesteet eivät pääse poistumaan kyynelkanavista, silmänpaine kohoaa, mikä vaurioittaa näköhermoa. Näin ollen se vaikuttaa negatiivisesti potilaan näkökykyyn.
Joidenkin näköhermot ovat herkempiä silmänpaineelle kuin toiset. Afrikkalaisilla on suurempi riski tämän sairauden kehittymiselle sekä yli 60-vuotiaille, etenkin latinalaista alkuperää oleville henkilöille, joiden suvussa tätä sairautta esiintyy. Kohonnut riski avokulmaglaukoomaan on myös diabeetikoilla.
Pääasialliset oireet
Avokulmaglaukooma kehittyy hyvin hitaasti ja äänettömästi. Useimmissa tapauksissa henkilö arvelee jonkin olevan pielessä kärsiessään näönmenetyksestä. Tässä vaiheessa näköhermo on jo pahoin vaurioitunut.
Potilas saattaa menettää perifeerisen tai lateraalisen näkönsä. Kun avokulmaglaukooma on edennyt pitkälle, se vaikuttaa näkökyvyn tarkkuuteen ja terävyyteen. Sairaus havaitaan yleensä rutiinitarkastuksessa.
Avokulmaglaukooman diagnoosi
Olisi tärkeää, että avokulmaglaukooma pystyttäisiin havaita jo varhaisessa vaiheessa, ennen kuin näköhermon vaurio on päässyt etenemään pitkälle. Säännölliset silmätutkimukset toimivat diagnoosin tekemisen apuna. Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden tulisi käydä jaksottaisissa tarkastuksissa.
Tarkastustiheyttä tulee lisätä iän mukaan seuraavalla tavalla:
- Ennen 40. ikävuotta: tarkastus joka toinen tai joka neljäs vuosi.
- 40-54 -vuotiaana: tarkastus kerran vuodessa tai kerran kolmessa vuodessa.
- 55-64 -vuotiaana: tarkastus kerran vuodessa tai kerran kahdessa vuodessa.
- Yli 65-vuotiaana: tarkastus kerran puolessa vuodessa tai kerran vuodessa.
Asiantuntijat voivat määrätä erilaisten testien tekemistä, mikäli he epäilevät avokulmaglaukooman mahdollisuutta. Yleisimpiä testejä ovat:
- Tonometria. Tämä testi mittaa silmän tai okulaarin sisäistä painetta eli IOP:tä.
- Oftalmoskopia. Tässä testissä lääkäri katsoo silmän taakse ja tutkii näköhermoa saadakseen tietää mahdollisesta vauriosta.
- Perimetria. Näkökenttätesti auttaa lääkäriä määrittämään sen, kuinka laajasti avokulmaglaukooma vaikuttaa potilaan näkökykyyn.
- Gonioskopia. Testistä selviää, onko iiriksen ja sarveiskalvon välinen kulma avoin ja laaja vai kapea ja sulkeutunut.
- Pakymetria. Tämä testi mittaa silmän sarveiskalvon paksuutta.
Silmälääkäri saattaa määrätä potilaalle kaikki edellä mainitut testit tai vain joitakin niistä. Avokulmaglaukooma on välillä vaikeasti diagnosoitavissa.
Hoitomahdollisuudet
Avokulmaglaukooman hoito tähtää silmän okulaarin paineen vähentämiseen. Näköhermon vauriota ei ole mahdollista korjata. Tästä syystä varhainen diagnoosi ja hoito ovat erittäin tärkeässä roolissa.
Avokulmaglaukoomaan on olemassa kolmenlaista hoitomenetelmää:
- Lääkitys, tavallisesti silmätipat. Niiden ansiosta silmät tuottavat vähemmän nesteitä.
- Laserkirurgia. Tällainen leikkaus auttaa silmien kyynekanavia toimimaan paremmin tai vähentämään silmien tuottamaa nestettä. Kyse on poliklinikalla tehtävästä toimenpiteestä, joka yleensä auttaa tehokkaasti vähentämään silmänpainetta.
- Perinteinen silmäleikkaus. Tässä leikkauksessa kirurgi ohjaa silmän tuottamia nesteitä kulkemaan uudelleen, jotta kyynelkanavien toiminta normalisoituisi. Kirurgi voi luoda myös uudet reitit nesteiden poistumiselle.
