Miksi hevosenkengän uskotaan tuovan onnea?

Hevosenkenkä onnea tuovana amulettina

Ensimmäinen alkuperä

Hevosenkengästä tehtiin onnea tuova talismaani silloin, kun kaukaiset esi-isämme panivat merkille huomattavan yhdennäköisyyden hevosenkengän ja puolikuun muodon välillä. Jo maailman ensimmäisissä tunnetuissa sivilisaatioissa auringon ja kuun kaltaisten tähtien uskottiin tuovan onnea ja tukevan erityisesti naisten hedelmällisyyttä.

Olettamus onnea tuovasta hevosenkengästä levisi ensimmäiseksi niissä paikoissa, missä hevosta alettiin pitämään kotieläimenä. Toisin sanoen juuri antiikin kreikkalaiset olivat se sivilisaatio, joka otti ensimmäisenä hevosenkengän käyttöön osana länsimaista kulttuuria. Näistä ajoista lähtien hevosenkenkää on alettu pitämään onnea tuovana talismaanina.

Dunstan Pyhä ja paholainen

Hevosenkengän asema onnea tuovana amulettina vakiintui länsimaalaiseen kulttuuriin 900-luvulla eläneen Dunstan Pyhän kautta, jolloin ihmiset alkoivat ripustaa hevosenkenkiä oviinsa kotinsa suojelemiseksi. Dunstanin kerrotaan olleen seppä, josta tuli myöhemmin Canterburyn arkkipiispa ja metallityöntekijöiden suojelupyhimys. Kysymys kuitenkin kuuluu, miksi juuri hevosenkengästä tuli onnen amuletti, eikä mistä tahansa muusta tämän sepän valmistamasta esineestä?

Kansantaru kertoo, että seppä Dunstanin luokse saapui kerran vieras mies, joka tarvitsi hevosenkenkiä. Mies ei yllättäen kuitenkaan tarvinnut kenkiä hevoselleen, vaan omiin jalkoihinsa, sillä nämä muistuttivat erehdyttävästi eläimen sorkkia. Sillä hetkellä seppä Dunstan ymmärsi, että kyseessä oli itse paholainen.

Dunstan päätti toteuttaa paholaisen pyynnön paljastamatta kuitenkaan, että hän tiesi tarkalleen, kuka vieras mies oli. Dunstan ilmoitti, että ainoa tapa hevosenkengän asettamiseen olisi sen ripustaminen seinälle. Tämän tehdessään paholainen alkoi anella armoa, jolloin seppä käytti tilaisuuden hyväkseen ja vaati, että paholainen ei pääsisi sisälle niiden ihmisten koteihin, jotka olivat ripustaneet hevosenkengän oveensa.

Tästä tapahtumasta tuli pian tunnettu tarina katolisessa yhteisössä ympäri maailmaa. Suusta suuhun kulkenut taru koki kuitenkin matkan aikana pieniä muutoksia ja pian uskottiinkin, että onnen tuomiseksi hevosenkenkään tulisi sylkeä, jonka jälkeen se piti heittää vasemman olan yli. Lisäksi oli mahdollista, että hevosenkenkään käytettäviä nauloja alettiin käyttämään sormuksina, joilla uskottiin olevan parantavia vaikutuksia.

Sinua voi myös kiinnostaa: 8 myyttiä viinistä, joihin yhä uskomme

Muinaiset sivilisaatiot

Vaikka katolinen kirkko levitti tämän onnen amuletin tarinaa ympäri maailmaa, käytettiin hevosenkenkää talismaanina jo kauan ennen Dunstan Pyhää ja 900-lukua, sillä kertomusten mukaan ​​jo antiikin kreikkalaiset uskoivat, että metalli oli materiaali, jonka avulla pystyttiin karkottamaan pahaa. Tämä uskomus voinee johtua metallin käytöstä taisteluissa. Toisaalta taas hevosenkengän puolikuun muoto sai ajattelemaan, että tämä hopeinen taivaankappale toi hedelmällisyyttä ja onnea talismaanin kautta.

Kaikkiin näihin uskomuksiin on toki lisättävä vielä maaginen numero 7, sillä ei liene ollenkaan sattumaa, että kengän naulaamiseksi hevosen kavioon tarvitaan juuri 7 naulaa.

Keskiajalla hevosenkenkiä alettiin käyttämään noitien mustalta magialta suojaavana amulettina. Tämä myytti juontui keskiajalla valloilla olleesta uskomuksesta, jonka mukaan noidat lensivät luudilla, koska pelkäsivät ratsastaa hevosella. Tämän uskomuksen vuoksi esimerkiksi Venäjällä seppiä alettiin pitämään valkoisen magian miehinä.

Tästä myytistä tulikin niin laajalle levinnyt uskomus, että sepät alkoivat jopa vihkiä aviopareja. Lisäksi sepän alasimista kehkeytyi ainoa paikka, jossa pystyttiin valmistamaan sormuksia.

Lyhyesti sanottuna hevosenkengän historia on ollut pitkä ja sekava. Mutta jos jokin on selvää: lähes kaikki muinaiset sivilisaatiot ajasta ja paikasta riippumatta ovat pitäneet jossain vaiheessa tätä esinettä taianomaisena talismaanina.

Loppujen lopuksi tämäntyyppisiin taruihin uskominen jää toki jokaisen omaan harkintaan!