Avokulmaglaukooma on sairaus, jota ei aina hoideta samalla tavalla
Valittu hoitomuoto riippuu näköhermon tilasta sekä potilaan yleisvoinnista. Silmälääkäri kertoo potilaalle jokaisen hoitomuodon hyödyistä sekä suosittelee potilaalle sopivinta vaihtoehtoa riippuen potilaan tilanteesta.
Monessa tapauksessa perinteisen leikkauksen tai laserleikkauksen läpikäynyt potilas joutuu käyttämään sen jälkeen lääkitystä. Leikkauksen positiiviset vaikutukset saattavat ajan myötä heikentyä.
Avokulmaglaukooma on sairaus, joka saattaa johtaa sokeutumiseen, mikäli sitä ei aleta hoitamaan ajoissa. Ongelma piilee siinä, että aina sitä ei havaita, sillä se ei välttämättä aiheuta minkäänlaisia oireita.
Avokulmaglaukooma on silmäsairaus, joka vaurioittaa näköhermoa, mikä aiheuttaa näönmenetyksen näkökentässä. Monissa tapauksissa se lisää silmänpainetta, mutta ei kuitenkaan aina.
On olemassa avokulmaglaukoomaa sekä kapeakulmaglaukoomaa, joista ensimmäinen on yleisempi. Asiantuntijoiden mukaan avokulmaglaukoomaa esiintyy 90 % tapauksista. Riippuen maantieteellisestä sijainnista, se on joko toiseksi tai neljänneksi suurin syy sokeutumiselle maailmassa.
Avokulmaglaukoomaa kutsutaan myös primaariseksi tai krooniseksi glaukoomaksi. Kyse on progressiivisesta sairaudesta, joka ei välttämättä tuota oireita ja siten saattaa olla piilevänä.
Mahdollisia avokulmaglaukooman aiheuttajia
Useimmissa tapauksissa tukkeutuneet kyynelkanavat saattavat olla avokulmaglaukooman takana. Tämä voi johtaa kohonneeseen okulaarin sisäiseen paineeseen sekä näköhermon vaurioitumiseen.
Silmän kyynelkanavajärjestelmä muodostaa kulman iiriksestä sarveiskalvoon. Sieltä se luo yhteyden ulos kyynelkanavan avulla. Tässä sairaudessa kyynelkanavat eivät toimi kunnolla, koska kanavat ovat tukkeutuneet tai liian kapeat.
Koska nesteet eivät pääse poistumaan kyynelkanavista, silmänpaine kohoaa, mikä vaurioittaa näköhermoa. Näin ollen se vaikuttaa negatiivisesti potilaan näkökykyyn.
Joidenkin näköhermot ovat herkempiä silmänpaineelle kuin toiset. Afrikkalaisilla on suurempi riski tämän sairauden kehittymiselle sekä yli 60-vuotiaille, etenkin latinalaista alkuperää oleville henkilöille, joiden suvussa tätä sairautta esiintyy. Kohonnut riski avokulmaglaukoomaan on myös diabeetikoilla.
Pääasialliset oireet
Avokulmaglaukooma kehittyy hyvin hitaasti ja äänettömästi. Useimmissa tapauksissa henkilö arvelee jonkin olevan pielessä kärsiessään näönmenetyksestä. Tässä vaiheessa näköhermo on jo pahoin vaurioitunut.
Potilas saattaa menettää perifeerisen tai lateraalisen näkönsä. Kun avokulmaglaukooma on edennyt pitkälle, se vaikuttaa näkökyvyn tarkkuuteen ja terävyyteen. Sairaus havaitaan yleensä rutiinitarkastuksessa.
Avokulmaglaukooman diagnoosi
Olisi tärkeää, että avokulmaglaukooma pystyttäisiin havaita jo varhaisessa vaiheessa, ennen kuin näköhermon vaurio on päässyt etenemään pitkälle. Säännölliset silmätutkimukset toimivat diagnoosin tekemisen apuna. Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden tulisi käydä jaksottaisissa tarkastuksissa.
Tarkastustiheyttä tulee lisätä iän mukaan seuraavalla tavalla:
- Ennen 40. ikävuotta: tarkastus joka toinen tai joka neljäs vuosi.
- 40-54 -vuotiaana: tarkastus kerran vuodessa tai kerran kolmessa vuodessa.
- 55-64 -vuotiaana: tarkastus kerran vuodessa tai kerran kahdessa vuodessa.
- Yli 65-vuotiaana: tarkastus kerran puolessa vuodessa tai kerran vuodessa.
Asiantuntijat voivat määrätä erilaisten testien tekemistä, mikäli he epäilevät avokulmaglaukooman mahdollisuutta. Yleisimpiä testejä ovat:
- Tonometria. Tämä testi mittaa silmän tai okulaarin sisäistä painetta eli IOP:tä.
- Oftalmoskopia. Tässä testissä lääkäri katsoo silmän taakse ja tutkii näköhermoa saadakseen tietää mahdollisesta vauriosta.
- Perimetria. Näkökenttätesti auttaa lääkäriä määrittämään sen, kuinka laajasti avokulmaglaukooma vaikuttaa potilaan näkökykyyn.
- Gonioskopia. Testistä selviää, onko iiriksen ja sarveiskalvon välinen kulma avoin ja laaja vai kapea ja sulkeutunut.
- Pakymetria. Tämä testi mittaa silmän sarveiskalvon paksuutta.
Silmälääkäri saattaa määrätä potilaalle kaikki edellä mainitut testit tai vain joitakin niistä. Avokulmaglaukooma on välillä vaikeasti diagnosoitavissa.
Hoitomahdollisuudet
Avokulmaglaukooman hoito tähtää silmän okulaarin paineen vähentämiseen. Näköhermon vauriota ei ole mahdollista korjata. Tästä syystä varhainen diagnoosi ja hoito ovat erittäin tärkeässä roolissa.
Avokulmaglaukoomaan on olemassa kolmenlaista hoitomenetelmää:
- Lääkitys, tavallisesti silmätipat. Niiden ansiosta silmät tuottavat vähemmän nesteitä.
- Laserkirurgia. Tällainen leikkaus auttaa silmien kyynekanavia toimimaan paremmin tai vähentämään silmien tuottamaa nestettä. Kyse on poliklinikalla tehtävästä toimenpiteestä, joka yleensä auttaa tehokkaasti vähentämään silmänpainetta.
- Perinteinen silmäleikkaus. Tässä leikkauksessa kirurgi ohjaa silmän tuottamia nesteitä kulkemaan uudelleen, jotta kyynelkanavien toiminta normalisoituisi. Kirurgi voi luoda myös uudet reitit nesteiden poistumiselle.
Avokulmaglaukooma on sairaus, jota ei aina hoideta samalla tavalla
Valittu hoitomuoto riippuu näköhermon tilasta sekä potilaan yleisvoinnista. Silmälääkäri kertoo potilaalle jokaisen hoitomuodon hyödyistä sekä suosittelee potilaalle sopivinta vaihtoehtoa riippuen potilaan tilanteesta.
Monessa tapauksessa perinteisen leikkauksen tai laserleikkauksen läpikäynyt potilas joutuu käyttämään sen jälkeen lääkitystä. Leikkauksen positiiviset vaikutukset saattavat ajan myötä heikentyä.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Rueda, Juan C., et al. “Valores de paquimetría en personas sanas y con glaucoma en una población colombiana.” MedUNAB 10.2 (2007): 81-85.
- Gainza, M. (2018). El nervio óptico. eLibros Editorial, Laguna Libros.
- Junyent, L. Q., & Fortó, J. S. (2007). Visión periférica: propuesta de entrenamiento. Apunts. Educación física y deportes, 2(88), 75-80.
- Bindel, M. B., Urquidí, O. G., De la Fuente Torres, M. A., Montes, G. A., Zepeda, M. B., Ordóñez, T. H., & Dávila, J. G. (2001). Glaucoma primario de ángulo abierto. Revista del Hospital General Dr. Manuel Gea González, 4(3), 61-68.
- Gilbert-Lucido, María Eugenia, et al. “Estudio epidemiológico de glaucoma en población mexicana.” Revista Mexicana de Oftalmología 84.2 (2010): 86-90.
- Díez, Rafael Castaneda, Jesús Jiménez Román, and María José Iriarte Barbosa. “Concepto de sospecha de glaucoma de ángulo abierto: definición, diagnóstico y tratamiento.” Revista Mexicana de Oftalmología 88.4 (2014): 153-160.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.